Suomalaisille vauvoille jo yli 2 meur ilmaisia sijoituksia

Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa 100 euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon. Kuva: OP


 

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa 100 euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

OP Pohjolaan kuuluvat osuuspankit ovat tarjonneet vuonna 2025 ja 2026 Suomessa syntyneille vauvoille OP Ensisijoituksen eli 100 euroa OP-Maailma Indeksi -sijoitusrahastoon. Nyt ensiaskeleita pitkäjänteisen säästämisen ja sijoittamisen pariin on päätetty jatkaa ja myös tulevana vuonna 2027 syntyvät vauvat ovat oikeutettuja OP Ensisijoitukseen. 

Vuoden 2026 elokuun loppuun mennessä sijoituksen oli vastaanottanut jo yli 20 000 vauvaa eli lasten säästöjä on kartutettu yli 2 miljoonalla eurolla toukokuun 2025 jälkeen.

– Noin kolmannes kaikista Suomessa syntyneistä vauvoista on saanut OP Pohjolalta ensimmäisen sijoituksensa ja vaikutus ulottuu kokonaisiin ikäluokkiin vuodesta 2025 alkaen, OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio toteaa.

Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemien varallisuustilastojen mukaan Suomessa oli vuoden 2025 lopussa yli 11 prosenttia enemmän alaikäisiä rahastosijoittajia, kuin vuoden 2024 lopussa. OP Pohjolan arvioiden mukaan OP Ensisijoitus on vaikuttanut tähän alaikäisten sijoittajien määrän kasvuun.

Ensisijoitus madaltaa kynnystä säästämisen aloittamiseen

Keskimäärin alaikäisille asiakkaille sijoitetaan 40 euroa kuukaudessa. Jos perhe jatkaa sijoittamista lapselle OP Ensisijoituksen jälkeen 40 euroa kuukaudessa seuraavien 18 vuoden ajan, voi 6 prosentin tuotto-odotuksella lapselle kertyä yli 15 000 euron summa. Sijoituksen vastaanottaminen ei kuitenkaan sido perhettä jatkamaan rahastosäästämistä omilla varoilla.

– Noin neljännes OP Ensisijoituksen vastaanottaneista on ryhtynyt kuukausisijoittajiksi, ja ajan myötä sijoituksesta voi kasvaa varsin merkittävä. Kun annamme tukea ensimmäisen sijoitusaskeleen ottamiseen, koko perhe voi vähitellen kiinnostua säästämisestä, sijoittamisesta ja talouden suunnittelusta. Taloustaidot tukevat niin yksilön kuin yhteiskunnankin hyvinvointia, Ritakallio sanoo ja jatkaa:

– Lasten säästämisen ja sijoittamisen edistäminen on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite, siksi OP Ensisijoitus sekä valtiovarainministeriön selvityksessä oleva vastasyntyneiden ensisijoitus ovat tärkeitä askelia varhaisen talousosaamisen vahvistamiseen.

OP Ensisijoituksen voi vastaanottaa osoitteessa op.fi/ensisijoitus tai asioimalla osuuspankin toimipisteessä. Sijoituksen voi vastaanottaa 12 kuukauden ajan lapsen syntymästä.

Lähde: OP Pohjola 21.9.2026

Lue myös:

https://sijoittajanero.blogspot.com/2025/12/op-ensisijoitus-saa-jatkoa-2026.html 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin pörssin TOP 10 osingonmaksajat syksyllä 2026

Vauraus Suomeen sijoittaneet hävinneet miljoonia -Yle

Helsingin pörssin parhaat osinkoyhtiöt lähivuosina