Suomalaiset sijoittajat karttavat USA-osakkeita - valitettavasti

Luottokorttiyhtiö Visa on tuottoisa sijoituskohde. Kuva: Steve Buissinne, Pixabay


 

Helsingin pörssi lukeutuu kehitykseltään maailman kehnoimpiin. New Yorkin pörssi taas voi hyvin. Se ei näy suomalaisten osakesalkuissa, kirjoittaa sijoitussivusto Pörssihaukka.  

 

Helsinki on ollut jo vuoden kehitykseltään maailman huonoimpien pörssien joukossa. New Yorkissa osakeindeksit taas hipovat ennätyksiään.

Silti suomalaisten kotitalouksien 45 miljardin euron osakevaroista peräti 88 prosenttia on Helsingissä ja vain neljä prosenttia Yhdysvalloissa. 

Kotimaisten osakkeiden suosiminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Se pohjaa tuttuuden luomaan turvallisuuden tunteeseen. 

Eritoten Suomessa turvallisuus on illuusio, varoittaa sijoitussivusto Pörssihaukan päätoimittaja Heikki Ikonen.

Se johtuu Suomen epävakaasta geopoliittisesta asemasta ja markkinan pienestä koosta. Laskusuhdanteissa reunamarkkinat kärsivät rahan pakenemisesta ensimmäisinä.

– Vaikeina aikoina kansainvälinen pääoma hakeutuu niin sanottuihin turvasatamiin, eli suurille markkinoille. Yhdysvallat on niistä ylivoimaisesti tärkein, Ikonen kertoo.

Myös Yhdysvallat on täynnä tuttuja sijoituskohteita. Niihin lukeutuu maailman suurin luottokorttiyhtiö Visa. Sen liiketoiminnan kate on Ikosen mukaan maailman korkein.

– Tulospohjaisesti Visa on samoissa hinnoissa kuin vaikkapa suosittu hissiyhtiömme Kone. Visa kuitenkin kasvaa huomattavasti Konetta nopeammin.

Konepajoilla on iso rooli Helsingin pörssissä ja suomalaisten salkuissa. Tälläkin sektorilla parhaat amerikkalaisyhtiöt ajavat kotimaisista ohi.

– Rakennustyömailta tuttu Caterpillar päihittää heittämällä suomalaisten kestosuosikit, Wärtsilän, Konecranesin ja Cargotecin. Kolmekymmentä vuotta sitten ostettu Caterpillarin osake on jo 50-kertaistanut arvonsa.

Juuri nyt Yhdysvaltoja puoltaa sijoituskohteena myös valuutta. Dollarin kurssi on jo viisi prosenttia yli vuoden kestäneen laskumarkkinan pohjan. Ikosen mukaan dollarin nousut euroa vastaan kestävät yleensä ainakin vuoden.

Myös turvallisena sijoituskohteena pidettyihin kiinteistöihin voi sijoittaa muutoin kuin asunnon ostamalla, Ikonen muistuttaa. Muun muassa maailman suurimpiin kuuluva kaupallisten kiinteistöjen vuokraaja Realty on selvinnyt pahoista talouskriiseistä kuivin jaloin. 

– Sen osinkotuotto nousi jo yli kuuden prosentin. Se tekee osakkeesta polkuhintaisen.

 

Lähde: Pörssihaukka 25.10.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua