Korkokäänne luo mahdollisuuksia sijoittajille -Sp-ryhmä

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen sijoittajille niin osake- kuin korkomarkkinoilla. Säästöpankkiryhmän tuoreen Markkinaluotaimen näkemyksen mukaan laskevista koroista hyötyvät erityisesti pidemmät korkosijoitukset, jotka voivat tuottaa jopa 10 % alkaneen koronlaskusyklin aikana. 


 

Kulunut sijoitusvuosi on ollut poikkeuksellinen. Sen aikana sijoittajat ovat saaneet nauttia houkuttelevista tuotoista niin osake- kuin korkomarkkinoilla.  Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat rikkoneet ennätyksiä, joiden pohjalta sijoittajille on syntynyt erinomaisia mahdollisuuksia tuottoon. Tähän on vaikuttanut erityisesti teknologiayhtiöiden menestyminen. Laskevista koroista hyötyvät etenkin pidemmät korkosijoitukset, joista voi alkaneen koronlaskusyklin aikana saada Säästöpankkiryhmän näkemyksen mukaan jopa 5–10 % tuottoja. 

Koronlaskut markkinaodotuksia suurempia?

Viimeiset kaksi vuotta rahapolitiikka on ollut melko tiukkaa. Euroopan keskuspankki (EKP) aloitti pitkään viipyneen korkojen laskusyklin kesällä, ja nyt USA:n keskuspankki (Fed) aloittaa omansa. Markkinaodotusten mukaan ohjauskorkoa lasketaan seuraavan kahden vuoden aikana vähitellen, ja korkotaso asettuu alle 3 prosenttiin. Mikäli talouskasvu ei pääse elpymään toivotulla tavalla laskevasta inflaatiosta huolimatta, on mahdollista, että korkoja lasketaan markkinaodotuksia enemmän. 

”Kolme edellistä koronlaskusykliä kestivät pisimmillään 15 kuukautta, ja niissä nähtiin vähintään yksi 0,5 prosenttiyksikön ohjauskoronlasku. Huomioiden ennätysnopea tahti, jolla koronnostosykli tehtiin, olisi jopa hieman yllättävää, mikäli sitä päästäisiin purkamaan rauhalliseen tahtiin”, kertoo Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Kalle Ainala

Miksi korkoja voitaisiin laskea enemmän?

Euroalueella inflaatio ei ole historiallisesti pysynyt korkealla tasolla pitkiä aikoja. Vuosina 2014–2020 pyrittiin nostamaan inflaatiota negatiivisilla reaalikoroilla sekä elvyttävällä rahapolitiikalla, mutta sekään ei saanut inflaatiota toivottuun nousuun. Tähän peilaten on mahdollista, että EKP ja Fed laskevat ohjauskorkojaan markkinoiden nykyodotuksia alemmas. EKP:n osalta taso voisi olla 1–2 %:n välillä, mikä luo merkittävää tuottopotentiaalia korkosijoittajille.  

Sijoittajalle laskevien korkojen maailma tarjoaa erityisesti pidempien korkosijoitusten ja osakkeiden tuottopotentiaalia, kun rahoituskustannukset kevenevät ja talouden elpyminen mahdollistuu”, kertoo Ainala Sp-Rahastoyhtiön näkemyksestä.  

USA:n presidentinvaalit maailmantalouden keskiössä

Yhdysvaltojen presidentinvaalit lisäävät epävarmuutta markkinoilla. Molemmat ehdokkaat herättävät voimakkaita tunteita, mikä saattaa aiheuttaa heiluntaa sekä osake- että joukkolainamarkkinoilla ennen marraskuun vaaleja. Perinteisesti vaalivuodet ovat kuitenkin olleet vahvoja osakemarkkinoilla. 

”Tulevalla Valkoisentalon ja kongressin puoluetasapainolla on merkittävä vaikutus USA:n harjoittamaan talous-, kauppa- ja maahanmuuttopolitiikkaan, ja lopputuloksen mukaan vaikutukset maailmantalouden kehitykseen voivat olla merkittävät”, Ainala täsmentää. 

Kasvua maailmantaloudessa

Ekonomistit odottavat maailmantaloudessa noin 3 prosentin kasvua niin kuluvalle kuin ensi vuodelle. Kasvu jää siten hieman alle pitkän ajan keskiarvon. Suomen osalta talouskasvu jää maailmantalouden luvuista, mutta ensi vuonna odotetaan vihdoin Suomenkin talouden päätyvän nykyistä selkeämpään kasvuun. 

”Sijoitusstrategiassamme olemme painottaneet osakkeita koko vuoden, ja suuntaamme syksyyn samalla tuottohakuisella strategialla. Vuoden viimeinen neljännes on historiallisesti ollut osakemarkkinoiden paras, ja tällä kertaa odotamme suurimpia hyötyjiä löytyvän Euroopan, Suomen ja kehittyvien markkinoiden osakkeista. Näiden markkinoiden tuottopotentiaali on korkea erityisesti, koska ne hyötyvät alhaisemmasta arvostustasosta, kevyemmästä rahapolitiikasta ja elpyvästä talousympäristöstä”, summaa Ainala. 

 

Kolme edellistä koronlaskusykliä kestivät pisimmillään 15 kuukautta, ja niissä nähtiin vähintään yksi 0,5 prosenttiyksikön ohjauskoronlasku. Huomioiden ennätysnopea tahti, jolla koronnostosykli tehtiin, olisi jopa hieman yllättävää, mikäli sitä päästäisiin purkamaan rauhalliseen tahtiin, kertoo Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Kalle Ainala


 

Lähde: Säästöpankkiryhmä 19.9.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua