Suomalainen lyhensi velkaa ja lisäsi sijoituksia

Suomalaisten velkaantumisaste laski alkuvuonna. Aktiivisuus sijoitusmarkkinoilla sen sijaan kasvoi.

 

Suomalaisten velkaantumisaste laski alkuvuonna – aktiivisuus sijoitusmarkkinoilla kasvoi.

Tilastokeskuksen 18.6.2025 julkaiseman Kansantalouden rahoitustilinpidon1 mukaan kotitalouksien rahoitusasema vahvistui vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Velkaantumisaste (velkojen suhde tuloihin) laski 0,6 prosenttiyksikköä. Kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat 1,7 miljardilla, ja kotitalouksilla oli velkaa yhteensä 174 miljardia euroa.  

”Velkaantumisasteen lasku eli käytännössä heikko lainakysyntä kertoo kotitalouksien varovaisuudesta. Näkymä tästä eteenpäin on myös vähintäänkin epävarma, koska tilastokauden jälkeen on jo nähty mullistuksia, kuten Yhdysvaltain aloittama kauppasota”, Aktian pääekonomisti Lasse Corin kertoo.

Sijoitusmarkkinoilla oli imua

Markkinan epävarmuudesta huolimatta suomalaiset kotitaloudet olivat aktiivisia sijoitusmarkkinoilla vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Pörssilistattujen osakkeiden nettohankinnat (myyntien ja ostojen erotus) olivat 692 miljoonaa euroa ja rahastojen 668 miljoonaa euroa. Edellisellä vuosineljänneksellä pörssiosakkeiden nettohankinnat olivat 168 miljoonaa euroa miinuksella.

”Suomalaiset ovat selvästi löytäneet rahastot sijoituskohteena. Sijoitusrahastojen nettohankinnat ovat olleet positiiviset yhtäjaksoisesti vuoden 2020 toisesta vuosineljänneksestä lähtien”, Corin toteaa.

Lähde: Aktia 18.6.2025


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat