Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2024.

Suomalaisten sijoitussummat vähentyneet merkittävästi

Kuva
Vuositasolla sijoitetaan 3 000 euroa (mediaani), mikä on merkittävästi vähemmän kuin vastaavassa tutkimuksessa vuonna 2021, jolloin yleisin summa oli 3 981 euroa. Kuva: Nordea   Kaksi kolmesta suomalaisesta toteaa mahdollisuutensa säästää tai sijoittaa heikentyneen yleisen kustannustason nousun vuoksi, selviää Nordean teettämästä tutkimuksesta. Vuositasolla sijoitetaan 3 000 euroa (mediaani), mikä on merkittävästi vähemmän kuin vastaavassa tutkimuksessa vuonna 2021, jolloin yleisin summa oli 3 981 euroa. Säästämisellä tavoitellaan nyt aiempaa enemmän taloudellista puskuria pahan päivän varalle. Yhä useampi kokee sijoitustietämyksensä riittämättömäksi. Kaikista suomalaisista 37 prosenttia kertoo, että heidän mahdollisuutensa säästää tai sijoittaa ovat heikentyneet melko tai erittäin paljon. Naiset kokevat näin miehiä useammin. Oman taloustilanteen heikkeneminen on noussut (+7 %-yksikköä) suurimmaksi huolenaiheeksi varojen menettämisen rinn

Dilia Akatemia: Säätiöiden sijoitustoiminta 3/5

Kuva
Liikejuridiikan palvelutalo Dilia Legal on koonnut säätiöiden sijoitustoimintaa käsittelevän viisiosaisen tietopaketin, joka on maksuttomasti asiakkaiden luettavissa. Säätiön sijoitusstrategia   Säätiöt ja rahastot ry on julkaissut useita oppaita ja ohjeita, joissa on käsitelty muun ohessa säätiöiden sijoitustoiminnan järjestämistä ja sijoitusstrategiassa huomioitavia asioita. Sijoitusstrategiassa on huomioitava säätiön säännöt ja toimintamuodot sekä toiminnan laajuus ja rahoitustarpeet lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Säätiöissä on otettava huomioon olettamus toiminnan jatkuvuudesta vuodesta toiseen (ellei säännöissä ole toisin määrätty). Toisaalta myös säätiön vuotuisen toimintasuunnitelman toteuttamiseksi on oltava riittävä rahoitus, joten tässä mielessä säätiön vuotuinen budjetti ja yleinen varainkäyttöpolitiikka muodostavat reunaehdot sijoitustoiminnalle. Sijoitusten kesto ja likvidiys vaikuttavat säätiön kassavirtaan. Sijoitusstrat

Yksityisillä asuntosijoittajilla maltillisesti velkaa

Kuva
Vuokranantajakyselystä 2024 ilmenee, että yksityisillä vuokranantajilla on maltillisesti velkaa ja vielä maltillisemmin taloyhtiölainoja.     Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.   Vuokranantajakyselystä 2024 ilmenee, että yksityisillä vuokranantajilla on maltillisesti velkaa ja vielä maltillisemmin taloyhtiölainoja.   60 prosentilla velkaa on alle 50 prosenttia sijoitusasuntojen arvosta ja ainoastaan 7 prosentilla velkaa on yli 79 prosenttia.   Tarkasteltaessa ainoastaan taloyhtiölainoja luvut ovat vielä merkittävästi pienempiä: Kolmella neljästä taloyhtiölainaa on kaikkien sijoitu

Sijoittajat varovaisen optimistisesti pörssivuoteen 2024

Kuva
Viime vuosi osoitti osakesijoitusten kansainvälisen hajauttamisen vahvuuden. Kun globaalit osakkeet tuottivat noin 20 %, kotimaiset osakkeet jäivät jo toista vuotta peräkkäin pakkaselle , sanoo Alexandrian salkunhoitotoiminnan johtaja Tero Wesanko.      Yksityissijoittajat suhtautuvat alkaneeseen vuoteen varovaisen optimistisesti. Yli kolmasosa suomalaisista sijoittajista uskoo Helsingin pörssin tuottavan paremmin vuoteen 2023 verrattuna. Siitä huolimatta vain alle neljäsosa aikoo kasvattaa panoksiaan kotimaisessa pörssissä tämän vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Alexandrian Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksesta, jossa tutkittiin suomalaisten suhdetta sijoittamiseen. Kyselyyn vastasi joulukuussa 2023 yhteensä yli tuhat vastaajaa, joista lähes 60 % ilmoitti omistavansa arvopaperisijoituksia. Tutkimustulokset kertovat, että yksityissijoittajien luottamus Helsingin pörssiin on säilynyt vahvana kahden viimeisen vuoden aikana tapahtun

Dilia Akatemia: Säätiöiden sijoitustoiminta 2/5

Kuva
Liikejuridiikan palvelutalo Dilia Legal on koonnut säätiöiden sijoitustoimintaa käsittelevän viisiosaisen tietopaketin, joka on maksutta asiakkaiden luettavissa.   Sijoitustoiminnan järjestäminen   Säätiön johdon on myös sijoitustoiminnassa toimittava huolellisesti ja suunnitelmallisesti. Hallituksen tehtävänä on vähintään sijoitustoiminnan periaatteiden vahvistaminen, niiden ajantasaisuuden seuraaminen, ohjeistaminen ja eri osapuolten valtuuksien määrittely, sijoitustoimintaan liittyvien asianmukaisten raportointi-, seuranta- ja valvontajärjestelmien luominen sekä näiden säännöllinen arviointi. Lisäksi sijoitustoiminnan resurssit on syytä mitoittaa riittävästi suhteessa toiminnan laatuun ja laajuuteen. Tarvittaessa on käytettävä ulkopuolista asiantuntemusta. Usein säätiön sijoitustoimintaa hoitaa säätiön hallitus tai hallituksen valitsema ulkopuolinen varainhoitaja. Delegointi on mahdollista, mutta delegoinnista huolimatta säätiön johdolla on velvollisuus toim

Kansainvälinen hajautus ja tekoäly osakesijoittamisen trendejä 2024

Kuva
Sijoittajien vuosi 2023 oli vaiherikas. Erityisesti kohonneet korot vaikuttivat monen sijoituskohteen arvonkehitykseen, ja Helsingin pörssin heikko tuottokehitys sai sijoittajat kääntämään katseensa kotipörssin ulkopuolelle. Kuva: OP   Viime vuonna suomalaissijoittajat tankkasivat aikaisempaa enemmän korkosijoituksia ja hajauttivat sijoituksia erityisesti Yhdysvaltoihin, selviää OP :n asiakasdatasta. Osakekauppoja teki vuoden aikana useampi asiakas kuin vuonna 2022. Sijoittajien vuosi 2023 oli vaiherikas. Erityisesti kohonneet korot vaikuttivat monen sijoituskohteen arvonkehitykseen, ja Helsingin pörssin heikko tuottokehitys sai sijoittajat kääntämään katseensa kotipörssin ulkopuolelle. Korkojen nousu heijastuu suoraan OP:n sijoittajien suosimiin rahastoihin. OP:n henkilöasiakkaiden kaksi netto-ostetuinta rahastoa olivat vuonna 2023 OP-Korkotuotto ja OP-Euro -sijoitusrahastot, jotka molemmat ovat korkorahastoja. Kolmanneksi ostetuin raha

Kaukoviisas säästäjä tähtää pidemmälle

Kuva
Petri Grönroos suosittelee säästämisen aloittamista jo kolmekymppisille säännöllistä tuloa ansaitseville. Kuva: OmaSp   Kotitalouksien vilkkaimmat kulutusjuhlat ajoittuvat loma-aikojen ja juhlakausien ympärille. Tuolloin tehdään tyypillisesti isompia hankintoja, jotka maksetaan luotolla. Luottovelkaa lyhennetään tai se maksetaan kulutusjakson jälkeen pois, jolloin taloudessa saavutetaan hetkellinen tasapaino. Näin edetään kulutusjuhlasta toiseen. Käyttöluoton lisäksi moni kotitalous varautuu yllättäviin menoihin varapuskurilla turvatakseen kotitalouden heilahtelut esimerkiksi työttömyyden, lomautuksen, sairauden tai muun ennakoimattoman tilanteen osuessa kohdalleen. Talouden asiantuntijat suosittelevat varapuskuriksi vähintään kolmen kuukauden nettotulojen suuruista summaa, jolla selvitään yli kriittisen ajanjakson. Edellä mainitut ratkaisut tasapainottavat taloutta lyhyellä tähtäimellä, mutta viisas turvaa taloutensa paljon pidemmälle, aina

Nordea odottaa hyviä tuottoja osake- ja korkomarkkinoilta

Kuva
Nordean strategit sanoivat, että pienimuotoisen korjausliikkeen mahdollisuus on kasvanut viimeaikaisen suotuisen kehityksen jälkeen. Kuva: Nordea   Vuosi 2023 jää historiaan erinomaisena vuotena sekä kansainvälisten osakkeiden että joukkolainojen tuottojen osalta. Helsingin pörssikin pääsi loppuvuonna muun maailman hyvään vetoon mukaan . Kansainvälisten markkinoiden myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan 2024, arvioi Nordea Varallisuudenhoidon strategit sijoittajille tarkoitetussa webinaarissa 9.1.2024.   -Talous- ja tulosnäkymät riittävät tukemaan nousumarkkinaa, sanoivat strategit Kansainvälinen sijoitusstrategia tammikuussa -webinaarissa.   Nordean strategit sanoivat, että pienimuotoisen korjausliikkeen mahdollisuus on kasvanut viimeaikaisen suotuisen kehityksen jälkeen. He suosittelevat sijoittajille osakkeiden ylipainottamista sijoitussalkussa, mutta joukkolainoja olisi hyvä olla salkussa osakesijoituksia tasapainottamassa.

Suuryritykset nyt varovaisia – katseet ulkomailla -OP

Kuva
Enemmistö suuryrityksistä suuntaa katseensa nyt kotimaan rajojen ulkopuolelle. Sekä pääliiketoiminta-alueen kysynnän, alihankintaostojen että henkilöstön määrän odotetaan kasvavan nopeammin ulkomailla kuin Suomessa. Kuva: OP Talouden tilanne sekä toimintaympäristön epävarmuus näkyvät suomalaisten suuryritysten kasvuodotuksissa. OP:n 9.1.2024 julkaisemasta Suuryritystutkimuksesta selviää, että kasvun sijaan vastaajat keskittyvät nyt tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseen. Nousuvirettä odotetaan pääasiassa kotimaan rajojen ulkopuolelta. Suomalaisten suuryritysten taloudellinen asema on vakaa, mutta epävarma toimintaympäristö on tehnyt yhä useamman varovaiseksi. Vain joka kymmenes suuryritys aikoo laajentaa ja kehittää toimintaansa tänä vuonna. Muutos on huomattava, sillä vielä kaksi vuotta sitten kasvua tavoitteli joka kolmas suuryritys. Nyt lähes puolet tähtää pääsääntöisesti toiminnan tehostamiseen ja tuottavuuden lisäämiseen. – Heikko