Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Sijoittajat-dokumenttisarjassa seurataan neljää nuorta sijoittajaa: Ronny Eriksson (vas), Noora Kuisma, Vili Värtinen ja Jusa Harju. Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle


 

Yle Areenaan tulee lokakuun 14. päivä viisiosainen dokumenttisarja, jossa seurataan neljää nuorta sijoittajaa, jotka jahtaavat kaikkien aikojen nousua – kukin omalla tavallaan. Sarja nähdään myös Yle TV2:ssa 17.10. alkaen.

 

Kryptovaluutat, kellot, autot, asuntoflippaus ja startup-sijoittaminen saavat seurattavat nuoret sijoittajat laittamaan kaiken peliin – ja vähän enemmänkin. Onko äkkirikastumisen tavoittelu riskien arvoista? Dokumentissa seurattavilla sijoittajilla on jokaisella vahva usko siihen, että he ovat tehneet oikean valinnan sijoitusmaailmassa.

Jusa uskoo, että XPR-kryptovaluuttaan sijoitettu kymppitonni maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kryptojen seuraaminen puhelimen näytöltä käy työstä ja valtaa myös vapaa-ajan. Jusa uskoo sijoittavansa lastensa parempaan tulevaisuuteen – Jusan puoliso puolestaan uskoo yhteisten rahojen valuvan kaivoon. 

"Mulla on kaikki munat niin sanotusti samassa korissa", Jusa kertoo. 

Ronny haluaa tehdä itsestään rahakkaan brändin, jonka nimi on kaikkien huulilla. Tämä tapahtuu verkostoitumalla bisnestapahtumissa ja sijoittamalla kasvuyrityksiin – mutta ennen kaikkea sijoittamalla itseen.

“Maailmassa on ainoastaan yksi uskonto, jota kaikki muut uskonnot kumartaa. Ja se uskonto on raha”, Ronny sanoo. 

Noora on asuntoflippaaja, joka ei pelkää huonoja asuntomarkkinoita vaan luottaa vaistoihinsa. Riskit ovat suuret ja asunnoissa on kiinni koko omaisuus – ja vähän päälle. 

"Mä saan kicksejä jos voin tehdä sellaisia nopeita, isoja voittoja. Mutsi sanoo et mä oon Hannu Hanhi”, Noora kommentoi. 

Vili kävi kryptokauppaa juuri oikealla hetkellä ja rikastui. Kierrettyään tarpeeksi maailmaa hän alkoi kaivata päiviinsä rutiinia ja merkitystä. Vili päätti mennä muiden aikuisten tavoin töihin ja pestautui myyjäksi kellokauppaan. Hän ajattelee, että kellot ovat sijoituksena vähän kuin autot. Mutta mikä auto sopisi oman kellon kylkeen? 

Viisiosainen dokumenttisarja on Ylen omaa tuotantoa, ja sen on ohjannut Tommi Hakko. 

”Sijoittamisesta on puhuttu todella paljon, mutta tässä dokumentissa halusin päästä syvemmälle sijoittamisen tunteeseen ja selvittää, miksi ihminen sijoittaa”, Hakko kommentoi. 

”Sijoittajia seurattiin vuoden ajan, jotta saisimme kunnollisen kaaren tarinaan ja jotain ehtisi tapahtua markkinoilla. Dokumentin kannalta kävi hyvä tuuri, että vuodet 2023 ja 2024 ovat olleet vaiherikkaita. Lopputulos ei ole kuivaa puhetta rahasta. Siinä on draamaa, jännitystä, hyväntuulista huumoria ja syvää puhetta”. 

Sijoittajat-sarjan ilmestymisen aikaan Yle Oppiminen julkaisee sijoittamisen perusteita käsittelevän verkkokurssin. Milloin sijoittaminen kannattaa aloittaa? Miten se käytännössä tehdään? Koska voi odottaa tuottoa? Miten hallita sijoittamiseen liittyviä riskejä? Kurssi tarjoaa käytännönläheisiä neuvoja ja työkaluja aloittelevalle sijoittajalle. Asiantuntijana toimii Nuoret Osakesäästäjät -järjestön puheenjohtaja Maria Nurminen. Kurssi löytyy mm. yle.fi/oppiminen -verkkosivulta.

 

Lähde: Yleisradio Oy 13.9.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua