Orion palkitsi kärsivällisen sijoittajan
![]() |
|
Perjantai 30.10.2026 oli juhlapäivä monelle suomalaiselle osakesijoittajalle. Lääkeyhtiö Orionin osake ylitti ensimmäistä kertaa 100 euron rajapyykin Helsingin pörssissä. |
Perjantai 30.10.2026 oli juhlapäivä monelle suomalaiselle osakesijoittajalle. Lääkeyhtiö Orionin osake ylitti ensimmäistä kertaa 100 euron rajapyykin Helsingin pörssissä.
Orion on minulle ja monelle muulle suomalaiselle sijoittajalle osakesalkun helmi. Yhtiö on pystynyt kasvattamaan liikevaihtoaan ja tulostaan vuodesta toiseen. Osakekurssi on noussut ja nousu on jyrkentynyt viime vuosina. Yhtiön osakkeenomistajille jakama osinkosumma on sekin noussut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta toiseen. Orion on monella tapaa ihanteellinen osakesijoitus, koska se on tarjonnut omistajalle sekä hyvät osingot että mukavan kurssinousun.
Mennyt ei ole tae tulevasta, mutta itselleni Orion on tähän saakka ollut todiste pitkäjänteisen Osta ja pidä -sijoittamisen (Buy and Hold) kannattavuudesta. Lisäksi se on hyvä muistutus siitä, että osakemarkkinoilla kannattaa kulkea joskus vastavirtaan.
Ostin omat Orion B -osakkeeni noin 20 vuotta sitten. Useat analyytikot ja pankkiiriliikkeet neuvoivat tuohon aikaan välttämään sijoituksia Orioniin, koska yhtiön tärkeitä lääkepatentteja oli pian raukeamassa ja sen tulevaisuus nähtiin siksi epävarmana.
Arvo-osuustilini historiatiedoista näen, että ostin hieman yli 1000 osaketta noin 14,64 euron kappalehintaan. Hankintahinta oli yhteensä 16 108 euroa. Nyt perjantaina osakepotin arvo oli 110 000 euroa, joten arvonnousu on ollut lähes 94 000 euroa eli 583 prosenttia. Yhtiön vuosittain maksamat muhkeat osingot nostavat kokonaistuottoa tuostakin vielä roimasti.
Orion ei ole ainoa sijoituskohde osakesalkussani eikä edes suurin, mutta tuotoltaan se on paras. Mikään muu osake salkussani ei ole päässyt lähellekään tuollaista arvonnousua. Lähimmäksi ovat päässeet Konecranes ja Wärtsilä hieman alle 300 prosentin nousulla.
![]() |
| Orion on minulle ja monelle muulle suomalaiselle sijoittajalle osakesalkun helmi, sanoo Ilkka J. Virtanen. |
Ilkka J. Virtanen
Kirjoittaja on emeritus taloustoimittaja ja yksityissijoittaja
Lue myös:
https://sijoittajanero.blogspot.com/2026/01/analyytikoiden-taman-hetken.html


Kommentit
Lähetä kommentti