Hjallis Harkimon vinkit aloittelevalle asuntosijoittajalle
![]() |
Haaveiletko asuntosijoittamisesta? Ennen asuntokaupoille ryntäämistä on hyvä tiedostaa asuntosijoittamisen riskit. Kokosimme yhteen Hjallis Harkimon vinkit aloittavalle asuntosijoittajalle. |
Moni haaveilee asuntosijoittamisesta. Toiveena voi olla saada lisätienestiä tai tehdä sijoittamisesta päivätyö, hankkia taloudellista turvaa eläkepäivien varalle, nostaa elintasoa tai vähentää työntekoa.
Ennen asuntokaupoille ryntäämistä on kuitenkin hyvä tiedostaa asuntosijoittamisen riskit. Kokosimme yhteen Hjallis Harkimon vinkit aloittavalle asuntosijoittajalle.
Valitse alue huolella
Asuntosijoittaminen voi tuottaa kahdesta
suunnasta: vuokratuottoina ja arvonnousuna.
– Voit toki valita asunnon, josta saat vain vuokratuottoa, mutta kannattavampaa
on sijoittaa asuntoon, jonka arvo nousee, Hjallis Harkimo suosittelee.
Yhtenä asuntosijoittamisen suurimmista riskeistä Harkimo pitää sitä, että sijoittaja ostaa asunnon väärältä alueelta. Sopivan alueen etsimiseksi kannattaa siis nähdä vaivaa. Hän vinkkaa valitsemaan alueen, jolla hinnat ovat nousseet ”kautta aikain”.
– Toisaalta nyt voi saada myös uuden asunnon hyvään hintaan, koska rakennusyhtiöt joutuvat myymään myymättä jääneitä asuntoja halvalla, Harkimo sanoo. Hän kannustaa iskemään rakennusyhtiöiden asuntoihin kiinni nyt, koska niiden hinnat voivat myöhemmin nousta.
Harkimo pitää ostajan markkinoita sijoittajan näkökulmasta hyvänä asiana. – Nyt on hyvät mahdollisuudet neuvotella hinnasta ja tinkiä, koska korkojen nousun takia monen on pakko myydä asuntonsa.
Valitse vuokralainen huolella
Yhtenä asuntosijoittamisen riskeistä Hjallis
Harkimo pitää sitä, että asuntoa ei saa vuokrattua sillä hinnalla, jolla oli
ajatellut.
– Tällä hetkellä markkinat heiluvat, joten tarkkana pitää olla.
Hän kehottaa selvittämään vuokralaisen taustat
huolella. Vuokralaisen etsinnän voi ulkoistaa, mutta vuokralaisen voi etsiä
myös itse.
– Jos olet aivan ummikko, käytä asiantuntijaa, Harkimo suosittelee.
Vuokralainen, joka ei maksa vuokriaan on yksi asuntosijoittamisen isoimmista
riskeistä.
Lue myös: Millainen on hyvä asuntokuva?
Kerää puskuria
Ennen sijoitusasunnon hankkimista Harkimo
kehottaa perehtymään taloyhtiön taustoihin tarkasti.
– Katso, ettei yhtiöön ole tulossa isoja remontteja, joiden maksumieheksi
joudut. Jos remontteja on tulossa, suhteuta ne hintaan.
Harkimo huomauttaa, että sekä yhtiöön että
asuntoon voi hyvästä taustatyötä huolimatta kohdistua myös yllättäviä
korjaustarpeita.
– Jos jääkaappi hajoaa tai vuokralainen ei ole pitänyt hyvää huolta asunnosta,
pitää olla varaa korjata.
Puskuria tarvitaan myös siltä varalta, että
vuokralainen jättää vuokrat maksamatta.
– Silloin joutuu itse maksumieheksi.
Harkimo muistuttaa, että aina sopivaa vuokralaista ei löydy heti edellisen perään. Silloin asunto ei tuota mitään, ja tähänkin on sijoittajan varauduttava taloudellisesti.
Lue myös: Vuokranantajan opas
Lähde: Oikotie 30.8.2023
Kommentit
Lähetä kommentti