Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2021.

Yksi keskustelu teki Jessestä osakesijoittajan

Kuva
Jesse Viljasen perheeseen kuuluu kihlatun lisäksi kaksi parsonrussellinterrieriä Venla ja Hugo.   Kolmekymppinen Jesse Viljanen varttui vähävaraisessa perheessä. Säästämisen ja sijoittamisen ansiosta hänen ei tarvitse enää miettiä rahaa. Tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus 50-vuotiaana.    Siitä on nyt kuutisen vuotta, kun turkulainen insinööri Jesse Viljanen istahti työkaverinsa kanssa kahvipöytään. Hän kertoi tarkistavansa ystävänsä opinnäytettä, joka käsitteli rahoitusinstrumentteja. Aihe oli entuudestaan tuntematon Viljaselle. Työkaveri kommentoi, että on aktiivinen osakesijoittaja ja voi opettaa Viljasta. Viljanen innostui ja osti heti ensimmäisen osakkeensa, 1 000 eurolla Oriolaa. "Nettovarallisuuteni oli tuolloin 850 euroa tappiolla, kun tänään se on 110 828 euroa. Tämä yksittäinen keskustelu muutti koko elämäni suunnan, mistä olen äärimmäisen kiitollinen", Viljanen kertoo. Hän työskentelee lääketeollisuudess

Opiskelijoita asunnonhaussa tavallista kesää vähemmän

Kuva
Pandemia on lisännyt etäopiskelua, ja viime vuoden tapaan vain osa oppilaitoksista aloittaa tulevan syksyn täydessä lähiopetuksessa. Seuraukset näkyvät vuokramarkkinoilla, kun selvästi menneitä vuosia pienempi joukko uusia opiskelijoita muuttaa heti uudelle opiskelupaikkakunnalle.   Teksti: Timo Metsola, hallituksen puheenjohtaja, Vuokraturva 14.7.2021 Heinäkuu on perinteisesti vilkasta aikaa vuokramarkkinoilla, koska suuri määrä uusia opiskelijoita etsii asuntoa yhtä aikaa. Kovan kysyntäpiikin lieveilmiöinä on monina aiempina kesinä nähty vuokrapyynnöissä kovia sesonkilisiä ja jopa vuokra-asuntojen huutokauppaa. Pandemia on lisännyt etäopiskelua, ja viime vuoden tapaan vain osa oppilaitoksista aloittaa tulevan syksyn täydessä lähiopetuksessa. Seuraukset näkyvät vuokramarkkinoilla, kun selvästi menneitä vuosia pienempi joukko uusia opiskelijoita muuttaa heti uudelle opiskelupaikkakunnalle. Niille opiskelijoilla, jotka nyt opiskelupaik

Osakesijoittaminen kuplamarkkinassa

Kuva
Henri Huovinen on lehtori (liiketalous), sijoitusalan asiantuntija ja yrittäjä.   Teksti: Henri Huovinen Korkeaa osinkoa maksavat defensiiviset arvoyhtiöt loistavat tulevina vuosina. Kuplat ovat haitallisia talouden kehitykselle, sillä niiden puhkeaminen saattaa aiheuttaa laman, kuten tapahtui 1920-luvulla kehittyneen osakekuplan jälkeen vuosien 1929 ja 1933 välillä ja 2000-luvun alkupuolella puhaltuneen kiinteistökuplan jälkeen vuosina 2008 ja 2009. Sijoitusmarkkinoiden nykytilanne muistuttaa teknokuplan vuotta 2000. Teknoyhtiöt ovat jälleen kalliisti arvostettuja, uudenlainen teknologia kukoistaa (esimerkkeinä kryptovaluutat ja uusiutuvaan energiaan liittyvä teknologia) ja sijoittaminen on muodikasta. Lisäksi kuplan puhaltumisen puolesta puhuu korkea listautumisaktiviteetti ja se, että sijoittajien varat allokoituvat listautumisiin ja muihin sijoituskohteisiin korkeilla arvostuskertoimilla ja heikoilla argumenteilla. Myös sijoitusinstr

Pörssissä kotiutettiin pikavoittoja kesäkuussa

Kuva
Kesäkuussa lopulla Helsingin pörssiin listautuneen Puuilon osakkeella käytiin vilkkaasti kauppaa heti listautumisen jälkeen, kun listautumisantiin osallistuneet sijoittajat kotiuttivat osakkeesta pikavoittoja.   Danske Bankin suomalaissijoittajat kotiuttivat kesäkuussa voittojaan osakeanneista. Erityisen paljon myytiin kesäkuun lopussa listautuneita Puuiloa ja Spinnovaa. Yhdysvaltojen osuus kaupasta kasvoi edelliseen kuukauteen verrattuna, ja vaihdetuimpien joukossa on useita meemiosakkeita , kertoo Danske Bank tiedotteessaan 2.7.2021.   Usea sijoittaja pyrkii pikavoittoihin osakeanneissa. Danske Bankin suomalaisasiakkaat nettomyivät kesäkuussa eniten Puuiloa , jonka osakkeella kaupankäynti alkoi 24. kesäkuuta. Osaketta myytiin siis viikossa enemmän kuin mitään muuta osaketta koko kuukauden aikana. Osakeannissa Puuilon hinnaksi muodostui 6,60 euroa. Osakekurssi on noussut kaupankäynnin alkamisen jälkeen ja on ollut korkeimmillaan yli 8,2 euros

Vuokranantajakin voi joutua korvaamaan vahinkoja

Kuva
Vuokra-asunnoissa sattuu vuosittain vahinkoja, joissa vahinko korvataan vuokranantajan vakuutuksesta. Vuokralaisella on tärkeää olla oma kotivakuutus, mutta aina sitä ei vuokralaisen tarvitse käyttää.   Vuokra-asunnoissa sattuvien vahinkojen korvausvastuu voi yhtä hyvin olla vuokranantajalla. Kokosimme listan vuokranantajan tarkistettavista asioista vuokra-asunnossa. Vuokra-asunnossa astianpesukoneesta syntyi mittava vesivahinko tai jääkaapista syttyi tulipalo, kuka on korvausvelvollinen? Kodinkoneiden holtittoman käytön vuoksi syntyneet vahingot ovat vuokralaisen vastuulla. Taloyhtiö vastaa puolestaan esimerkiksi talon runkoviemäreistä. Vahinkotilanteessa korvausvastuu voi langeta myös vuokranantajalle. Vuokra-asunnoissa sattuu vuosittain vahinkoja, joissa vahinko korvataan vuokranantajan vakuutuksesta. Vuokralaisella on tärkeää olla oma kotivakuutus, mutta aina sitä ei vuokralaisen tarvitse käyttää. -Vuokranantajan vastuulla on laaja

McDonald’sin huikea tarina valkokankaalla

Kuva
The Founder on mielenkiintoinen kuvaus pikaruokaketju McDonald’sin alkutaipaleesta. Samalla elokuva on kunnianosoitus pitkää päivää tekeville myyntiedustaialle , jotka joutuvat koputtelemaan monia ovia turhaan .   Pikaruokaketju McDonald’sin tarinaan perustuva elokuva The Founder on tullut television ilmaiskanavilta jo monta kertaa. Vihdoin heinäkuisena lauantaina 2021 istuin katsomaan elokuvaa, jonka aihe kiinnosti. Katsominen kannatti, koska The Founder on erinomainen elokuva.   The Founder on tietojeni mukaan varsin totuudenmukainen kuvaus ikonisen amerikkalaisen pikaruokaketjun alkutaipaleesta. Samalla se on kuvaus sinnikkäästä myyntimiehestä ja yrittäjästä Ray Krocista, joka kiinnostuu McDonald’sin ravintolakonseptista ja rakentaa siitä kukoistavan ja nopeasti kasvavan franchise-yrityksen.   The Founder on moneen muuhun liikemaailmaan sijoittuvaan elokuvaan verrattuna parempi siinä mielessä, että siinä bisneksen kuv

Öljyn hinnannousu vahvistanut ruplaa vain vähän

Kuva
Raakaöljyn hinta on noussut jyrkästi vuonna 2021, mutta vastoin totuttua se on vahvistanut ruplan arvoa toistaiseksi vain vähän. Urals-öljyn hinta oli 2021 kesäkuun lopussa 74 dollaria tynnyriltä eli 45 prosenttia korkeampi kuin viime vuoden lopussa. Öljyn hinta on viimeksi ollut yhtä korkealla vuonna 2018. Öljyn ja muiden raaka-aineiden hintojen voimakasta nousua on vetänyt maailmantalouden elpyminen viime vuoden koronakriisin pohjalukemista. Öljyntuottajamaiden järjestö Opec arvioi raakaöljyn kysynnän kasvaneen tammi-kesäkuussa noin 6 prosenttia vuotta aiemmasta, mutta olleen vielä 5 prosenttia jäljessä vuoden 2019 tasosta. Öljyn hintaa on tukenut myös Opec+ -maiden tuotannonrajoitussopimus, vaikka rajoituksia on vähitellen höllennetty kysynnän elpyessä. Loppuvuoden tuotantokattoja oli määrä tarkastella heinäkuun alussa, mutta kokousta ei ole vieläkään pidetty Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien erimielisyyksien vuoksi

Säästämisen ja sijoittamisen suosio kasvaa -FA

Kuva
S uomalaiset säästävät yleisimmin (57 %) pahan päivän varalle ja eläkeaikaan (28 %). Aiempaa useampi (24 %) säästää myös asunnon hankintaan.   Yhä useampi suomalaisista säästää ja sijoittaa. 64 prosenttia Finanssiala ry:n (FA) teettämään Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimukseen osallistuneista kertoi omistavansa säästöjä tai sijoituksia eri kohteissa. Osuus on noussut kuusi prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta. Omaa omistusasuntoa ei kyselyssä laskettu mukaan. FA kertoi asiasta tiedotteessaan 1.7.2021. Tuttuun tapaan suomalaiset säästävät yleisimmin (57 %) pahan päivän varalle ja eläkeaikaan (28 %). Aiempaa useampi (24 %) säästää myös asunnon hankintaan. Edelliseen tutkimukseen verrattuna asuntosäästäjien osuus on noussut kuudella prosenttiyksiköllä. Useimmiten suomalaisilla on säästöjä ja sijoituksia erilaisilla pankkitileillä. Rahastosäästäminen on kuitenkin selvästi aiempaa suositumpaa. 30 prosentilla vastaajista o