Rahastot mukaan osakesäästötiliin?
Finanssiala ry kehuu pääministeri Orpon ja elinkeinoministeri Puiston avausta laajentaa osakesäästötiliä rahastoihin. Ministerit ottivat asiaan kantaa Kauppalehdessä.
Monipuoliset vaihtoehdot sijoitustuotteissa lisäisivät osakesäästötilin suosiota. Osakesäästötilin monipuolistaminen vaurastuttaisi suomalaisia ja edistäisi kansankapitalismia, talousosaamista ja sijoitusten hajautusta.
Finanssiala ry (FA) pitää erinomaisena pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja elinkeinoministeri Sakari Puiston (ps.) avauksia siitä, että osakesäästötiliä laajennettaisiin myös rahastoihin. Ministerien mukaan asiassa voitaisiin mahdollisesti edetä jo kuluvalla vaalikaudella.
”Osakesäästötili on sitä parempi, mitä monipuolisemmin sinne voi hankkia erilaisia sijoitustuotteita. Uudistus lisäisi myös kilpailua, kun sijoittajan olisi mahdollista vaihtaa rahastosta toiseen ilman välittömiä veroseuraamuksia. Laajennusta on syytä kiirehtiä, jotta rahastot saadaan mukaan jo tällä vaalikaudella”, kannustaa FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Osakesäästötilin monipuolistaminen vaurastuttaisi suomalaisia ja edistäisi kansankapitalismia, talousosaamista ja sijoitusten hajautusta. Osakesäästötilin monipuolistaminen on myös yksi finanssialan kasvustrategiaa pohtineen Risto Murron kasvutyöryhmän ehdotuksista.
Osakesäästötilin yhteydessä on tärkeää toteuttaa tarpeelliset muutokset osakkeenomistajarekisteriä koskevaan sääntelyyn, jotta rahastojen ostaminen ja myyminen osakesäästötilillä on teknisesti mahdollista.
”Rahastosääntelyn hienosäädöillä varmistetaan, että kotimaiset rahastot pääsevät heti mukaan eikä liiketoiminta valu ulkomaille”, Ahosniemi muistuttaa.
Verotuloja ja hyvinvointia
Ahosniemi uskoo, että mahdollisimman laaja sijoitustuotevalikoima ja osakesäästötilin helppous lisäisi ihmisten intoa sijoittaa. Kun kansalaisten varat saadaan tuottamaan, parantaa se kaikkien hyvinvointia.
Osakesäästötililtä maksetaan verot, kun varoja nostetaan ulos. Tilin sisällä voi ostaa ja myydä sijoitustuotteita ilman veroseuraamuksia, ja osingot karttuvat tilille ilman veroa.
”Pitkällä aikavälillä laajentaminen lisää valtion verotuottoja. Rahastojen mukaanotto lisää osakesäästötilillä olevia varoja ja tuottoja, jolloin tulee lisää verotettavaa”, Ahosniemi muistuttaa.
Osakesäästötiliä uudistettaessa kannattaa myös huomioida komission kaavailut eurooppalaiseksi sijoitustiliksi (Savings and Investments Account, SIA). Pohjoismaiset finanssialan järjestöt ovat hahmotelleet parhaista käytännöistään mallin, jonka suuntaan suomalaista osakesäästötiliäkin kannattaisi viedä.
”Esimerkiksi ruotsalaisessa sijoitustilissä rahastot ovat jo nyt mukana eikä tilillä olevilla varoilla ole ylärajaa. On koko yhteiskunnan etu, jos säästämisestä ja sijoittamisesta tulee kokemattomallekin kuluttajalle mahdollisimman helppoa.”
Lähde: Finanssiala ry 15.8.2025
Ilkka J. Virtanen
Senior Advisor at Dilia Legal
Kommentit
Lähetä kommentti