Tekstit

Näytetään tunnisteella Merja Mähkä merkityt tekstit.

Sijoittaja-kirja sai näyttävän vastaanoton

Kuva
Sijoittaja-kirjan julkaisutilaisuudessa kuultiin mielenkiintoinen illan teemaa käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuivat moderoija Karo Hämäläinen (vas.), Terho Puustinen, Merja Mähkä ja Henri Kulvik.   Toimittaja Terho Puustisen kirjauutuus Sijoittaja sai näyttävän vastaanoton julkaisutilaisuudessa Kämp -hotellissa keskiviikkoiltana 2.11.2022.   Julkaisutilaisuus houkutteli paikalle komean joukon Suomen finanssiyhteisön avainhenkilöitä. Kirjauutuutta oli juhlistamassa tunnettuja taloustoimittajia, analyytikoita, rahastojohtajia, yrityspomoja ja veteraanisijoittajia, muun muassa jo 1980-luvulla otsikoihin noussut Taito Tuunanen.   Terho Puustisen kirjan kiinnostavuutta lisää se, että hän esittelee siinä takavuosikymmenien finanssihain Hannes Kulvikin sijoitusfilosofiaa, jossa keskeistä ovat pitkäaikaiset sijoitukset tarkkaan valikoituihin laatuyhtiöihin. Kulvikin perustama rahastoyhtiö Sifter on tällä menetelm...

Sijoituskirjailija Mähkä varoittaa sijoitushäpeästä

Kuva
Sijoittamisesta on viime vuosina toitotettu niin paljon joka paikassa, että oma, ihan luonnollinen arkailu saattaa hävettää, kertoo Merja Mähkä . Kuva: Paula Virta   Merja Mähkä halusi tehdä kirjan, jonka luettuaan jokainen osaa rakentaa itselleen helppohoitoisen sijoitussalkun. Mähkän mukaan moni aloittelija on hämillään ja jopa ahdistunut aloittamisen vaikeudesta ja häpeää arkailuaan. Uutuuskirjassaan Rahastokirja vasta-alkajille (ja niille, jotka haluavat päästä sijoittamisessa helpolla), Mähkä viestii, ettei näin tarvitse olla. Sijoittaminen ei ole koskaan ollut yhtä suosittua kuin se on nyt. Se ei ole ikinä ollut myöskään yhtä helppoa. Silti moni sijoittamisen aloittamista miettivä kokee aloittamisen vaikeaksi ja pelottavaksi. Ympärillä jylläävä sijoitusbuumi saattaa jopa nostaa kynnystä aloittaa. Kun sijoittamisesta puhutaan joka paikassa, oma epävarmuus voi tuntua ahdistavalta. ”Raha on vakava asia, eikä sen kanssa haluta tehd...