SijoittajaNero on sijoittamista ja taloutta käsittelevä verkkosivusto. Yhteistyötiedustelut: sijoittajanero@gmail.com.
SijoittajaNero is a website focused on investing and economy. Contact, partnership: sijoittajanero@gmail.com
Viimeisen parin viikon aikana markkinoilla on nähty
poikkeuksellisen isoja liikkeitä. Taantumapelko on lisääntynyt ja
ohjauskorkojen laskuodotuksia on reivattu isommiksi. Geopoliittiset jännitteet
ja aseellisten konfliktien mahdollinen laajentuminen lisäävät markkinoiden
levottomuutta ja yhdessä kuluttajien luottamuksen heikkenemisen kanssa
varjostavat maailmantalouden kasvunäkymiä. Konsensus odottaa kuitenkin edelleen
maailmantalouden yltävän yli 3 prosentin kasvuun tänä vuonna ja Suomen talouden
odotetaan pääsevän takaisin kasvu-uralle loppuvuodesta, arvioi Ilmarisen
sijoitusjohtaja Mikko Mursula. Kuva: Mikko Käkelä
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli vuoden 2024 tammi–kesäkuussa 4,9 prosenttia ja
vakavaraisuus vahvistui. Kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon
kasvaessa 2 prosenttia ja eläketurvan hoitokulujen laskiessa 6 prosenttia.
Sisiliassa oleva Sambucan kylä on myynyt vanhoja taloja huutokaupalla, jossa lähtöhinta on joissakin tapauksissa ollut vain kolme euroa. Kuva: italia.it Italiasta voi saada talon pilkkahintaan. Italia kärsii monen muun Euroopan maan tavoin haja-asutusalueiden autioitumisesta, kun väki tungeksii asutuskeskuksiin, joissa asuntohinnat ja vuokrat ovat korkeat. Jarruttaakseen pienten kylien ja kaupunkien autioitumista Italia houkuttelee niihin uusia asukkaita tarjoamalla edullisia asuntoja ja kiinteistöjä ja myöntämällä tulijoille rahallisia tukia. Sisiliassa oleva Sambucan kylä on myynyt vanhoja taloja huutokaupalla, jossa lähtöhinta on joissakin tapauksissa ollut vain kolme euroa. Sambuca järjesti vastaavanlaisia huutokauppoja jo 2019 ja 2021. Silloin vasarahinnat nousivat käytännössä 5000-10000 euroon ja ostajien joukossa oli paljon ulkomaalaisia, muun muassa amerikkalaisia. Asuntomyyntejä on päätetty jatkaa, koska niiden ansiosta
Sijoittajat-dokumenttisarjassa seurataan neljää nuorta sijoittajaa: Ronny Eriksson (vas), Noora Kuisma, Vili Värtinen ja Jusa Harju. Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle Yle Areenaan tulee lokakuun 14. päivä viisiosainen dokumenttisarja, jossa seurataan neljää nuorta sijoittajaa, jotka jahtaavat kaikkien aikojen nousua – kukin omalla tavallaan. Sarja nähdään myös Yle TV2:ssa 17.10. alkaen. Kryptovaluutat, kellot, autot, asuntoflippaus ja startup-sijoittaminen saavat seurattavat nuoret sijoittajat laittamaan kaiken peliin – ja vähän enemmänkin. Onko äkkirikastumisen tavoittelu riskien arvoista? Dokumentissa seurattavilla sijoittajilla on jokaisella vahva usko siihen, että he ovat tehneet oikean valinnan sijoitusmaailmassa. Jusa uskoo, että XPR-kryptovaluuttaan sijoitettu kymppitonni maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kryptojen seuraaminen puhelimen näytöltä käy työstä ja valtaa myös vapaa-ajan. Jusa uskoo sijoittavansa lastensa paremp
Lottovoiton mainitsee hyväksytyimmäksi tavaksi vaurastua 29 prosenttia ja yrittäjyyden 22 prosenttia vastaajista. Kuva: Veikkaus Danske Bankin varakkaimmat asiakkaat ovat tyypillisesti vaurastuneet perinnöllä tai yrityskaupalla. Suomalaisten mielestä lottovoitto on kuitenkin yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua. Suomalainen pitää todennäköisimpänä keinonaan vaurastua lottovoittoa (39 %), käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselystä. Säännölliseen säästämiseen ja kulukuriin vaurastumisen väylänä uskoo 37 prosenttia vastaajista. Vasta kolmannella sijalla on perintö, jolla uskoo voivansa vaurastua 18 prosenttia vastaajista. Danske Bankin yksityispankki palvelee pankin varakkaimpia asiakkaita ja heidän yhtiöitään. Yksityispankin johtaja Jarmo Kuljukka sanoo, että lottovoittajat ovat yksityispankin asiakaskunnassa marginaalissa. ”Toki heitäkin on, mutta tyypillinen asiakkaamme on vaurastunut perinnöllä tai y
Kommentit
Lähetä kommentti