Nyt tarvitaan rohkeutta investoida -Paasi

Kokoomuksen kansanedustajan Martin Paasin mukaan edellytykset investoinneille ovat olemassa ja enää tarvitaan uskallusta.


 

Avoimien työpaikkojen kasvava määrä ja Suomen vientivetureiden täyttyvät tilauskirjat kertovat taloudessa menevän jo selvästi paremmin. Kokoomuksen kansanedustajan Martin Paasin mukaan edellytykset investoinneille ovat olemassa ja enää tarvitaan uskallusta.

 

”Talouskasvun edellytykset alkavat monin tavoin olla kunnossa, kun korot ovat laskeneet, kuluttajien ostovoima kasvaa ja vienti vetää. Työvoimaa on tarjolla investointihalukkaille yrityksille. Rohkeudelle on nyt tilaa ja tilausta”, Paasi sanoo.

Paasin mukaan politiikkatoimilla on luotu yrityksille parempaa investointiympäristöä.

”Orpon hallitus toteuttaa historiallisen kasvumyönteistä politiikkaa keventämällä palkansaajien ja yritysten verotaakkaa, sujuvoittamalla luvitusta ja toteuttamalla kauan kaivattuja työmarkkinauudistuksia puhumattakaan sadoista muista kasvua tukevista päätöksistä. Haluamme lisää kilpailua ja vähemmän valtiota yritysten ja investointien tielle”, Paasi linjaa.

Suomella on paljon otettavissa puhtaan siirtymän ja puolustusteollisuuden investoinneissa.

”On ymmärrettävää, että maailmantalouden epävarmuudet, kuten tullineuvottelut ja Venäjän hyökkäyssota ovat jarruttaneet yritysten investointiaikeita. Nyt tullisopu on kuitenkin saatu aikaan ja pakotteiden kanssa on totuttu elämään. On aika laittaa seuraava kasvuvaihde silmään”, Paasi päättää.

 

Lähde: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 2.8.2025

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat