Verojen ja totuuden välttelystä -puheenvuoro

Kirjoittajan mielestä julkisuudessa julkisuudessa esitetyt luvut verovälttelyn aiheuttamista veromenetyksistä ovat monella tavalla virheellisiä ja moninkertaisesti liioiteltuja. Kuva kevyestä verotuksesta tunnetuilta Brittiläisiltä Neitsysaarilta.

 

Heikki Pursiainen

Panaman tietovuoto on aiheuttanut säpinää maailmalla. Suomea koskeva tieto on ollut tähän asti aika kesyä. Nordean veroparatiisikytkökset ja niihin liittyvä viestintäsekoilu on ollut ainoa kunnon uutinen. En usko, että Nordean itseaiheutettu kärsimysnäytelmä on läheskään päättynyt. Yhtään merkittävää poliitikkoa koskevaa veroparatiisipaljastusta ei kuitenkaan ole tullut. Eikä kenties tulekaan.

Mehevien skandaalien sijasta olemmekin joutuneet Suomessa tyytymään harvinaisen surkeaan keskusteluun veroparatiisien ja -välttelyn aiheuttamista ”veromenetyksistä”. Keskustelun tekee surkeaksi se, että se perustuu läpikotaisin virheellisiin väitteisiin menetysten suuruudesta.

Julkisuudessa esitetyt luvut verovälttelyn aiheuttamista veromenetyksistä ovat virheellisiä monella tavalla. Ne ovat ensinnäkin moninkertaisesti liioiteltuja parhaan tutkimustiedon valossa. Tämän lisäksi niitä tulkitaan täysin harhaanjohtavasti. Veromenetys-sana kuuluisikin siksi lainausmerkkeihin.

Lukujen väärä tulkinta on johtanut väitteisiin, että julkisen sektorin leikkauksia oltaisiin voitu merkittävästi välttää verottamalla rikkaiden veroparatiiseihin kätkemiä veroja. Tämä on silkkaa toiveajattelua. Tai sitten se on jotain vielä pahempaa, ihmisten johtamista tahallisesti harhaan.

Lukujen virheellisyys on tai sen ainakin pitäisi olla yleisesti tiedossa myös Suomessa. Niinpä jättimäisistä veromenetyksistä möykkäävät poliitikot joko tietävät, että luvut eivät pidä paikkaansa tai ainakin heidän pitäisi tietää. Koska asia näyttää kuitenkin olevan vielä epäselvä, kerron tässä kirjoituksessa mistä on kysymys.

”Veromenetykset” ovat murto-osa väitetystä biljoonasta

Aloitetaan lukujen suuruusluokasta. Kuten sanottua, useat poliitikot ovat esittäneet mitä satumaisempia arvioita verovälttelyn vuoksi menetettyjen tulojen suuruudesta. Näitä on kuultu yli puoluerajojen. Ainakin Ville Niinistö, Timo Harakka, Li Andersson ja Sirpa Pietikäinen ovat kertoneet, että verovälttelyn tai veronkierron takia menetetään EU:n jäsenmaissa jopa biljoona euroa verotuloja vuodessa. Biljoonassa on ykkösen perässä 12 nollaa.

Luku ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Sitkeästi elävä virheellinen luku on poimittu EU-parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmälle tehdystä selvityksestä. Selvitys ei kestä lainkaan tarkempaa syyniä.

Ensinnäkin selvityksessä on tarkasteltu harmaata taloutta, ei veronkiertoa. Harmaaseen talouteen kuuluu paljon muutakin kuin veronkiertoa. Mutta mikä paljon pahempaa, käytetyt harmaata taloutta koskevat luvut ovat täysin epäuskottavia. Ne perustuvat saksalaisekonomisti Schneiderin tutkimuksiin, joita suurin osa asiantuntijoista pitää epäluotettavina. Suomenkielistä keskustelua ja lisäviitteitä asiasta löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

Esimerkkinä lukujen järjettömyydestä voidaan mainita, että selvityksessä Suomessa harmaan talouden kooksi vuonna 2009 arvioidaan noin 18 % bruttokansantuotteesta, eli 31 miljardia. Uskokoon ken tahtoo. Minä en.

Veromenetys on sitten laskettu selvityksessä  soveltamalla harmaan talouden arvioituun kokoon keskimääräistä veroastetta. Suomen kohdalla menetys on noin 43 % tuosta valtavasta 31 miljardista eli 13 miljardia.

Kun vastaavat hurjat luvut ynnätään yli kaikkien jäsenvaltioiden saadaan tulokseksi noin 850 miljardia. Tämä tulkitaan veronkierron aiheuttamaksi veromenetykseksi. Tähän lisätään vielä epämääräisemmin laskettu arvio verovälttelyn aiheuttamista menetyksistä, 150 miljardia. Näin päädytään tuohon tolkuttoman suureen biljoonan arvioon, joka on niin suosittu suomalaisten poliitikkojen keskuudessa.

Näihin lukuihin ei kerta kaikkiaan voi uskoa. Onko parempia lukuja sitten olemassa? Ehkä kunnianhimoisimman arvion on tehnyt ekonomisti Gabriel Zucman kirjassaan ja artikkeleissaan. Zucman arvioi nimenomaan veroparatiiseihin piilotetun yksityishenkilöiden omistamaan finanssivarallisuuteen liittyvää veromenetystä.
Zucmanin arvio vuodelle 2014 on 78 miljardia dollaria eli noin 70 miljardia euroa. Suuri luku, mutta melko kaukana biljoonasta. Suomen osuutta ei Zucman laske erikseen, mutta jos sanoisin arvioksi että noin miljardi niin en usko että hän suuttuisi liikaa.

Mainittakoon vielä, että Zucman ei ole mikään ongelmaa vähättelevä pääoman lakeija. Päinvastoin, hän on kohuekonomisti Thomas Pikettyn oppilas. Zucman pitää ongelmaa vakavana. Hänen reseptinsä veroparatiisiongelman ratkaisuksi eivät myöskään ole kovin hillittyjä.

Toisin sanoen poliitikkojen esittämät arviot veromenetyksen suuruudesta ovat täysin liioiteltuja. Yleensä tästä voisi syyttää poliitikkojen tietämättömyyttä. Poliitikot tuskin seuraavat taloustieteellistä kirjallisuutta. Mutta tämä asia on laajalti tunnettu myös Suomessa. Faktantarkistuspalvelu Faktabaari esimerkiksi tyrmäsi biljoonaväitteen jo pari vuotta sitten. Suomalaisten poliitikkojen siis pitäisi tietää, että se ei pidä paikkaansa.

Veromenetykset eivät todellisuudessa kerro menetetyn tulon määrästä

Miljardi on tietysti vähemmän kuin 13 miljardia, mutta silti on paljon rahaa. Jos valtio saisi miljardin lisää verotuloja, sillä paikkaisi budjettivajetta mukavasti. Ovatko poliitikot siis kuitenkin oikeassa, kun he väittävät, että verovälttely on syy siihen, ettei meillä ole varaa hyvinvointipalveluihin? Eivät.

Kysymys ei ole vain siitä, etteivät miljardin lisätulot ratkaisisi julkistalouden ongelmia. Kysymys on ennen kaikkea siitä, ettei luku oikeastaan kuvaa mitään kovin kiinnostavaa. Valtiontalouden kannalta on olennaista se, kuinka paljon lisää verotuloja voitaisiin saada jollakin todellisuudessa mahdollisella toimenpiteellä. Ei se, että jossakin on omaisuutta jota olisi kiva verottaa.

Valaistaan asiaa esimerkin avulla. Paavo Arhinmäki kuuluisasti kertoi, että pörssiyhtiöiden osingoilla voitaisiin palkata 240 000 ihmistä. Osinkoja maksettiin 11 miljardia. Valtiohan voisi periaatteessa päättää asettaa ylimääräisen 50 % veron osinkotuloille ja käyttää rahat työllistämiseen. Käyttämällä samaa laskutapaa kuin paratiisien veromenetyksiä laskettaessa saataisiin tulokseksi, että näin voitaisiin kerätä viisi ja puoli miljardia.

Mutta tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos niistä pitäisi maksaa puolet veroa, osinkoja maksettaisiin vähemmän kuin aiemmin. Omistajat rahastaisivat voittonsa muussa muodossa. Yrityksiä siirrettäisiin kenties muihin maihin. Joka tapauksessa on selvää, ettei 11 miljardia kerro mitään mielenkiintoista siitä, kuinka paljon potentiaalista verotettavaa tuloa osinkoihin sisältyy.

Aivan sama pätee veroparatiiseihin piilotettuihin rahoihin. Kiinnostavaa ei ole se, kuinka paljon omaisuutta on piilotettu. Kiinnostavaa on se, kuinka suuri osa siitä saadaan näkyviin ja verolle mahdollisilla politiikkatoimenpiteillä. Tämä on tietysti vain osa piilotetusta omaisuudesta. Jos esimerkiksi jokin veroparatiisi suljetaan tai saadaan tiedonsaannin piiriin, raha karkaa johonkin toiseen veroparatiisiin.

Näin juuri tapahtui parhaan tutkimustiedon mukaan kun G20-maat kiristivät tiedonsaantivaatimuksia jokin aikaa sitten. Maat pakottivat osan veroparatiiseista suostumaan kahdenvälisiin tietojenvaihtosopimuksiin. Varat eivät kuitenkaan palanneet kotimaahan. Ne menivät maihin, joilla ei ollut tietojenvaihtosopimusta.

Entä jos kaikki veroparatiisit saataisiin suljettua? Rikkaiden rahat menisivät silloin luonnollisesti sinne, missä niitä verotettaisiin edullisimmin. Tämä paikka tuskin olisi läheskään aina verohelvetiksikin kutsuttu Suomi. On siis ilmeistä, että edes parhaaseen tietoon perustuva miljardi ei kerro mitään siitä, kuinka paljon lisää verotuloja voitaisiin saada lainsäädäntöä ja kansainvälistä sääntelyä kiristämällä.

Veroparatiiseista ei siis ole odotettavissa valtiontalouden pelastusta. Tämä tietenkään tarkoita sitä, etteikö olisi tärkeää hoitaa asioita niin, että myös rikkaat maksavat veronsa. Valvontaa ja tietojenvaihtoa tarvitaan. Pankkien tehtäviin ei kuulu veronkierrossa auttaminen. Tärkeä asia on myös järjestää verotus niin, että helposti liikkuva varallisuus jää Suomeen verotettavaksi.

Mutta ihmisille ei saa uskotella, että julkisen talouden ongelmat voitaisiin kivuttomasti hoitaa veroparatiiseihin piilotettuja varoja verottamalla. Se ei yksinkertaisesti ole totta.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Liberan blogeissa 8.4.2016.

Heikki Pursiainen on suomalainen ekonomisti. Hän on vuonna 2017 perustetun yhteiskunnallisen MustRead-digimedian strategi. Vuosina 2015–2017 Heikki Pursiainen toimi Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana.