Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2024.

Kullan hinta ennätyskorkealla

Kuva
Vanhat korut sulatetaan ja niistä valmistetaan uusia koruja .   Kullan hinta on saavuttanut historialliset huipputasot. Kullan kilohinta on nyt lähes 70 000 euroa kilolta. Viisi vuotta sitten vastaava hinta oli 36 000 euroa ja kymmenen vuotta sitten 30 000 euroa. Viiden vuoden aikana kullan hinta on kaksinkertaistunut, mikä tekee tästä otollisen hetken harkita ylimääräisten kultakorujen myymistä.   Kullan hinnan määrittää päivittäin Lontoon kultapörssi, joka vaikuttaa suoraan kultaostajien tekemiin tarjouksiin. Hinta voi vaihdella merkittävästi päivästä toiseen maailmanmarkkinatilanteen mukaan ja erityisesti sesonkiaikoina, kun kultasepät kokevat materiaalipulaa. Tällä hetkellä kullan hintaa nostaa maailmanpoliittinen tilanne ja vaikka hetkellisesti kuumin 72000 euroa kilolta huippu ohitettiin muutama päivä sitten, on hinta edelleen huippulukemissa. Kulta on arvokas resurssi, jonka hinta heijastaa maailmanmarkkinoiden tilaa. Epävarmoina a

Uutuuskirja pohtii rahan syvintä olemusta

Kuva
Hannu Sokala on tehnyt pitkän uran taloustoimittajana mm. Helsingin Sanomissa ja Ylessä. Uutuuskirjassaan Raha ei ole sitä mitä luulet hän on viimein päättänyt selvittää, mitä raha oikein on – ja mitä pankit itse asiassa tekevät.    Raha on talouden perusta. Silti lähes kaikki, mitä luulemme tietävämme rahasta on väärin, osoittaa taloustoimittaja Hannu Sokala uutuuskirjassaan Raha ei ole sitä mitä luulet .   Ajatteletko että:  -        pankkiin tallettamasi rahat ovat aina turvassa?  -        pankki lainaa sinulle muiden tallettamaa rahaa?  -        vain keskuspankeilla on oikeus luoda uutta rahaa?  -        pankit kantavat itse omat riskinsä?  Onneksi olkoon, sait kaikki kohdat väärin!     Hannu Sokala on tehnyt pitkän uran taloustoimittajana mm. Helsingin Sanomissa ja Ylessä. Uutuuskirjassaan Raha ei ole sitä mitä luulet hän on viimein päättänyt selvittää, mitä raha oikein on – ja mitä pankit itse asiassa tekevät.  Selvitys

Vanhemmat auttavat miltei puolta ensiasunnon ostajista

Kuva
Valtaosa suomalaisnuorista (84 %) haaveilee omistusasumisesta. Omistusasunnon ostamisesta unelmoivat erityisesti 25–34-vuotiaat, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ja työssäkäyvät. Kuva: Danske Bank   Puolet korkeakoulutetuista vanhemmista auttaa lapsiaan ensiasunnon hankinnassa, selviää Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksesta.   Vanhemmat ovat kullanarvoinen taloudellinen tuki ensiasunnon ostajille. Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksen mukaan vanhemmat tukevat noin 43 prosenttia ensiasunnon ostajista. Tuen muotoja on monia, mutta tavallisimmin vanhemmat asettavat vakuuksia lastensa lainoihin. Joka neljäs vastaajista kertookin, että vanhemmat auttavat heitä vakuuksien muodossa. Puolet korkeakoulutetuista vanhemmista auttaa lapsiaan ensiasunnon hankinnassa, kun taas alimman koulutustason vanhemmista 38 prosenttia auttaa lapsiaan. Danske Bank Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtajan Jens Wiklundin mukaan tulos

Suomalaisten kasvuyritysten määrä romahtamassa

Kuva
Perinteisesti kasvuyritykset hakevat voimakasta kasvua ympäröivästä markkinatilanteesta riippumatta, tällä hetkellä ne näyttävät kuitenkin lähes halvaantuneen. Voimakasta kasvua hakee strategiassaan alle kolmannes, toteaa EY:n tilintarkastuspartneri Juha Hilmola .   Suomalaisten kasvuyritysten määrä on kääntymässä jyrkkään laskuun. Voimakasta kasvua hakevien yritysten määrä on romahtanut ja myös näkymät tulevasta kasvusta ovat heikot. Kasvuyritysten määrän laskulle on kolme selkää syytä: epävarmat talousnäkymät, pula osaavasta työvoimasta ja kova kilpailutilanne. Asia selviää konsulttiyritys EY :n alkuvuodesta teettämästä kasvuyritystutkimuksesta. Kyselyn mukaan kasvuyritysten osuus tulee tippumaan jyrkästi: peräti 54 prosenttia. Yritysten henkilöstömäärään liittyvien kasvuennusteiden perusteella vain 13 prosenttia täyttää tulevaisuudessa kasvuyrityskriteerit. Tilastokeskuksen kriteeristön mukaan kasvuyrityksen henkilöstömäärä kasvaa yli 20

Nightingalen osake nousukiidossa myönteisen uutisvirran myötä

Kuva
Nightingalen osake on noussut kuukaudessa yli 70 prosenttia oltuaan pitkään 1 euron pinnassa. Osake on silti huomattavasti miinuksella verrattuna kurssiin yhtiön listautumisen jälkeen. Osakkeesta maksettiin yli 6 euroa huhtikuun lopulla 2021.   Terveysteknologiaa kehittävän Nightingale Health Oyj :n (“Nightingale Health”) osake oli Helsingin pörssissä vahvassa nousussa torstaina 25.4., kun yhtiö julkisti jälleen myönteisiä uutisia liiketoimintansa kehityksestä. Osake oli noin 6 prosentin nousussa 1,8 eurossa klo 12.30.   Nightingale kertoi, että se on saavuttanut yhden tilikauden 1.7.2023–30.6.2024 liiketoimintatavoitteistaan solmimalla sopimuksia lääketieteellisen tutkimuksen liiketoiminta-alueella siten, että uusien sopimusten kokonaisarvo on vähintään 3,2 miljoonaa euroa.   - Yhtiön tarjoamilla palveluilla on ollut tilikauden aikana vahva kysyntä, jonka seurauksena tavoite on saavutettu hyvissä ajoin ennen tilikauden päättymistä,

Yhä useampi asuntovelallinen säästää -kysely

Kuva
Suomalaisten asuntovelallisten kohdalla rahastosäästämisen suosio on noussut ja tilille säästämisen laskenut. Kuva: Nordea   Nordean kyselytutkimuksen mukaan 83 prosenttia asuntovelallisista kertoo säästävänsä, kun syksyn 2023 vastaavassa kyselyssä näin vastasi 75 prosenttia suomalaisista. Myös lapsiperheet pitävät kiinni säästämisestä, vaikka korkojen ja kustannusten nousu ovat koetelleet erityisesti heidän talouttaan. Selvästi suosituimmaksi on tullut rahastosäästäminen, ja yleisimmin suomalaiset säästävät 100−149 euroa kuukaudessa. Suomalaisista asuntovelallisista 83 prosenttia kertoo säästävänsä asuntolainan lyhentämisen ohella, selviää Nordean helmikuun lopussa teettämästä kyselytutkimuksesta. Säästämisen suosio on kasvanut kahdeksalla prosenttiyksiköllä, sillä syksyn 2023 vastaavassa kyselyssä asuntovelallisista 75 prosenttia kertoi säästävänsä. Vastaajista 52 prosenttia kertoo säästävänsä säännöllisesti ja 31 prosenttia toisinaan.

Uusi pääomasijoitusrahasto nojaa tieteeseen

Kuva
Nordic Science Investments -pääomasijoitusrahaston toiminta perustuu aktiiviseen yhteistyöhön yliopistojen ja tutkijoiden kanssa. Perustajajoukkoon kuuluvat Alexandra Gylfe, Anssi Uimonen, Jari Strandman ja Matti Hautsalo.   Nordic Science Investments on Pohjoismaiden ensimmäinen pääomasijoitusrahasto, jonka taustalla on joukko yliopistojen teknologiansiirto-osaajia ja joka keskittää sijoituksensa tutkimuksessa syntyvien innovaatioiden potentiaalin. Yhtiö sulki juuri 60 miljoonan euron rahastonsa ensimmäisen kierroksen ja on käynnistänyt ensimmäiset sijoitukset.   Tieteen ja sijoittamisen risteyskohdasta ponnistava uusi pääomasijoitusrahasto Nordic Science Investments (NSI) tuo sijoitusosaamisen osaksi Suomen ja naapurimaiden yliopistojen tutkimuslaitoksia. NSI toimii tiede- ja startup-maailman keskiössä tavoitteenaan auttaa tutkijaryhmiä ja innovaatio-osastoja rakentamaan keksinnöistä menestyviä yrityksiä. Kasvupääoman lisäksi yhtiö tarjo

”Mimmit sijoittaa” kertoo sijoittamisesta helppotajuisesta

Kuva
Mimmit sijoittaa -median Evita Lestinen ja Pia-Maria Nickström antavat opaskirjassaan konkreettisia vinkkejä oman talouden hallintaan ja perehdyttävät erilaisiin säästämisen ja sijoittamisen muotoihin riskeineen. Kuvaaja: Marek Sabogal   Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun.    Sijoitusopas  ilmestyy 15.4.2024.   Mimmit sijoittaa -median Evita Lestinen ja Pia-Maria Nickström antavat opaskirjassaan konkreettisia vinkkejä oman talouden hallintaan ja perehdyttävät erilaisiin säästämisen ja sijoittamisen muotoihin riskeineen. Lisäksi Sijotusopas, jota ymmärrät ker