Yksi keskustelu teki Jessestä osakesijoittajan

Jesse Viljasen perheeseen kuuluu kihlatun lisäksi kaksi parsonrussellinterrieriä Venla ja Hugo.


 

Kolmekymppinen Jesse Viljanen varttui vähävaraisessa perheessä. Säästämisen ja sijoittamisen ansiosta hänen ei tarvitse enää miettiä rahaa. Tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus 50-vuotiaana. 

 

Siitä on nyt kuutisen vuotta, kun turkulainen insinööri Jesse Viljanen istahti työkaverinsa kanssa kahvipöytään. Hän kertoi tarkistavansa ystävänsä opinnäytettä, joka käsitteli rahoitusinstrumentteja. Aihe oli entuudestaan tuntematon Viljaselle. Työkaveri kommentoi, että on aktiivinen osakesijoittaja ja voi opettaa Viljasta.

Viljanen innostui ja osti heti ensimmäisen osakkeensa, 1 000 eurolla Oriolaa.

"Nettovarallisuuteni oli tuolloin 850 euroa tappiolla, kun tänään se on 110 828 euroa. Tämä yksittäinen keskustelu muutti koko elämäni suunnan, mistä olen äärimmäisen kiitollinen", Viljanen kertoo.

Hän työskentelee lääketeollisuudessa projektipäällikkönä ja tienaa bruttona kuukaudessa noin 4 000 euroa, josta käteen jää noin 3 000 euroa. Summasta menee elinkustannuksiin 1 650 euroa. Lopusta Viljanen laittaa 700 euroa osakkeisiin, 400 euroa lainanlyhennyksiin ja 300 euroa säästöön ylimääräisinä lainanlyhennyksinä sijoitusasuntoa varten.

Viljanen kirjoittaa sijoituksistaan avoimesti Osinkoinsinööri-blogissaan. Hänen 110 000 euron nettovarallisuudestaan on osakkeissa on vajaat 60 000 euroa. Loput varallisuudesta on muun muassa kahdessa omistusasunnossa, joista toinen on sijoituskäytössä.

Jesse Viljanen sanoo, ettei pihistele missään. Erityisesti elämykset ovat tärkeitä. Ennen koronapandemiaa hän käytti eniten rahaa matkustamiseen ja ruokaan, mutta nyt nämä menot ovat jääneet lähes kokonaan pois. 

 

"Lapsena raha määritteli kaiken"

 

Jesse Viljanen kertoo, että on ollut lapsesta saakka tarkka rahankäyttäjä.

"Tulen todella köyhästä perheestä, ja lapsena raha määritteli kaiken harrastuksista koulutusmahdollisuuksiin ja ruuasta matkustamiseen. Olen oppinut tulemaan toimeen pienellä." 

Säästämisen ja sijoittamisen ansiosta Viljasen ei tarvitse enää juurikaan miettiä rahaa. Elämässä on enemmän mahdollisuuksia. Hän voi halutessaan vaikka kouluttautua uudelleen tai pitää sapattivapaata.

"Näen mahdollisuuksien lisääntymisen yhdeksi tärkeimmistä hyödyistä, joita sijoittamisesta voi saada."

 

"Köyhyyden periytyminen päättyy minuun"

 

Jesse Viljasella on säästämiselleen selkeä tavoite.

"Köyhyyden periytyminen päättyy minuun. Toinen vähintään yhtä tärkeä tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton siihen mennessä, kun täytän 50 vuotta."

Viljanen on laskenut, että kolmen sijoitusasunnon vuokratuloilla ja 600 000 euron osakesalkun osingoilla hän voisi maksaa normaalin elämisen. Hän ei kuitenkaan halua jättäytyä pois työelämästä, vaan kyetä itse valitsemaan, mitä työtä tekee ja kuinka paljon.

"Sijoitusten avulla pystyn tulevaisuudessa toteuttamaan unelmiani, kuten maailman ympäri matkustamisen ja ulkomailla asumisen."

Viljanen uskoo, että kuka tahansa voi vaurastua riippumatta elämän lähtökohdista. Näin se hänen mielestään onnistuu:

"Sijoita heti pieni summa kustannustehokkaaseen indeksirahastoon. Ehdit opetella kaiken tarvittavan matkan varrella. Tuottava sijoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja säännöllistä sijoittamista. Sijoittamalla et rikastu parissa vuodessa, mutta vaurastut takuulla vuosikymmenten aikana."

Teksti: Inka Ikonen

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Duunitorin verkkosivulla 10.7.2021 osoitteessa: https://duunitori.fi/tyoelama/sijoittaminen-osakkeet


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua