Danske pitää osakkeet ylipainossa
![]() |
|
Pankki suosittelee jatkamaan osakkeiden ylipainotusta ja korkosijoitusten alipainotusta. Kuva: Danske Bank |
Danske Bank näkee yhä erityisen houkuttelevaa tuottopotentiaalia Yhdysvaltain osakkeissa sekä valikoiduissa teemoissa, kuten Aasian teknologiaosakkeissa ja tekoälyn kehityksestä hyötyvissä yhtiöissä, jotka omistavat fyysisiä omaisuuseriä ja resursseja.
Pankki suosittelee jatkamaan osakkeiden ylipainotusta ja korkosijoitusten alipainotusta. Osakealueista Yhdysvallat pysyy ylipainossa, Eurooppa lasketaan alipainoon ja Japani nostetaan neutraaliin. Kehittyvät markkina pysyy neutraalissa.
”Osakemarkkinat ovat tehneet viime viikkoina uusia ennätyksiä Lähi-idän kriisistä huolimatta. Tämä heijastaa sitä, että markkinakehitystä ohjaavat geopoliittisten tekijöiden ohella myös monet muut tekijät. Toistaiseksi maailmantalous ei ole kärsinyt vakavaa vahinkoa. Kuluttajien luottamus on paineessa, mutta erityisesti Yhdysvalloissa sekä kulutus että työmarkkinat ovat pysyneet vahvoina. Eurooppaa rasittavat enemmän korkeammat energiahinnat ja mahdolliset Euroopan keskuspankin koronnostot”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Paras potentiaali on Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla
Yhdysvaltain ensimmäisen kvartaalin tuloskausi oli poikkeuksellisen vahva: raportoitu tuloskasvu oli 28 prosenttia. Myös odotukset loppuvuodelle ovat korkeat. Yhdysvallat on öljyn suhteen omavarainen. Yhdysvaltain talous on osoittautunut erityisen kestäväksi korkeampien energiahintojen oloissa, ja jatkuvat investoinnit tekoälyyn tukevat sekä talouskasvua että yritysten tuloskehitystä.
Yhdysvaltain osakkeet ovat P/E-luvulla mitattuna melko kalliita muihin alueisiin verrattuna, mutta yhdysvaltalaisten yhtiöiden vahva tuloskasvu kuitenkin perustelee korkean arvostustason.
Euroopassa suurin potentiaali pankkisektorilla
Eurooppalaisista osakkeista Danske Bank näkee
edelleen suurimman potentiaalin pankkisektorissa erityisesti, jos epävarmuus
hellittää. Euroopan laajat investointitarpeet puolustuksessa ja
infrastruktuurin laajentamisessa vaativat rahoitusta. Rauhansopimus Ukrainassa
voisi antaa eurooppalaisille pankeille lisätukea, sillä niiden odotetaan olevan
keskeisessä roolissa laajan jälleenrakennuksen rahoittamisessa. Eurooppa kärsii
kuitenkin energiashokista Yhdysvaltoja enemmän, ja yleisesti suhtaudumme
Euroopan osakemarkkinoiden näkymiin aiempaa varovaisemmin.
Aasia toimittaa tekoälylle välttämätöntä teknologiaa
Aasialaisilla teknologiayhtiöillä on keskeinen rooli tekoälyn kehityksessä,
koska ne toimittavat monia tekoälyteknologioiden rakentamisessa tarvittavia
komponentteja.
”Aasian kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat nousseet merkittävästi teknologiasektorin vetäminä. IT ja viestintäpalvelut muodostavat nykyisin yli puolet MSCI Asia Emerging Markets -indeksistä. Aasialaiset teknologiayhtiöt vaikuttavat houkuttelevilta, koska ne tarjoavat tekoälyn kannalta keskeistä teknologiaa samalla, kun niiden arvostustasot ovat yhdysvaltalaisia kilpailijoita matalammat. Riskejä kuitenkin on, sillä markkina on keskittynyt muutaman suuren yhtiön ympärille, ja vahva kysyntä on synnyttänyt pullonkauloja arvoketjun osiin”, toteaa Kemppainen.
Tekoälyn aikakaudella kannattaa sijoittaa myös
fyysiseen maailmaan
Tekoälyyn voi sijoittaa
monella tavalla: tekoälyratkaisuja kuten laitteistoja ja ohjelmistoja
toimittavien, tekoälyn infrastruktuuria rakentavien tai tekoälyä omassa
toiminnassaan hyödyntävien yhtiöiden kautta. Osa aiemmin vaikeasti
kopioitavana pidetystä teknologiasta muuttuu tekoälyn avulla aiempaa helpommin
skaalattavaksi ja käyttöönotettavaksi. Jatkossa sijoittajat arvioivat yhtiöitä
yhä enemmän sen perusteella, kuinka haavoittuvia ne ovat tekoälyn aiheuttamalle
kilpailulle.
”Kun älykkyys ja teknologia ovat kopioitavissa, arvo piilee entistä enemmän siinä, mitä ei voida monistaa eli fyysisissä omaisuuserissä ja resursseissa. Aineellista fyysistä pääomaa kuten infrastruktuuria, energiaa, logistiikkaa, hyödykkeitä tai tuotantokapasiteettia omistavat tai hallitsevat yhtiöt voivat olla vahvemmassa asemassa, koska niiden omaisuutta on vaikea jäljitellä ja ne säilyvät merkityksellisinä ajan myötä”, korostaa Kemppainen.
Energian kysynnän kasvun lisäksi myös metallien kysynnän odotetaan lisääntyvän voimakkaasti tulevina vuosina.
”Fyysinen maailma voi saada uutta merkitystä tekoälyn aikakaudella sekä kestävänä sijoituskohteena että teknologisen kehityksen välttämättömänä perustana. Siksi sijoittajan kannattaa ajatella pelkkää tekoälyä laajemmin ja kiinnittää huomiota myös fyysisiin rakenteisiin ja resursseihin, joihin teknologinen kehitys nojaa, ja joita tekoäly ei voi korvata. Hyvä hajautus ja rajallinen altistus markkinoiden spekulatiivisimpiin osiin on järkevä sijoitusstrategia”, painottaa Kemppainen.
Markkinoilla edelleen merkittäviä epävarmuustekijöitä
Myönteisestä osakenäkemyksestä huolimatta markkinoihin liittyy edelleen merkittäviä epävarmuustekijöitä.
”Lähi-idän kriisiin on löydettävä ratkaisu, jotta öljy voi jälleen virrata vapaasti ja jotta vältämme tilanteen, jossa inflaatio kiihtyy, keskuspankit joutuvat kiristämään rahapolitiikkaa voimakkaasti ja talous kärsii vakavia vaurioita. Jos tätä ei kyetä välttämään, osakemarkkinoilla voidaan nähdä korjausliike. Tämä ei kuitenkaan ole perusodotuksemme”, muistuttaa Kemppainen.
Lähde: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike 8.6.2026
Lue myös:
https://sijoittajanero.blogspot.com/2026/06/mandatum-ja-sandisk-osakesijoittajien.html

Kommentit
Lähetä kommentti