Yli puolet startup-yrittäjistä harkitsee muuttoa pois Suomesta

Slushin tuore kysely paljastaa, että 53 prosenttia suomalaisista startup-yrittäjistä on harkinnut tai suunnittelee yritystoimintansa siirtämistä ulkomaille.


 

Slushin kyselyn mukaan syynä on muun muassa asenneilmapiiri.

Slushin tuore kysely paljastaa, että 53 prosenttia suomalaisista startup-yrittäjistä on harkinnut tai suunnittelee yritystoimintansa siirtämistä ulkomaille. Kysely kattaa yli 300 vastaajaa eli noin 10 prosenttia Suomen aktiivisista startupeista.

– Tulokset pysäyttävät ja kertovat rakenteellisesta ongelmasta. Kuitenkin yllättäen vain 30 prosenttia vastaajista muuttaisi Yhdysvaltojen startup-kehtoon ja 70 prosenttia jäisi Eurooppaan, Slushin toimitusjohtaja Noora Saksa kommentoi.

Slushin tiedotteessa huomautetaan, että yrityksen sijainti valitaan sen mukaan, missä on maailman parhaat edellytykset rakentaa kansainvälistä toimintaa.

– Siksi ei riitä, että Suomen yritysympäristö on esimerkiksi Euroopan kuudenneksi paras. Nykyinen lainsäädäntö on peräisin ajalta, jolloin Suomessa ei juuri ollut startupeja. Nyt 2 000 startupia työllistää jo enemmän kuin Suomen metsäteollisuus. Koska startupit ovat talouskasvun ajuri, kansainvälinen kisa yrittäjistä on kovaa. Suomen pitää olla paras paikka rakentaa ja skaalata yrityksiä, Saksa jatkaa.

Petteri Orpo kommentoi

Vastanneista 56 prosenttia nimesi kasvun hidasteiksi yleisen asenneilmapiirin ja kulttuurin. Slushin mukaan ura kasvuyrityksen työntekijänä on vieras useimmille, ja yritykset eivät osta riittävän rohkeasti suomalaisten startupien tuotteita. Kulttuurin lisäksi muita haasteita olivat verotus (18 prosenttia), Suomi-markkinoiden pieni koko (16 prosenttia) ja regulaation monimutkaisuus (14 prosenttia).

Slush kokosi kyselyn vastauksien perusteella kymmenen konkreettisen uudistusehdotuksen listan, joka lähetettiin pääministeri Petteri Orpolle

Listassa ehdotetaan esimerkiksi eläkerahastojen ja julkisen sektorin varojen kanavointia pääomasijoitusyhtiöihin, yritystukien lanseeraamista startup-tuotteiden ostamiseen, startupien ensimmäisten rekrytointien kynnyksen madaltamista palkan sivukulujen veroalennuksilla sekä julkisen rahoituksen kohdentamista aikaisen vaiheen startupeille.

– Hallitus pyrkii jatkamaan kasvuyritysten toimintaympäristön vahvistamista. Kysely tarjoaa erinomaisia syötteitä. Hallitus käsittelee ehdotukset osana huhtikuun kehysriihen kasvutoimia ja arvioi, mitä niistä voitaisiin toteuttaa. Suomen on oltava paikka, jossa halutaan perustaa ja kasvattaa yrityksiä – ei lähteä niiden kanssa muualle, Petteri Orpo kommentoi Slushin kyselyn tuloksia tiedotteessa.

Lähde: yrittäjät, Slush 9.4.2026

Lue myös:

https://sijoittajanero.blogspot.com/2025/12/woltin-tarina-on-startupin-kasvukertomus.html

https://sijoittajanero.blogspot.com/2025/11/slush-2025-esittelee-tieteen-lapimurtoja.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OP julkisti analyytikoiden suosikkiosakkeet

Vauraus Suomeen sijoittaneet hävinneet miljoonia -Yle

Nordnet tuo uuden sukupolven Private Bankingin