Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2024.

Alavireisen Helsingin pörssin käänne lähellä -OP

Kuva
Monet suomalaisyhtiöt ovat etusyklisiä, mikä tarkoittaa, että suhdannemuutos heijastuu näiden yhtiöiden toimintaan nopeammin kuin useimpiin muihin aloihin. Etusyklisiä teollisuudenaloja ovat muun muassa metsä- ja metalliyhtiöt, kertoo OP:n pääanalyytikko Antti Saari . Kuva: OP   Monet suomalaisyhtiöt ovat ensimmäisten hyötyjien joukossa, kun globaali teollisuus alkaa elpyä. OP:n pääanalyytikon arvion mukaan tämä nostaa koko Helsingin pörssin nousuun kesää kohti mentäessä. Moni suomalaissijoittaja on viime aikoina tuskaillut Helsingin pörssin heikkoa kehitystä. Vuoden 2023 alusta tähän päivään sen kokonaistuotto on reilun prosentin miinuksella. Samaan aikaan eurooppalaiset osakkeet ovat tuottaneet 25 prosenttia, yhdysvaltalaiset osakkeet 39 prosenttia ja naapurimaassa Ruotsissakin osakkeet ovat nousseet 27 prosenttia. OP:n analyytikoiden mukaan ei kuitenkaan ole syytä vaipua alakuloon, sillä Helsingin pörssi lähtenee nousuun kesää kohti me

Enkelisijoitusten määrä laski 30 % 2023

Kuva
Sijoitetut pääomat ovat laskussa .   M yös rahoitettuja yrityksiä oli vähemmän vuonna 2023 .   Enkelisijoitukset ovat laskeneet 26 miljoonaan euroon edeltävän vuoden 37 miljoonasta eurosta. Bisnesenkeleiden vuosittaiset sijoitusmäärät ovat yleensä pysyneet 30–50 miljoonan välissä. FiBANille raportoidun mukaan vuonna 2023 rahoitusta saaneiden yritysten lukumäärä laski 173 yritykseen. Vastaava luku vuonna 2022 oli 248 yritystä.  Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN kerää vuosittain tilastoja alkuvaiheen startup-sijoituksista ja irtautumisista. Aktiivisten yksityissijoittajien määrä ei ole kuitenkaan laskenut: kyselyyn vastanneista jopa 60 % kertoi sijoittaneensa startup-yrityksiin, joka vastaa aiempien vuosien tasoa. “Vaikka enkeleiden sijoitusaktiivisuus on pysynyt hyvällä tasolla, uusiin kohteisiin on sijoitettu varovaisesti ja sijoitetut summat ovat hieman laskeneet. Mediaanisijoituksen koko on laskenut noin 20 000 eurosta 17 000 euro

Vuokranantajan veroilmoituksen aika

Kuva
Yksityishenkilöiden tulee ilmoittaa lopulliset tiedot viimeistään toukokuussa verohallinnon tarkemmin ilmoittamaan päivämäärään mennessä. Kuva: Veronmaksajat   Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.   Yksityishenkilöiden tulee ilmoittaa lopulliset tiedot viimeistään toukokuussa verohallinnon tarkemmin ilmoittamaan päivämäärään mennessä. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik A

Koronlaskuissa voi muhia iloinen yllätys -Sp-Rahastoyhtiö

Kuva
EKP on Sp-Rahastoyhtiön arvion mukaan ollut ylivarovainen rahapolitiikan kevennyksen aloittamisen kanssa ja on ylireagoinut inflaation pelossa. Näin ollen se joutunee laskemaan korkoja enemmän mikä olisi ollut tarpeen, jos olisi toimittu hyvissä ajoin.    Koronlaskuja on odotettu suurimmilta keskuspankeilta jo jonkin aikaa. Laskeva inflaatio vaikuttaa korkosyklin kääntymiseen, mikä osaltaan auttaa talouskasvua ja tukee yritysten tulevaisuuden näkymiä. Korot saattavatkin Säästöpankkiryhmän näkemyksen mukaan laskea odotuksia enemmän – jopa 1–2 % välille.   Markkinoilla on odotettu koronlaskuja suurimmilta keskuspankeilta jo useiden kuukausien ajan, mutta laskujen alkua on onnistuttu siirtämään kauemmas tulevaisuuteen ilman suurempaa vahinkoa markkinoilla. Euroopankeskuspankin (EKP) tuoreet maaliskuun ennusteet inflaatiosta kertovat sen olevan tavoitteessaan keskipitkällä aikavälillä. Näin ollen koronlaskujen odotetaan alkavat viimeistään kes

S-Pankki tarjoaa uutta pääomarahastoa

Kuva
S-Pankki tuo markkinoille uudenlaisen Private Credit -rahaston, joka sijoittaa varansa listaamattomien yhtiöiden lainoihin pääosin Euroopassa.   S-Pankki tuo markkinoille uuden Private Credit -rahaston. Uusi S-Pankki European Private Credit Erikoissijoitusrahasto on toteutettu yhteistyössä Blackstonen kanssa, ja se tarjoaa perinteisiä pääomarahastoja helpomman väylän listaamattomiin velkasijoituksiin myös muille kuin institutionaalisille sijoittajille.   S-Pankki tuo markkinoille uudenlaisen Private Credit -rahaston, joka sijoittaa varansa listaamattomien yhtiöiden lainoihin pääosin Euroopassa. S-Pankki European Private Credit -erikoissijoitusrahasto (S-Pankki ECRED) on syöttörahasto, jonka kohderahastona toimii Blackstone European Private Credit Fund SICAV . Uusi rahasto jatkaa S-Pankin menestyksekästä yhteistyötä suurimpien ja tunnetuimpien pääomamarkkinoilla toimivien rahastomanagerien kanssa. ”Private Credit -omaisuusluokka on sijoi

EU:n tekoälyasetus vahingoittaa kilpailukykyä -Salla

Kuva
”Yhdysvallat ja Kiina käyvät kisaa tekoälyn kehittämisen paalupaikasta. Tässä kisassa EU on jäänyt lähtötelineisiin ja keskittyy nyt kilpailukyvyn parantamisen sijaan jatkuvaan sääntelyn lisäämiseen. Olennaisempaa olisi laittaa panoksia osaamisen kehittämiseen ja investointeihin” , sanoo Kokoomuksen kansanedustaja Aura Salla . Kuva: Ahu Yigit     Kokoomuksen kansanedustaja, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja suuren valiokunnan jäsen Aura Salla on huolissaan EU:n kilpailukyvystä teknologiasektorilla.   Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla tekoälyä koskevan asetuksen. Jäsenmaat hyväksyvät vielä lopullisen tekstin osaltaan. Asetus tulee todennäköisesti voimaan ensi kesänä ja sitä aletaan soveltaa seuraavan kolmen vuoden aikana.  ”Yhdysvallat ja Kiina käyvät kisaa tekoälyn kehittämisen paalupaikasta. Tässä kisassa EU on jäänyt lähtötelineisiin ja keskittyy nyt kilpailukyvyn parantamisen sijaan jatkuvaan sääntelyn

Suomalaiset ostivat alkuvuonna Nordeaa ja Fortumia -Danske

Kuva
Danske Bankin suomalaiset asiakkaat sijoittivat alkuvuonna Nordean ja Fortumin kaltaisiin yhtiöihin, joilta odotetaan keväällä hyvää osinkovirtaa. Amerikkalaisista yhtiöistä kiinnostivat muun muassa Microsoft, ARM, Amazon , Alphabet ja PepsiCo . Kuva: Nordea   Helsingin pörssin lähitulevaisuus näyttää valoisammalta kuin lähimenneisyys. Tekoäly- ja teknologiabuumi näkyy edelleen Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla , arvioi Danske Bank .   Vuodenvaihteen ja alkuvuoden 2024 aikana Danske Bankin suomalaissijoittajat kävivät kauppaa valtaosin suomalaisilla osakkeilla, sillä kaupankäynnin volyymista 76 prosenttia painottui Helsingin pörssiin. Danske Bank Suomen Suomi-salkun hoitajan Ville Kivipellon mukaan sijoittajia on tilaston mukaan houkutellut erityisesti osingon maksajina profiloituneet yhtiöt kuten Nordea ja Fortum . Joulu-helmikuussa netto-ostetuimmat Suomi-osakkeet olivat Fortum, Neste , Nordea, UPM-Kymmene ja Mandatum . Myydyimmät oliva