Sijoitusasuntolainojen kysyntä hieman piristynyt

Sijoitusasuntolainojen kysyntä on hieman piristynyt ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2024 viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Kuva: Suomen Pankki


 

Maalis-huhtikuussa 2024 uusia sijoitusasuntolainoja nostettiin 210 milj. euron edestä, mikä on 14 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Nostoja kuitenkin tehtiin selvästi vähemmän kuin vastaavana aikana vuosina 2021 ja 2022. 

 

Koska nostomäärät ovat kasvaneet verrattuna vuoteen 2023, kotitalouksien sijoitusasuntolainakannan (8,7 mrd. euroa) vuosimuutos oli 0,0 % huhtikuussa 2024, kun se vielä vuosi sitten vastaavana aikana oli  –1,1 %. Kuukausitasolla sijoitusasuntolainakanta on kasvanut nyt neljä kuukautta peräkkäin. 

Kotitalouksien koko asuntolainakannan (106,0 mrd. euroa) supistuminen vuodentakaisesta (–1,2 %) jatkui huhtikuussa, kun omistusasuntolainakanta (97,3 mrd. euroa) pieneni –1,3 %. Omistusasuntolainakanta supistui vähentyneiden nostomäärien vuoksi. Maalis-huhtikuussa 2024 uusia omistusasuntolainoja nostettiin 1,9 mrd. euron edestä, mikä on 8 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaava aikana.

Kokonaisuudessaan huhtikuussa 2024 asuntolainoja  nostettiin edelleen poikkeuksellisen vähän. Huhtikuussa asuntolainoja nostettiin 1,1 mrd. euron edestä, mikä on 7 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, mutta 28 % vähemmän kuin huhtikuun nostomäärät vuosina 2011–2022 keskimäärin. Pääsiäisen vuoksi huhtikuussa vuonna 2023 työpäiviä oli vähemmän kuin vuonna 2024, mikä osaltaan vaikuttaa nostomääriin. Työpäivien lukumäärän ja pääsiäisen huomioon ottavien laskennallisten kausitasoitettujen  lukujen mukaan asuntolainoja nostettiin huhtikuussa 2024 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. 

Uusien asuntolainojen keskikorko (huhtikuussa 4,36 %) on pysynyt lähes muuttumattomana alkuvuoden 2024. Huhtikuussa 2024 uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko oli 4,53 % ja omistusasuntolainojen 4,34 %. Myös asuntolainakannan keskikoron (4,08 %) nousu on pysähtynyt alkuvuodesta 2024. Se on pysynyt muuttumattomana joulukuun 2023 lopusta lähtien. Huhtikuussa 2024 omistusasuntolainakannan keskikorko oli 4,06 % ja sijoitusasuntolainakannan 4,28 %.

 

Lainat

Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli huhtikuun 2024 lopussa kulutusluottoja 17,8 mrd. euroa ja muita lainoja 17,5 mrd. euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja  huhtikuussa 2,1 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 680 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi maaliskuusta ja oli 5,47 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli huhtikuun lopussa 107,4 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 44,3 mrd. euroa.

 

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun 2024 lopussa 109,0 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 1,34 %. Talletuskannasta oli yön yli  talletuksia 67,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 13,2 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat huhtikuussa 1,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli huhtikuussa 3,52 %.

 

Lähde: Suomen Pankki 30.5.2024

Ilkka J. Virtanen

Senior Advisor at Dilia Legal


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua