Viaplayn osake on putoava puukko
Osakesijoittajien keskuudessa puhutaan toisinaan ”putoavasta puukosta”, joka tulee suoraan englannin kielen sanoista falling knife. Putoavalla puukolla tarkoitetaan jyrkästi laskenutta osaketta, johon suuri joukko sijoittajia iskee rahansa kiinni osakkeen pikaisen toipumisen toivossa mutta joka vastoin odotuksia jatkaakin laskuaan, kun markkinoille leviää lisätietoja yhtiön vastoinkäymisistä. Putoavaan puukkoon tarttuva sijoittaja saa haavoja käsiinsä.
Television suoratoistopalvelustaan ja erityisesti urheiluohjelmistaan tunnetun Viaplayn osake on tarjonnut tänä vuonna klassisen esimerkin putoavasta puukosta. Viaplayn osake on romahtanut vuoden 2023 aikana useamman kerran ja edellistä romahdusta on seurannut aina uusi jyrkkä lasku, joten moni sijoittaja on polttanut osakkeen kanssa näppinsä.
Vuonna 2019 Tukholman pörssiin listautuneen yhtiön pari ensimmäistä vuotta oli osakemarkkinoilla nousuvoittoista. Runsaan 200 kruunun hinnassa pörssissä aloittaneen osakkeen kurssi nousi parhaimmillaan yli 500 kruunuun vuonna 2021.
Vielä alkuvuonna 2023 osake oli vakaasti yli 200 kruunussa, kunnes yhtiö kertoi kesäkuun alussa kannattavuusongelmistaan, jotka johtuivat muun muassa urheilulähetysten tv-oikeuksien korkeista hinnoista. Uutisen seurauksena osake romahti yhdessä päivässä yli 70 prosenttia 225 kruunusta 65 kruunuun. Romahdusta seuranneina viikkoina osake heilui ja toipui hetkellisesti yli 70 kruunuun, kun rutkasti halventunut osake houkutti spekulantteja. Elokuun jälkeen osake valui kuitenkin asteittain noin 25 kruunuun, josta se joulukuun alussa romahti noin kuuteen kruunuun, kun yhtiön heikko tilanne koko karmeudessaan paljastui sijoittajille ja kun yhtiö paljasti suunnitelman lisärahoituksen hankkimiseksi osakeannilla, joka laimentaisi vanhojen osakkaiden omistusosuutta rajusti.
Viaplay on karvas muistutus siitä, että jyrkästi laskenut osake on riskinen sijoitus, koska osake voi nopean toipumisen sijasta jatkaakin laskuaan, jos yhtiön toimintaedellytykset eivät ole kunnossa. Tasan vuosi sitten Viaplayn osakkeeseen tehdystä sijoituksesta on haihtunut 97 prosenttia.
Toinen kysymys on se, että miten on mahdollista arvokkaan ja arvostetun yhtiön ajautuminen lyhyessä ajassa vararikon partaalle. Yhtiön toimiva johto ja hallitus ovat omistajille selityksen velkaa.
Muistan, kuinka pohdin Viaplayta mahdollisena sijoituskohteena kesäkuussa osakkeen ensimmäisen romahduksen jälkeen. Onneksi pidin tuolloin varani enkä laittanut osakkeeseen rahaa.
Jatkossa Viaplayn vaikeudet voivat heijastua myös urheilun rahoitukseen, koska yhtiöllä ei enää ole varaa maksaa tv-oikeuksista entisenlaisia hintoja. Viaplay on hankalassa raossa. Se on yrittänyt parantaa kannattavuuttaan nostamalla asiakkailta perimiään kuukausimaksuja, mutta toisaalta korotukset ovat johtaneet asiakaskatoon.
Putoavia puukkoja löytyy myös Helsingin pörssistä. Suuryhtiöistä esimerkiksi Nokian osake on parin viime vuoden ajan ollut laskevine trendeineen putoava puukko. Tarkasteluaikavälistä riippuen myös muun muassa Componentan, Finnairin ja Lehdon osakkeet ovat olleet kuin putoavia puukkoja, jotka ovat olleet kehnoja sijoituksia pitkäjänteisen sijoittajan kannalta.
Ilkka J. Virtanen
Kommentit
Lähetä kommentti