Sampo, Nordea ja Kone kiinnostivat alkuvuonna -OP

Sampo oli yksi netto-ostetuimpia osakkeita OP:n yksityisasiakkaiden keskuudessa tammi-huhtikuussa 2022.


 

Vaikka markkinoilla on ollut alkuvuonna paljon epävarmuuksia, OP:n asiakkaat ovat säästäneet systemaattisesti kohti omia tavoitteitaan. Katso alta OP:n asiakkaiden alkuvuoden 2022 ostetuimmat ja myydyimmät osakkeet. OP julkaisi listan 25.5.2022.

 

Osakemarkkinoilla on ollut turbulenssia koko alkuvuoden. Venäjän hyökkäyssota on valtava inhimillinen kriisi, joka on heijastunut myös osakekursseihin. Hermostuneisuutta markkinoilla ovat lisänneet myös inflaatio ja korkojen nousu.  

– Epävarmuuksista huolimatta sijoittajien määrä on edelleen kasvussa ja asiakkaamme ovat säästäneet kohti omia tavoitteitaan. Epävakaassakin tilanteessa sijoittajan kannattaa pysyä rauhallisena ja noudattaa omaa sijoitussuunnitelmaa, muistuttaa OP:n varallisuudenhoidon asiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen.   

Suomessa on yhä enemmän osakesijoittajia. Euroclear Finlandin mukaan maaliskuussa ylittyi miljoonan osakkeenomistajan rajapyykki. Myös OP:lle on tullut paljon uusia osakesijoittajia, jotka ovat hyödyntäneet aktiivisesti omistaja-asiakkaan osakesijoittamisen etuja‍

. Tammi-huhtikuussa uusia arvo-osuustilejä‍ avattiin peräti 30 000 ja näistä kolmasosa oli osakesäästötilejä‍

.  

Osakkeita ostettiin enemmän kuin myytiin 

OP:n yksityisasiakkaat olivat tammi-huhtikuussa ostokannalla, sillä osakeostojen osuus oli euromääräisesti tarkasteltuna noin 55 prosenttia toimeksiannoista.  

Tammi-huhtikuun ostetuimpien osakkeiden kärkipaikalla oli Sampo ja myydyin osake oli Fortum. Yksityisasiakkaiden osakkeiden myynneistä peräti 53,7 prosenttia kohdistui Fortumin osakkeeseen ja ostoissakin oli havaittavissa keskittymistä, kun 25,9 prosenttia osakeostoista oli Sampoa.  

 

OP:n yksityisasiakkaiden netto-ostetuimmat osakkeet tammi-huhtikuussa 2022: 

1. Sampo 

2. Nordea 

3. Kone 

4. Tokmanni 

5. Neste 

6. Nokian Renkaat 

7. Konecranes 

8. Wärtsilä 

9. Huhtamäki  

10. Puuilo 

 

OP:n yksityisasiakkaiden nettomyydyimmät osakkeet tammi-huhtikuussa 2022: 

1. Fortum 

2. MetsäBoard 

3. Telia  

4. Orion  

5. Metso Outotec 

6. Outokumpu  

7. Kemira 

8. Admicom 

9. Basware 

10. Revenio Group 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua