Sijoittaja-kirja sai näyttävän vastaanoton

Sijoittaja-kirjan julkaisutilaisuudessa kuultiin mielenkiintoinen illan teemaa käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuivat moderoija Karo Hämäläinen (vas.), Terho Puustinen, Merja Mähkä ja Henri Kulvik.


 

Toimittaja Terho Puustisen kirjauutuus Sijoittaja sai näyttävän vastaanoton julkaisutilaisuudessa Kämp-hotellissa keskiviikkoiltana 2.11.2022.

 

Julkaisutilaisuus houkutteli paikalle komean joukon Suomen finanssiyhteisön avainhenkilöitä. Kirjauutuutta oli juhlistamassa tunnettuja taloustoimittajia, analyytikoita, rahastojohtajia, yrityspomoja ja veteraanisijoittajia, muun muassa jo 1980-luvulla otsikoihin noussut Taito Tuunanen.

 

Terho Puustisen kirjan kiinnostavuutta lisää se, että hän esittelee siinä takavuosikymmenien finanssihain Hannes Kulvikin sijoitusfilosofiaa, jossa keskeistä ovat pitkäaikaiset sijoitukset tarkkaan valikoituihin laatuyhtiöihin. Kulvikin perustama rahastoyhtiö Sifter on tällä menetelmällä yltänyt osakemarkkinoiden keskimääräistä tuottoa korkeampiin prosentteihin pitkällä aikavälillä.

 

Hannes Kulvik osallistui tilaisuuteen videoyhteyden välityksellä.

 

Sijoittaja-kirjan kustantaja on Otava.


Terho Puustisen kirjan kiinnostavuutta lisää se, että hän esittelee siinä takavuosikymmenien finanssihain Hannes Kulvikin sijoitusfilosofiaa, jossa keskeistä ovat pitkäaikaiset sijoitukset tarkkaan valikoituihin laatuyhtiöihin.


Kirjauutuutta oli juhlistamassa tunnettuja taloustoimittajia, analyytikoita, rahastojohtajia, yrityspomoja ja veteraanisijoittajia, muun muassa jo 1980-luvulla otsikoihin noussut Taito Tuunanen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua