Wahlroos korostaa hajauttamista epävarmassa sijoitusympäristössä

Tulevaisuus ei näytä turhan ruusuiselta Björn Wahlroosin silmissä. Onneksi jotakin aidosti ilahduttavaakin onneksi on, nimittäin Suomen Nato-jäsenyys, jonka puolesta Wahlroos on liputtanut jo pitkään.


 

Yritysjohtaja Björn Wahlroos arvioi sijoitusympäristön säilyvän yhä epävarmana ja korostaa hajauttamisen olevan entistäkin tärkeämpää sijoittamisessa. Markkinakehitys on hänen mukaansa nyt vaikeasti ennustettava.

 

-Siirtyminen pois perinteisestä suomalaisesta sijoitustekniikasta paljon hajautetumpaan ja kansainvälisempään, paljon enemmän ei-noteerattuihin omaisuuslajeihin fokusoituvaan sijoittamiseen. Myös selkeästi korko- ja valuuttariskiä hallinnoivalle sijoitustavalle on nyt kysyntää, sanoo Wahlroos Mandatumin Life Magazinen haastattelussa 20.2.2023.

Tulevaisuus ei siis näytä turhan ruusuiselta Wahlroosin silmissä. Onneksi jotakin aidosti ilahduttavaakin onneksi on, nimittäin Suomen Nato-jäsenyys, jonka puolesta Wahlroos on liputtanut jo pitkään. Mutta Natoon ei voi sijoittaa. Millaisia vinkkejä hän sitten sijoittajalle nyt antaisi?

-Maailman riskien kirjo on huomattavasti kasvanut ja samanaikaisesti yksittäisen sijoittajan mahdollisuudet sijoittaa järkevin kustannuksin aikaisemmin esoteerisina pidettyihin kohteisiin ovat huomattavasti parantunut. Tänään on paljon halvempaa ottaa riskejä, jotka aikaisemmin tuntuivat hyvin kaukaisilta ja kalliilta. Riskien hajauttaminen on siis nyt todella huudossa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua