Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Taloustoimittajan muotokuva

Kuva
  Niklas Herlin (1963-2017) oli taloustoimittaja ja kirjankustantaja. Heikki Herlin kirjasta Tuollapäin on highway.   Vuonna 2017 edesmenneestä Niklas Herlinistä puhuttiin ja oletettiin kaikenlaista. Heikki Herlinin teos Tuollapäin on highway on aikuisen lapsen kirja isästään.   Kirjassaan Heikki Herlin kuvaa mielenkiintoisella tavalla isänsä uraa kunnianhimoisena taloustoimittajana Kauppalehdessä vuosituhannen lopulla, jolloin Suomen elinkeinoelämässä tapahtui paljon ja talousjournalismi oli murroksessa. Kauppalehti oli suotuisa sattuma, johon faija tarttui. Tuskin isä sitä tuolla hetkellä tajusi, mutta tuohon valintaan liittyy koko se ammatti identiteetteineen, jonka perään hän haikaili töölöläisessä kapakassa.   Kauppalehteen faijan palkkasi silloinen päätoimittaja ja Kauppalehden omistavan Uusi Suomi Oy:n toimitusjohtaja Arto Tuominen. Faija tapaa ennen toimitukseen astumista myös toimituspääll

Hypo: Kaupungistuminen jatkuu, mökkimarkkina hiipuu

Kuva
Senioreiden into ostaa kakkoskoti kaupungeista on asuntomarkkinoiden kannalta trendinä tärkeämpi kuin paljon puhuttu mökkibuumi, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus (keskellä) huomauttaa. Kuva: Hypo   Asuntorahoituslaitos Hypo näkee kaupungistumisen jatkuvan koronaepidemiasta huolimatta ja mökkimarkkinoiden hiipuvan nopeasti epidemian hellittäessä. Hypo kertoi asiasta 20.5.2021 julkaisemassaan asuntomarkkinakatsauksessa 2/2021. Kolme vahvaa k:ta eli korona, korot ja kaupungistuminen ohjaavat Hypon mukaan kuumana käyvää asuntokauppaa. Yksi koronakriisin suurimpia yllätyksiä on se, ettei pahin pandemia 100 vuoteen suinkaan karkottanut kasvukeskusten vetovoimaa, vaan päinvastoin , arvioi Hypo . Hypon Asuntomarkkinakatsaus 2/2021, lue koko katsaus tästä linkistä –> (tai kopioimalla: https://www.hypo.fi/wp-content/uploads/2021/05/Hypon-Asuntomarkkinakatsaus_2-2021.pdf) Korona on kasvattanut kaupunkien keskusta-alueiden vetovoimaa. I

Kuusi kriteeriä osakemarkkinoiden kuplariskin arviointiin

Kuva
LähiTapiola Varainhoi don salkunhoitaja Perttu Hytönen arvioi, että osakemarkkinoiden arvostuskuplasta tulee ilmat pihalle vähitellen ilman suurta markkinarytinää .   Onko osakkeiden historiallisen voimakas kurssinousu luonut markkinoille kuplan? Onko edessä kuplan puhkeaminen ja osakekurssien puolittuminen? Vai onko osakkeiden korkea arvostus perusteltua alhaisten korkojen ja voimakkaan elvytyksen ympäristössä? Näitä mediassa toistuvia kysymyksiä tarkastele e LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Perttu Hytönen blogissaan 8.4.2021. Hytönen perustaa arvionsa lähinnä Yhdysvaltain osakemarkkinoi den kehitykseen .   Kuplaspekulaatiossa on tuttuja piirteitä: kun osakkeet kipuavat uusille ennätystasoille, jostain löytyy uusi näkökulma tai mittari, jonka perusteella kuplariski ei ole ajankohtainen ja osakkeet näyttävät kohtuullisesti hinnoitelluilta. Sijoittajan mieli pyrkii kieltämään viimeiseen asti epämiellyttävän ajatuksen kuplasta ja sen