Suomalaiset osakesijoittajat tähyävät ulkomaille
![]() |
|
Danske Bankin data paljastaa, että suomalaisten osakeostot ovat kasvussa. Kasvua on tapahtunut erityisesti yhdysvaltalaisosakkeissa. Kuva: Danske |
Danske Bankin data paljastaa, että suomalaisten osakeostot ovat kasvussa. Kasvua on tapahtunut erityisesti yhdysvaltalaisosakkeissa. Danske Bank laajensi suosittua Säännöllinen Säästäminen -palveluaan myös yhdysvaltalaisiin osakkeisiin.
Danske Bankin asiakkaiden euromääräiset osakeostot kasvoivat vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla 45 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Ostot kohdistuvat entistä enemmän Helsingin pörssin ulkopuolelle. Suomen ulkopuoliset osakeostot kasvoivat 24 prosenttia euromääräisesti mitattuna. Kasvua on tapahtunut erityisesti yhdysvaltalaisosakkeissa, joissa kasvua vuodentakaiseen verrattuna on peräti 53 prosenttia.
Suomalaiset ovat pitkään sijoittaneet erityisesti kotimaisiin osakkeisiin. Ostojen lisääntyminen muihin markkinoihin voi olla merkki siitä, että suomalaiset arvostavat aiempaa enemmän hajauttamisen tuomia hyötyjä.
”On hienoa, että suomalaiset ovat havahtuneet myös Helsingin pörssin ulkopuolisen osakemarkkinan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kotimaassa on paljon laatuyhtiöitä, mutta jos keskittyy vain Suomen osakemarkkinoihin, jättää hyödyntämättä 99,5 prosenttia maailman osakemarkkinoiden markkina-arvosta ja monista mahdollisuuksista”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Kasvusta huolimatta vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla Danske Bankin asiakkaiden suorien osakkeiden ostoista yli 70 prosenttia kohdistui Suomen markkinaan. Suomen markkinan osuus maailmanlaajuisesta osakemarkkinasta on alle 0,5 prosenttia. Maantieteellisesti keskittynyt salkku altistaa markkinariskeille ja voi syödä tuottoja pidemmällä aikavälillä.
”Vaikka Suomen markkinan osuus osakeostoissa on yhä suuri, uskon, että ajallisen ja maantieteellisen hajauttamisen merkitys tiedostetaan ja sitä myös hyödynnetään aiempaa paremmin. Esimerkiksi Yhdysvaltain markkina tarjoaa nyt paljon mahdollisuuksia, kun alueen talouskasvu jatkuu ja yritysten tuloskasvu on vahvaa”, kertoo Kemppainen.
Pientenkin summien säännöllinen sijoittaminen kantaa pitkällä tähtäimellä hedelmää. Kun säästöjä hajauttaa useisiin kohteisiin ja markkinoille, markkinaheilahtelujen riskit tasoittuvat ja salkku pysyy vakaampana.
Danske Bank laajentaa säännöllisen säästämisen mahdollisuuksia
Danske Bank tarjoaa ainoana pankkina Suomessa mahdollisuutta säästää kuukausittain osakkeisiin osakesäästötilillä. Viime vuoden lokakuussa julkistetussa palvelussa on voinut säästää Helsingin pörssin 25 vaihdetuimpaan osakkeeseen, joista kuukausisäästäjien suosikeiksi ovat nousseet Mandatum, Nordea, Sampo, Kesko ja Nokia.
Elokuussa Danske Bank laajensi säännöllisen säästämisen palveluaan ja toi palveluun saataville myös yhdysvaltalaisia osakkeita. Nyt asiakkaat voivat valita säästää NASDAQ 100 -indeksin osakkeisiin. Välityspalkkio on edelleen 0,20 prosenttia ilman minimipalkkiota. Säännöllisen osakesijoittamisen yhtenäinen hintataso tukee suomalaisten sijoittajien mahdollisuuksia tehokkaaseen hajauttamiseen, kun kulu pysyy samana markkinasta riippumatta.
Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen suosii säästämisessään kuukausisijoittamista, jossa valittu summa siirtyy tililtä valittuun sijoituskohteeseen automaattisesti.
”Säännöllinen osakesijoittaminen täydentää Danske Bankin monipuolisia sijoitusvaihtoehtoja ja suomalaisilla sijoittajilla on jatkossa palvelun laajentumisen myötä enemmän sijoitusmahdollisuuksia. Säännöllinen osakesijoittaminen tarjoaa ajallista hajautusta osakkeisiin pienin kustannuksin, mikä ei ole aiemmin ollut mahdollista isolle osalle suomalaisista”, sanoo Danske Bankin säästämisestä ja sijoittamisesta vastaava johtaja Mikko Kotilainen.
Lähde: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike 27.8.2026
Lue myös:
https://sijoittajanero.blogspot.com/2025/12/osakkeilla-hyvat-nakymat-2026-danske.html

Kommentit
Lähetä kommentti