Stenbeck on hyvä tv-draama Ruotsin yritysmaailmasta

Sijoitusyhtiö Kinnevikin johtaja ja suuromistaja Jan Stenbeck oli tuttu hahmo joillekin suomalaisillekin talouselämän toimijoille. Hän toi Amerikasta markkinataloutta Ruotsiin, joka kärsi vielä 1980-luvulla ay-liikkeen ja sosialidemokraattien pihtiotteessa tiukasta sääntelystä ja kireästä verotuksesta. Kuva: SVT


 

Hienoa, että Yle esittää ruotsalaisen tosipohjaisen draamasarjan Stenbeck, joka kertoo vuonna 2002 edesmenneestä yritysjohtajasta Jan Stenbeckistä.

 

Sijoitusyhtiö Kinnevikin johtaja ja suuromistaja Stenbeck oli tuttu hahmo joillekin suomalaisillekin talouselämän toimijoille. Hän toi Amerikasta markkinataloutta Ruotsiin, joka kärsi vielä 1980-luvulla ay-liikkeen ja sosialidemokraattien pihtiotteessa tiukasta sääntelystä ja kireästä verotuksesta.

Stenbeckin perheen jäljiltä Tukholman pörssissä on yhä useita pörssiyhtiöitä, joista Kinnevik on tunnetuin. Stenbeck on hyvä tv-sarja, joka käsittelee myös ison perhedynastian ihmissuhdekuvioita mielenkiintoisesti.

 

Kinnevik on kehittynyt vaisusti viime vuosina. Yhtiö on tehnyt sijoituksia muun muassa ohjelmistoalan ja biotekniikan kasvuyhtiöihin, joiden kehitys on ollut vaihtelevaa.

 

Kinnevikin osake oli Tukholman pörssissä keskiviikkona 7. toukokuuta 2025 aamupäivällä noin 75,6 kruunussa, kun se 12 kuukautta aiemmin oli 125 kruunussa. Vuonna 2021 osake oli parhaimmillaan 400 kruunussa.

 

Ilkka J. Virtanen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat