Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Nuoret löysivät osakesäästötilin -Nordea

Kuva
Tyypillisellä osakesäästötilillä on vain 1-4 eri osaketta, ja suurimmalla osalla asiakkaista on tilillä alle yhdeksän eri osaketta. Suosituimmat sijoituskohteet ovat suomalaisille hyvin tutut Sampo, Nordea, Fortum, Finnair, Nokia, Kone, Wärtsilä ja Neste. Kuva: moneycrashers   Erityisesti nuoret ovat löytäneet osakesäästötilin, sillä suurin ikäryhmä Nordean osakesäästötiliasiakkaista ovat 25-34 -vuotiaat sijoittajat. Osakesäästötili on houkuttanut myös lisää naisia osakesijoittamisen pariin, mutta yhä edelleen valtaosa niihin sijoittavista on miehiä. Suosituimmat osakkeet ovat kaikille suomalaisille tuttuja yhtiöitä, mutta hajautusta ei ole otettu aina riittävästi huomioon.   Nordean asiakkaille osakesäästötili tuli ennakkotilaukseen jo lähes kolme vuotta sitten loppuvuonna 2019, ja ensimmäiset tilit avattiin käyttöön 1. tammikuuta 2020. Osakesäästötili sopii kaikille sijoittajille, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamaan suoriin osakkei

Matala kuluttajaluottamus näkyy yllättävän vähän asuntokaupassa

Kuva
Sijoitusasuntokauppa on hiljentynyt omaksi kodiksi ostettavien asuntojen kauppaa enemmän , kertoo Kiinteistömaailma.   Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki elokuussa 2022 yhteensä 1005 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistöjen kauppaa. Tyypillisistä viime vuosien elokuun kauppamääristä jäätiin noin 15 prosenttia erityisesti yksityissijoittajien loistaessa poissaolollaan. ”Suomalainen asuntokauppa on kuitenkin pääosin tarvelähtöistä. Tämä tasaa menoa asuntomarkkinoilla sekä ylläpitää kysyntää ja kaupantekoa poikkeuksellisissakin oloissa”, Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä sanoo. Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät juuri päättyneessä elokuussa 963 käytettyjen ja 42 uusien asuntojen ja kiinteistöjen kauppaa, yhteensä siis 1005 kauppakappaletta. Vertailuluku eli viime vuoden elokuun kauppamäärä on pitemmänkin ajan tarkastelussa kova, peräti 1185 kauppaa. ”Vuoden takaiset kauppaluvut oliv

OP Varainhoito laski osakkeet alipainoon

Kuva
OP Varainhoidon allokaatiossa siirryttiin koko alkuvuoden kestäneestä osakkeiden korkomarkkinoita voimakkaammasta painotuksesta osakkeiden alipainoon , kertoo salkunhoitaja Harri Kojonen. Kuva: OP   Riskit taloudessa ovat lisääntyneet, ja länsimaiset keskuspankit jatkavat korkean inflaation myötä rahapolitiikkansa kiristämistä. OP Varainhoidon allokaatiossa siirryttiin koko alkuvuoden kestäneestä osakkeiden korkomarkkinoita voimakkaammasta painotuksesta osakkeiden alipainoon , kertoo salkunhoitaja Harri Kojonen blogissaan 2.9.2022 .   - Erityisesti Euroopan näkymät ovat varsin epävarmat ja siksi eurooppalaisten osakkeiden alipainottaminen jatkuu allokaatiossamme, ja osin jopa lisääntyy osakesijoitusten sisällä. Kiinan talous hiljenee samoin ja tämän maailman toiseksi suurimman kansantalouden matalampi aktiviteetti heijastuu hidastavasti myös muualle , sanoo Kojonen. Kiinan hallitus on toki tehnyt elvytystoimia, mutta koronarajoitusten ja