OP nosti osakkeet ylipainoon

Talous ja yritysten tulokset ovat osakkeiden puolella, joten OP nosti osakkeet ylipainoon allokaationäkemyksessään. OP:n päästrategi näkee varsinkin kehittyvät osakemarkkinat nyt mielenkiintoisena sijoituskohteena.


 

Talous ja yritysten tulokset ovat osakkeiden puolella, joten OP nosti osakkeet ylipainoon allokaationäkemyksessään. OP:n päästrategi näkee varsinkin kehittyvät osakemarkkinat nyt mielenkiintoisena sijoituskohteena.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on viime aikoina peruutellut kovimmista tulliuhkauksistaan ja pahimmat kauppasotapelot ovat laantuneet. Taantumariskien pienennettyä OP nosti salkuissaan osakkeet ylipainoon.

– Vaikka epävarmuutta on jatkossakin ilmassa, ja Trump-show tulee jatkumaan, on yleinen luottamus talouden ja markkinoiden näkymiin parantunut. Sekä yritysten tulokset että talous jatkavat kohtuullisessa kasvussa. Osakemarkkinoilla on ilmassa positiivisia merkkejä, joten osakkeiden nousulle on jälleen parempi pohja, sanoo OP:n päästrategi Lippo Suominen.

Osakesijoituksia suunnattiin allokaatiomuutoksen myötä erityisesti kehittyville markkinoille. Kehittyvien maiden vientivetoiset taloudet hyötyvät tulliuhkien väistymisestä.

– Monissa kehittyvissä maissa on lisäksi käynnissä elvytystoimia, joilla voidaan korvata tullien aiheuttamaa kasvuvajetta. Kehittyvien maiden yritysten tuloskasvuodotukset ovat myös korkeammat kuin länsimaissa, ja osakkeiden arvostustasot ovat maltillisia. Kokonaisuudessaan kehittyvien markkinoiden kasvuun luotetaan jälleen, mikä tekee niistä nyt mielenkiintoisen sijoituskohteen, sanoo Suominen.

Myös Euroopan osakemarkkinat jatkavat ylipainossa OP:n allokaatiossa. Osakemarkkinoiden sisällä vastaavasti pienennettiin sijoituksia Tyynenmeren alueella. Lisäksi pohjoismaisia osakkeita on vähennetty salkuista valikoidusti.

 

Taantuman välttäminen markkinoiden A ja O

Kokonaisuudessaan markkinat ovat Suomisen mukaan huokaisseet helpotuksesta, kun politiikan pahimmat ylilyönnit on peruttu.

– Tullit eivät ole ohi ja geopolitiikassa riittää selvitettävää jatkossakin, joten ajoittaisiin markkinalaskuihin on syytä varautua. Toisaalta niin kauan kuin talous pysyy kasvussa, ja taantuma vältetään, eivät osakkeet painu pysyvämpään laskumarkkinaan, sanoo Suominen.

– Trumpkin haluaa talouden kasvavan ja osakkeiden nousevan, joten politiikkakin on usein viime kädessä sijoittajien puolella, lisää Suominen.

On hyvä myös muistaa, että yrityksillä menee edelleen hyvin.

– Yhdysvalloissa yritysten tulokset nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilusti yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta. Tuloskasvu on leviämässä jatkossa myös laaja-alaisemmin. Esimerkiksi kehittyvissä maissa tuloskasvuodotus on vuodelle 2025 yli 15 prosenttia, sanoo Suominen.

Salkuilla tarkoitetaan OP:n Säästäjän rahastoja, OP Premium -sijoituskoreja, OP-Private-sijoitusrahastoja sekä OP-Tavoite-sijoitusrahastoja. Näillä rahastoilla on yli 400 000 osuudenomistajaa ja sijoituskoreja on yli 50 000 sijoittajalla. 

 

Lähde: OP Ryhmä 6.6.2025

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat