Yksityissijoittajien osakekauppa sai vauhtia kauppasodasta

Suomalaiset yksityissijoittajat ostivat ahkerasti muun muassa UPM-Kymmenen ja Novo Nordiskin osakkeita huhtikuussa. Kuva UPM:n paperitehtaalta.


 

Helsingin pörssissä huhtikuu 2025 käynnistyi kauppasodan turbulenssilla yleisindeksin pudotessa jopa yli 15 prosenttia maaliskuun huipuista. Suomalaiset yksityissijoittajat onnistuivat hyödyntämään kurssikuopan oppikirjamaisesti tuntuvilla lisäsijoituksilla kaikissa sijoitusinstrumenteissa. Kuukauden jälkipuoliskolla markkina elpyi yleisindeksin päätettyä kuukauden noin viisi prosenttia vuoden alun tasoa korkeammalle.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto kasvoi vuodentakaisesta huhtikuusta 9,2 prosenttia. Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät vilkastuivat 11,8 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa nousi maaliskuun 2025 euromääräisestä aktiviteetista 1,7 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäynti kohosi edelliskuuhun nähden jopa 23,2 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä edelleen suurin 14,3 prosentilla kauppojen määrästä.

Kauppasota on ostopaikka – Tuntuvia lisäsijoituksia kaikkiin sijoitusinstrumentteihin

- Huhtikuussa Nordnetin suomalaisasiakkaat toimivat netto-ostajina kaikissa sijoitusluokissa kotimaisista osakkeista ulkomaisiin osakkeisiin ja perinteisistä rahastoista ETF-rahastoihin. Erityisesti kuukauden alku oli kaupankäynnissä todella vilkasta, ja Nordnetissä saavutettiin kaikkien aikojen kolmen vilkkaimman pörssipäivän joukkoon lukeutuva kauppapäivä ja verkkopalvelun kovin kävijäpiikki koskaan, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

- Kuukauden aikana Nordnet Suomeen siirrettiin lisää varoja runsaasti. Kauppasodan käynnistyminen koettiin siis ostopaikaksi. Kotimaisten pörssiosakkeiden joukosta eniten kiinnostusta herättivät suuryhtiöiden osakkeet. Yhdysvaltalaiset teknologiaosakkeet palasivat näyttävästi ulkomaisten pörssiosakkeiden ostetuimpien listalle kahden kuukauden tauon jälkeen. Alkuvuonna ostettujen eurooppalaisen puolustusteollisuuden osakkeiden kurssinousuja kotiutettiin, jatkaa Tuppurainen.

Q1-tuloskauden suosikkiosakkeilla käytiin kauppaa vilkkaasti

- Helsingin pörssin tammi-maaliskuun Q1-tuloskausi käynnistyi, ja tulosyllätyksiä nähtiin niin positiivisessa kuin negatiivisessakin valossa. Kuukauden netto-ostetuimpien ja -myydyimpien kotimaisten pörssiosakkeiden listalle päätyi useita näyttäviä kurssiliikkeitä tarjonneita yhtiöitä. Huomionarvoisesti tuloskauden yllättäjiä netto-ostettiin myös nouseviin kurssitasoihin. Erityisesti Nesteen osalta sijoittajakansa odottaa käännettä. Kuukauden nettomyynnit kohdistuivat pääosin osinko-osakkeisiin, joista on jo ehtinyt irrota tämän kevään osinkotuotto, analysoi Tuppurainen.

- Huhtikuun yksityiskohtainen rahasto- ja ETF-kaupankäyntidata osoittaa, että Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa suhteellisesti suurimmat omistusmuutokset tapahtuivat sijoituksissa kultaan, puolustussektoriin ja korkeisiin korkoihin. Tämä kuvastaa trendiä, jossa kasvava osa yksityissijoittajista etsii heiluvassa markkinassa yhä turvasatamia, lisää Tuppurainen.

Nordnet täyttää Suomessa 20 vuotta

- Nordnet on nyt ollut suomalaisten yksityissijoittajien tukena jo 20 vuotta. Vuosien saatossa olemme tuoneet markkinoille edistyksellisiä sijoituspalveluita, kuten ETF-kuukausisäästämisen, kuluttomat indeksirahastot, Sharevillen ja Superluoton. Rohkeiden avauksien ja asiakaskeskeisyyden kautta Nordnetistä on kasvanut Suomen suurin sijoittajayhteisö. Jatkamme määrätietoista työtämme kansankapitalismin edistämiseksi seuraavalle tasolle, kertoo Tuppurainen.

Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä kotimaista osaketta – huhtikuu 2025

Netto-ostetuimmat


Nettomyydyimmät

UPM-Kymmene


Nordea

Neste


Fortum

Huhtamäki


Kesko B

Nokia


Sampo

Wärtsilä


Elisa

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

 

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä ulkomaista osaketta – huhtikuu 2025

Netto-ostetuimmat


Nettomyydyimmät

Novo Nordisk B


Rheinmetall AG

Tesla


Kohl’s

Alphabet


SAAB AB B

NVIDIA


Alibaba Group

Investor AB


Burberry Group

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

 

Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä rahastoa – huhtikuu 2025

Netto-ostetuimmat


Nettomyydyimmät

Nordnet Suomi Indeksi


Evli High Yield Yrityslaina B

Handelsbanken USA Indeksi


Aktia Nordic High Yield A

Nordnet USA Indeksi


Evli Lyhyt Yrityslaina B

Nordnet Maailma Indeksi


Aktia Eurooppa High Yield Laina B

Nordnet Ruotsi Indeksi


Evli Yrityslaina B

Taulukko 4. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä ETF:ä – huhtikuu 2025

Netto-ostetuimmat


Nettomyydyimmät

iShares Core S&P 500


iShares Treasury Bond 0–1 v.

iShares Core MSCI World


iShares Core S&P Small-Cap

WisdomTree Europe Defence


iShares Treasury Bond 20+ v.

Amundi STOXX Europe 600


S&P 500 ETF Trust

iShares Core MSCI Europe


Vanguard Global Aggregate Bond

Rahasto- ja ETF-tilastojen lähteinä Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

 

Lähde: Nordnet 6.5.2025


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat