Teslan osake elpyi hyvien uutisten myötä

Teslan osake on noussut viime päivinä, kun yhtiö kertoi vaihteeksi hyviä uutisia sähköautotuotannostaan. Yhtiöllä on autoteollisuuden rinnalla kypsymässä myös useita muita kehityshankkeita, mikä tekee osakkeesta mielenkiintoisen sijoituskohteen pitkällä tähtäyksellä. Kuva: Tesla


 

Teslan osake on noussut kahdessa viikossa noin 40 prosenttia, kun sijoittajien usko sähköautoistaan tunnetun yhtiön tulevaisuuteen on vahvistunut. Osake oli pitkään laskutrendissä, kun vuosikymmenen alun huuma sen ympäriltä laimeni.

 

Teslan osake nousi Nasdaqissa perjantaina 5. heinäkuuta 251,52 dollariin, kun se kuukautta aiemmin liikkui 180 dollarin alapuolella. Osake on ollut tällä tasolla viimeksi viime vuoden lopulla. Vanhaan ennätykseen on silti vielä matkaa, koska korkeimmillaan osake oli vuoden 2021 marraskuussa yli 400 dollarissa.

 

Teslan osakkeen elpymiseen on useita syitä. Yhtiön heinäkuun alussa julkaiseman katsauksen mukaan sen sähköautojen toimitusmäärät ylittivät odotukset.

 

Lisäksi analyytikot ja sijoittajat ovat jälleen muistaneet sen tosiseikan, että Tesla on paljon muutakin kuin vain autonvalmistaja. Tästä saatiin vahvistus heinäkuun alun katsauksessa, kun yhtiö raportoi myönteistä kehitystä   energiavarastointijärjestelmien liiketoiminnasta.

 

Teslan johtohahmo Elon Musk on kuin Pelle Peloton, jolla on samanaikaisesti sata rautaa tulella, ja yhtiö on kuin hänen kuvansa. Sähköautojen ja energiaratkaisujen lisäksi yhtiö kehittää menestyksekkäästi muun muassa avaruusteknologiaa. Välillä yhtiö on aiheuttanut sijoittajille myös pettymyksiä, kun sen kehityshankkeet ovat viivästyneet.

 

Tesla voi parhaimmillaan mullistaa kokonaisen toimialan. Näin se teki autoteollisuudessa, kun se valtasi sähköautoillaan merkittävän markkinaosuuden lyhyessä ajassa joitakin vuosia sitten. Seuraava mielenkiintoinen virstanpylväs on 8. elokuuta, jolloin Teslan on määrä julkistaa pitkään kehittämänsä autonomiseen ajamiseen perustuva robottitaksijärjestelmä, robotaxi. Itseohjautuvat taksit voivat onnistuessaan alentaa liikenteen kustannuksia, päästöjä ja ruuhkia merkittävästi tulevina vuosina.

 

Teslan osake saa tukea myös viimeaikaisesta tekoälyhuumasta, koska yhtiöllä on merkittävää kehitystoimintaa tekoälysovelluksissa. Joidenkin analyytikoiden mielestä Teslan osake on jopa yksi edullisimmista tekoälyosakkeista. Hyvä esimerkki tekoälyhuuman voimasta osakemarkkinoilla on Nvidia, jonka osake on noussut 12 kuukaudessa noin 200 prosenttia.

 

Monet analyytikot ovat viimeaikaisten myönteisten uutisten myötä nostaneet suosituksiaan ja tavoitehintojaan Teslan osakkeelle. Ark Invest -yhtiön vaikutusvaltainen Cathie Wood arvioi kesäkuussa, että Teslan osake voi nousta 2600 dollariin vuoteen 2029 mennessä. Wood perusteli ennustettaan odotuksilla, joita liittyy Teslan kehitystyöhön muun muassa autonomisen autoilun ja tekoälyn saralla.

 

Teslan osakkeen pitkän aikavälin näkymät ovat lupaavat, mutta kuoppia matkaan voivat aiheuttaa yhtiökohtaisten takaiskujen lisäksi teknologiaosakkeiden yleiset heilahdukset. Jotkut asiantuntijat näkevät teknologiaosakkeiden viime aikojen tekoälyhuumassa samanlaisia merkkejä kuin vuosituhannen vaihteen it-kuplassa, joka päättyi krapulaan.

 

Teslan osakkeen kehitys viimeiseltä 12 kuukaudelta.


 

 

Ilkka J. Virtanen

Senior Advisor at Dilia Legal

Kirjoittaja omistaa muun muassa Teslan osakkeita.

Kirjoitus ei ole sijoitussuositus.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat