Harva pari sopii yhteisistä varoista
![]() |
Suomalaiset tuntevat pääasiassa hyvin toistensa taloudellisen tilanteen, mutta säästäminen ja sijoittaminen ovat säännöllinen puheenaihe vain joka kolmannelle pariskunnalle. |
Lähes puolella suomalaisista pariskunnista on yhteisiä säästöjä, mutta enemmistö näistä pariskunnista ei ole sopinut mitenkään varallisuuden jakamisesta esimerkiksi erotilanteessa, selviää Danske Bankin Raha & Rakkaus -kyselytutkimuksesta. Kirjallisen sopimuksen on tehnyt vain 17 prosenttia.
Suomalaiset tuntevat pääasiassa hyvin toistensa taloudellisen tilanteen, mutta säästäminen ja sijoittaminen ovat säännöllinen puheenaihe vain joka kolmannelle pariskunnalle.
Kahdella viidestä (38 %) pariskunnasta on
yhteisiä säästöjä tai sijoituksia. Tyypillisimmillään pariskunnilla on yhteisiä
tilisäästöjä (23 %), yhteisiä rahastosäästöjä (12 %) tai muita säästö- ja
sijoituskohteita kuten metsää tai sijoitusasunto (11 %).
Danske Bankin säästämisestä ja sijoittamisesta vastaava johtaja Ville Orava
muistuttaa, että tilin voi perustaa molempien nimiin, jolloin tilin varat ovat
yhteisiä. Sijoitukset voivat olla vain yhden henkilön nimissä.
”Unelmat voivat olla yhteisiä ja tulevaisuuden tavoitteita varten kannattaa säästää yhdessä. Sijoittaminen täytyy kuitenkin tehdä omiin nimiin, mutta toki puolisot voivat sopia tekevänsä sijoitukset yhteiseen tavoitteeseen yhteisistä säästöistä.”
Orava kehottaa jokaista pariskuntaa
varmistamaan, että yhteinen tili on niin sanottu tai-tili eikä ja-tili. Toisen
puolison menehtyessä lesken oikeus käyttää yhteistä tiliä säilyy, kunhan tili
on tai-tili. Ja-tilin käyttö vaatii kummankin osapuolen suostumuksen.
Suomalaiset pariskunnat hallitsevat yhteisen tulevaisuuden ja talouden
suunnittelun pääpiirteissään hyvin, mutta karikkoihin varautuminen on heikkoa.
Yli puolet pariskunnista (53 %), joilla on yhteisiä säästöjä tai sijoituksia,
eivät ole sopineet millään tavalla niiden kohtalosta suhteen päättyessä. Vain
17 prosenttia kaikista, joilla on yhteistä varallisuutta, on sopinut sen
jakamisesta kirjallisesti.
”Jokainen avioliitto päättyy, joko eroon tai kuolemaan. Omaisuuden jakamista ei
kannatakaan jättää hyvän tahdon ja suullisten sopimusten varaan. Erotilanteessa
hyvää tahtoa ei välttämättä ole, ja vainajana ei sitä voi enää ilmaista.
Omaisuudenjaosta sopiminen kirjallisesti kuoleman ja avioeron varalta helpottaa
avioliiton päättymistä, koska silloin osapuolille jää rahariitojen sijaan aikaa
sopeutua suureen elämänmuutokseen”, Danske Bankin senioristrategi Kaisa
Kivipelto sanoo.
Testamentin tarve kannattaa aina selvittää
Yli puolet (52 %) miehistä on kertonut sopineensa puolisonsa kanssa yhteisten
säästöjen tai sijoitusten jakamisesta. Naisista vain reilu kolmannes (35 %)
kertoo tehneensä niin. Vanhimmassa ikäluokassa (yli 60-vuotiaat) on sovittu
varojen jaosta selvästi muita harvemmin. Avoliitossa olevat ovat sopineet
varojen jaosta aviopareja useammin.
Esimerkiksi omassa kodissa asuvassa lapsiperheessä toisen puolison kuolema tarkoittaa sitä, että edesmenneen puolison osuus yhteisestä kodista voi päätyä lapsille. Jos leski päätyy tällaisessa tilanteessa omistamaan kodin yhdessä lasten kanssa ja haluaa myydä kodin esimerkiksi korkeiden elinkustannusten vuoksi, tarvitsee hän tähän holhousviranomaisen luvan Digi- ja väestötietovirastosta.
“Raha-asioista kannattaa sopia rakastuneena, elossa ja toimintakykyisenä sekä kirjallisesti. Keskustelun aloittamisen kynnys voi olla korkea, mutta asioiden selvittäminen ja niistä kirjallisesti sopiminen tuovat taloudellista mielenrauhaa kaikkiin tilanteisiin, niin hyviin kuin huonoihin. Kirjalliset sopimukset on hyvä pitää ajan tasalla elämän edetessä ja talous- ja perhetilanteiden muuttuessa”, sanoo Ville Orava.
Alkuun voi päästä myös oman pankin kautta.
Esimerkiksi Danske Bankin henkilöasiakkaat saavat Lexlyn
kautta maksuttoman lakiasioiden tarvekartoituksen perhejuristin kanssa sekä
avioehdon, testamentin ja avoehdon Lexlyn verkkopalvelussa ilmaiseksi.
Danske Bankin Raha & rakkaus -kyselyn teki YouGov. Tiedot kerättiin
sähköpostikyselynä 17.7. – 24.7.2023 välisenä aikana YouGovin
kuluttajapaneelissa. Tutkimuksessa on pyritty löytämään syitä muun muassa
siihen, miten hyvin puolisot tuntevat toistensa taloudellisen tilanteen, miten
pariskunnat säästävät ja sijoittavat yhdessä ja mitä yhteisestä varallisuudesta
on sovittu mahdollisen eron koittaessa. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 18
vuotta täyttäneet suomalaiset, jotka elävät parisuhteessa. Kokonaistuloksissa
(N=1008 parisuhteessa elävää) keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 3
prosenttiyksikköä.
Lähde: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike 15.11.2023
Kommentit
Lähetä kommentti