Asuntosijoittamisen tuotto nousi hintojen laskettua

Asuntojen hintojen voimakas lasku on parantanut asuntosijoittamisen tuottoa viime vuosina, vaikka vuokrat ovat kääntyneet monilla paikkakunnilla laskuun.


 

Asuntojen hintojen voimakas lasku on parantanut asuntosijoittamisen tuottoa viime vuosina, vaikka vuokrat ovat kääntyneet monilla paikkakunnilla laskuun. OP Pohjolasta sijoitusasuntolainoja myönnettiin viime vuonna 8 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna.

Asuntosijoittamisen tuotto on keskimäärin parantunut viime vuosina, kun asuntojen hinnat ovat laskeneet.

– Keskimääräinen bruttovuokratuotto on noussut, koska vuokrat ovat laskeneet selvästi vähemmän kuin asuntojen hinnat. Tämä on lisännyt asuntosijoittamisen houkuttelevuutta viime vuosiin nähden. Rahoituskustannusten lasku parin vuoden takaisesta heijastuu myös asuntosijoituksiin positiivisesti. Aivan viime viikkoina korot ovat kuitenkin nousseet, OP Pohjolan asuntomarkkinoita seuraava senioriekonomisti Joona Widgrén sanoo.

Vuokrat kääntyivät laajasti laskuun viime vuoden lopulla, ja voimakkainta lasku on ollut suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Tampereella. Vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut, ja erityisesti yksiöitä on markkinoilla yhä runsaasti. Vaikka vuokrat ovatkin laskeneet viime kuukausina, pitkällä aikavälillä vuokrakehityksen arvioidaan seuraavan tulokehitystä.

– Nimellisvuokrien odotetaan kääntyvän uudelleen nousuun. Asuntojen hinnat ovat laskeneet viime vuosina melko voimakkaastikin, ja lasku on myös kasvattanut pidemmän aikavälin arvonnousupotentiaalia etenkin suurempien kaupunkien asunnoissa. Toki on hyvä muistaa, että keskimääräinen kehitys pitää sisällään monenlaisia kehityskulkuja, Widgrén sanoo.

Sijoitusasuntojen kysyntään vaikuttavat monet tekijät, kuten korkotaso, asuntotukimuutokset ja väestökehitys eri puolella Suomea.

Viime vuonna uusia asuntokuntia muodostui vähemmän kuin edellisvuonna, mikä heijastuu vuokra-asuntojen kysyntään.

– Asuntosijoittajat varmasti pohtivat nyt, millaiset asunnot ovat tulevaisuudessa vuokralaisille kiinnostavimpia. Viime syksyn opiskelijoiden asumistukimuutokset näyttävät selvästi vähentäneen yksiöiden kysyntää ainakin väliaikaisesti, Widgrén sanoo.

 

Sijoitusasuntolainoja myönnettiin viime vuonna huomattavasti enemmän

Sijoitusasuntolainoja myönnettiin OP Pohjolasta viime vuonna 8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Alkuvuonna sijoitusasuntolainahakemuksia on taas saapunut maltillisemmin.

– Sijoitusasuntolainahakemusten määrä on lähivuosina ollut matalimmillaan vuonna 2023, minkä jälkeen määrä on vähitellen kasvanut lähelle vuoden 2021 tasoa. Asuntosijoittajat arvioivat ostopäätöstä tehdessään tarkkaan niin kohdetta kuin koko asuntomarkkinaakin. Euromääräisesti sijoitusasuntolainaa on tänä vuonna myönnetty eniten Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla sijaitseviin kohteisiin, OP Pohjolan henkilöasiakkaiden rahoituksesta vastaava johtaja Hanna Heinonen sanoo.

 

Lähde: OP Pohjola 10.4.2026

Lue myös:

https://sijoittajanero.blogspot.com/2024/10/loma-asunto-sijoituskohteena.html

https://sijoittajanero.blogspot.com/2023/08/asuntosijoittajat-pitavat-asunnoistaan.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OP julkisti analyytikoiden suosikkiosakkeet

Vauraus Suomeen sijoittaneet hävinneet miljoonia -Yle

Nordnet tuo uuden sukupolven Private Bankingin