Osakesijoittajat tankkasivat Nvidiaa, Microsoftia ja Teslaa
![]() |
Yhdysvaltalaisen Nvidian osake on kolminkertaistunut 12 kuukaudessa. Myös suomalaiset yksityissijoittajat ovat löytäneet yhtiön, kertoo Nordnet. |
Helsingissä pörssivuosi 2024 käynnistyi valoisissa tunnelmissa yleisindeksin noustua tammikuussa noin prosentin. Kuukausi oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden vilkkain lisäsijoitusten kuukausi sitten viime vuoden maaliskuun, sillä sijoitusastetta kasvatettiin nettomääräisesti peräti 180 miljoonalla eurolla.
Asiakkaiden netto-ostot kohdistuivat ensisijaisesti hyvinä osingonmaksajina tunnettuihin kotimaisiin yhtiöihin kuten Fortumiin ja Nordeaan sekä amerikkalaisiin Nvidian ja Microsoftin kaltaisiin teknologiayhtiöihin, joille on viimeisten 12 kuukauden aikana antanut vauhtia tekoälyliiketoimintaan liittyvät odotukset.
Koko Helsingin pörssin
euromääräinen vaihto väheni vuodentakaisesta tammikuusta 5,1 prosenttia.
Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 18,0 prosenttia
edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa vilkastui
joulukuun 2023 euromääräisestä aktiviteetista 8,8 prosenttia. Kappalemääräinen
kaupankäynti kasvoi edelliskuuhun verrattuna 13,5 prosenttia Nordnetin osuuden
ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä suurin 12,3 prosentilla
kauppojen määrästä.
Jykevät netto-ostot osinko-osakkeisiin ja Yhdysvaltain teknologiasektorille
· Tammikuu päätti marras-joulukuussa koetun yksityissijoittajien osakepainon keventämisen jakson. Kuukaudessa Nordnetin suomalaisasiakkaat netto-ostivat kotimaisia osakkeita osakesäästötileille 37 miljoonalla ja arvo-osuustileille 7 miljoonalla eurolla. Myös ulkomaisia osakkeita lisättiin lähes saman verran kuin kotimaisia osakkeita. Ulkomaiset netto-ostot kohdistuivat odotetusti Nvidian, Microsoftin ja Teslan osakkeisiin, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
· Lisäksi vuosi alkoi ennätyskuukaudella rahastosijoittamisessa niin perinteisiin rahastoihin kuin ETF:iin. Kokonaisuutena yksityissijoittajat ovat aktivoituneet tuloskauden ollessa kuumimmillaan ja osinkokauden lähestyessä. Tammikuussa rahaa virtasi voimakkaasti kaikkiin sijoitusluokkiin, mikä nosti kuukauden nettosijoitukset yhteensä peräti 180 miljoonaan euroon, jatkaa Tuppurainen.
Vilkkain osakesäästötilien avauskuukausi sitten maaliskuun 2022
· Osakesäästötilin talletusrajan nosto 100 000 euroon piristi uusien tilien avausmääriä tuntuvasti. Tilien avaustahti vilkastui vilkkaimmalle tasolle lähes kahteen vuoteen, kertoo Tuppurainen.
Osinko-osakkeiden sesonki käynnistyi – pakkasjakso kasvatti Fortumin suosiota
· Säätilassa koettu pakkasjakso ja sähkön hintapiikit kirittivät Fortumin netto-ostetuimmaksi kotimaiseksi osakkeeksi. Nordnetin suomalaisasiakkaat lisäsivät Fortum-omistuksiaan tammikuussa yli 25 miljoonalla eurolla, ja Euroclearin tilastot kertovat yhtiön saaneen kuukaudessa yli 4600 uutta omistajaa. Useimpien yksityissijoittajien peruste ostaa Fortumia liittyy sähkön hintapiikkien ohella yhtiön perinteiseen profiiliin kevään vahvana osingonmaksajana, arvioi Tuppurainen.
· Yksityissijoittajat lisäsivät myös toista osingoilla profiloitunutta yhtiötä eli Nordeaa 14 miljoonalla eurolla. Alkuvuonna on ylipäätään mielenkiintoista nähdä, kuinka suuren suosion finanssiosakkeet saavat osakseen korkokatteiden vahvistamien osinko-odotusten myötä, lisää Tuppurainen.
Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – tammikuu 2024
Ostetuimmat osakkeet |
Myydyimmät osakkeet |
|||
Yhtiö |
Netto-ostoarvo (EUR) |
Yhtiö |
Nettomyyntiarvo (EUR) |
|
Fortum |
16 066 772 |
Nokia |
-11 510 320 |
|
Nordea |
7 866 118 |
Konecranes |
-3 711 093 |
|
Kempower |
3 867 690 |
Qt Group |
-3 460 494 |
|
Nokian Renkaat |
3 731 847 |
Wärtsilä |
-2 470 485 |
|
Elisa |
3 698 552 |
Efecte |
-2 367 615 |
|
Mandatum |
3 592 005 |
UPM-Kymmene |
-2 060 317 |
|
Outokumpu |
2 383 882 |
Tokmanni |
-1 470 448 |
|
Uponor |
2 045 380 |
Orion B |
-1 442 700 |
|
Citycon |
2 019 302 |
Telia |
-1 425 510 |
|
Tietoevry |
1 432 056 |
Finnair |
-1 222 753 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit
Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – tammikuu 2024
Ostetuimmat osakkeet |
Myydyimmät osakkeet |
|||
Yhtiö |
Netto-ostoarvo (EUR) |
Yhtiö |
Nettomyyntiarvo (EUR) |
|
Fortum |
9 455 007 |
Nokia |
-1 860 939 |
|
Nordea |
6 432 265 |
Konecranes |
-1 344 703 |
|
Mandatum |
4 066 966 |
Qt Group |
-1 188 794 |
|
Nokian Renkaat |
2 892 588 |
Efecte |
-673 851 |
|
Kempower |
2 578 964 |
Tokmanni |
-467 925 |
|
Neste |
2 282 308 |
Harvia |
-451 191 |
|
Kesko B |
1 418 117 |
Cargotec |
-249 391 |
|
Tietoevry |
1 412 615 |
Orion B |
-241 628 |
|
Elisa |
1 383 276 |
Wärtsilä |
-222 756 |
|
Outokumpu |
1 162 680 |
Musti Group |
-155 400 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit, Nordnet 6.2.2024
Ilkka J. Virtanen
Kommentit
Lähetä kommentti