Kannattaako tavallisen ihmisen seurata korkotasoja?

Korkoakin tärkeämpää on miettiä oman talouden kokonaisuus: Millaisen lainan kanssa voi elää itselleen mieluista elämää ja nukkua yönsä rauhassa, vaikka korko nousisi nykyisestä?, kertoo Säästöpankkiliiton henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Martti Hakala.


 

Korkotaso on muuttunut radikaalisti viimeisen reilun vuoden aikana. Nollakorkojen aika on jäänyt taakse ja korot lähtivät laskuun EKP:n kesäkuun 6. päivän korkopäätöksen myötä myös euroalueella. Säästöpankkiryhmän asiantuntijoiden mukaan korot kuuluvat terveeseen talouteen. Onko sitten korkojen aktiivisesta seuraamisesta tavalliselle ihmiselle mitään hyötyä?

Moni suomalainen on jälleen alkanut seurata korkotilannetta sen jälkeen kun korkotasossa tapahtui käänne reilu vuosi sitten. Ehdimme jo tottua poikkeuksellisen alhaiseen korkotasoon sekä matalaan inflaatioon. Kun korot ja inflaatio alkoivat nousta, huolestui moni taloudestaan. Korot ovat kuitenkin tärkeitä taloudelle, sillä korot määrittävät rahan hinnan. Korkotasolla on myös talouden kehitykselle suuri merkitys, koska laskeva tai alhainen korkotaso on omiaan piristämään tai kasvattamaan investointihalukkuutta.

Korkoja kannattaa miettiä vain suuria päätöksiä tehtäessä

Koroilla on tavalliselle ihmiselle merkitystä silloin, kun talouden suuria päätöksiä tehdään, kuten asuntolainaa nostettaessa. Lainan mitoitusta ei tarvitse miettiä yksin, sillä pankissa arvioidaan asiakkaan talous kokonaisuutena ja lainaa voi nostaa vain sen verran, minkä oman talouden kantokyky kestää eri korkotasoilla. Kun talouden perusta on kunnossa ja laina on mitoitettu omaan maksukykyyn sopivaksi ei korkotilanteen muutoksista tarvitse huolehtia.

”Korkoakin tärkeämpää on miettiä oman talouden kokonaisuus: Millaisen lainan kanssa voi elää itselleen mieluista elämää ja nukkua yönsä rauhassa, vaikka korko nousisi nykyisestä? Entä paljonko säästöistä on laitettu matalariskisiin talletuksiin ja paljonko tuottavampiin, pitkän aikavälin sijoituskohteisiin? Miten voi hyödyntää korkoa korolle -ilmiötä pitkällä tähtäimellä?”, kertoo Säästöpankkiliiton henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Martti Hakala.

”Talouden asioissa pankin asiantuntijan tärkein tehtävä on toimia talouden tulkkina ja personal trainerina. Kuunnella asiakkaan toiveita ja tavoitteita oman talouden suhteen, kertoa faktat, haastaa ja kannustaa. Asiakkaan tulee aina voida luottaa 100 % varmuudella oman pankin toimintaan”, jatkaa Hakala.

Toinen hetki, jolloin koroille kannattaa uhrata ajatuksia on silloin, jos tilille on kertynyt suurempi summa rahaa. Jos esimerkiksi rahastosijoituksen tai säästövakuutuksen sijaan haluaa tehdä määräaikaistalletuksen, on talletushetken korolla merkitystä. Määräaikaistalletukselle maksettava korko määrittää sijoituksen tuoton koko sijoitusajalle.

Mitä sitten, jos ja kun korot nousevat tai laskevat 20 vuoden asuntolainan aikana?

”Ihmisen elämässä on valtavan tärkeitä asioita: perhe, läheiset, terveys ja hyvinvointi laajasti. Korkodesimaalien tarkkailu ei ole yksi niistä. Taloudessa ratkaisevinta on lainan kokoluokan sovittaminen omaa maksukykyyn, riskeihin varautuminen ja säästämisen automatisoiminen pitkällä aikavälillä. Jos stressi koroista tai talousasioista kuitenkin nostaa päätään tai oma talous ajautuu ahtaalle, älä jää yksin. Me pankissa olemme niitä(kin) tilanteita varten, tukemassa asiakkaidemme taloudellista hyvinvointia kokonaisvaltaisesti”, summaa Hakala.

Lähde: Säästöpankkiryhmä 25.6.2024

Ilkka J. Virtanen

Senior Advisor at Dilia Legal

Kirjoittaja on kokenut taloustoimittaja ja pörssikommentaattori.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua