Enemmistö keventäisi perintöveroa

Suomalaisten toive perintöveron alentamisesta antaa hallitukselle selvän viestin käynnissä olevaan verosta luopumista koskevaan selvitystyöhön, kommentoi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuloksia. Kuva: Matti Rajala/EVA



 

Perintö- ja lahjavero on suomalaisten eniten karsastama vero. Yli puolet (52 %) suomalaisista alentaisi perintöveroa, kolmannes (31 %) jopa tuntuvasti. Vain 13 prosenttia suomalaisista kiristäisi perintöveroa. Kolme kymmenestä (30 %) pitäisi veron nykyisellään, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Perintöveron alentaminen saa tukea sekä hallitus- että oppositiopuolueiden äänestäjiltä. Hallituspuolueiden äänestäjistä kaksi kolmesta (64 %) kannattaa perintöveron keventämistä. Myös oppositiopuolueiden äänestäjistä useampi keventäisi perintöveroa kuin kiristäisi sitä, lukuun ottamatta vasemmistoliiton äänestäjiä.

"Suomalaisten toive perintöveron alentamisesta antaa hallitukselle selvän viestin käynnissä olevaan verosta luopumista koskevaan selvitystyöhön", kommentoi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuloksia.

Voimakkaimmat kevennystoiveet paikantuvat 36–55-vuotiaisiin suomalaisiin, joita perintövero todennäköisimmin koskettaa henkilökohtaisesti. Perintövero koetaan usein epäreiluksi, sillä sen maksaminen aiheuttaa usein käytännön hankaluuksia. Näin käy erityisesti silloin, kun peritty omaisuus ei ole rahaa, vaan esimerkiksi kiinteistöjä tai osakkeita. Pahimmassa tapauksessa peritty omaisuus täytyy myydä perintö- ja lahjaveron maksamiseksi.

Mikäli perintö- ja lahjaverosta luovuttaisiin, se korvattaisiin hallitusohjelman mukaan perintönä tai lahjana saadun omaisuuden luovutusvoittojen verotuksella Ruotsin mallin mukaisesti.

"Yritysten häiriöttömän toiminnan ja kotimaisen omistajuuden tukemiseksi on olennaisen tärkeää, ettei perintö- ja lahjavero muodostu esteeksi sukupolven vaihdoksille yritystoiminnassa", päättää Kujanpää.

Näin kysely tehtiin

Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

EVAn Arvo- ja asennetutkimus, kevät 2024.


 


Lähde: Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry 27.7.2024

Ilkka J. Virtanen

Senior Advisor at Dilia Legal

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua