Hyvinvointi edellyttää kilpailukykyistä veromallia -verojuristi

Suomen yhteisöverokanta on viime vuosina menettänyt kilpailukykyään suhteessa muihin maihin, kun useissa maissa on laskettu yhteisöverokantaa. Nykyinen osinkoverotus ei kannusta kasvuun, ja pääomatuloverotus on kansainvälisesti verrattuna kireää.


 

Yrittämisen ja omistamisen verotus tulee uudistaa alentamalla yhteisöverokanta 15 prosenttiin, luomalla neutraali osinkoverotus sekä luopumalla pääomatuloverotuksen progressiosta, kirjoittaa Borenius Asianajotoimiston osakas, oikeustieteen tohtori Janne Juusela EVA Analyysissa Verotuksenkolmiloikka.


Neutraalissa osinkoverotuksessa kaikista osinkotuloista maksetaan 17,7 prosentin vero riippumatta yhtiön nettovarallisuudesta ja tulojen tasosta. Pääomatuloveroprosentti asetetaan 30:een. Yrityksen osinkona jakaman voiton kokonaisveroaste yhdessä yhteisöveron kanssa asettuu aina samalle tasolle pääomatuloveron kanssa, eli 30 prosenttiin.

”Suomi tarvitsee lisää yrityksiä ja investointeja. Yritysverotuksen taso vaikuttaa yritystoiminnan ja investoimisen houkuttelevuuteen. Yritysverotuksen tasolla on myös merkitystä kansainvälisten yritysten avaintoimintojen sijoittumisen kannalta”, sanoo asianajaja Janne Juusela.

Suomen yhteisöverokanta on viime vuosina menettänyt kilpailukykyään suhteessa muihin maihin, kun useissa maissa on laskettu yhteisöverokantaa. Nykyinen osinkoverotus ei kannusta kasvuun, ja pääomatuloverotus on kansainvälisesti verrattuna kireää.

Koronakriisin vuoksi Suomen kansantalous supistuu tuntuvasti vuonna 2020, ja julkinen talous on kääntynyt voimakkaasti alijäämäiseksi. Valtio voi tiettyyn rajaan asti rahoittaa julkisia menoja velalla, mutta se ei voi yksin luoda kestävää kasvua, sillä talouskasvu ja työpaikat syntyvät yrityksissä. Hyvinvoinnin rahoituspohjan turvaaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia.

”Verojärjestelmän kilpailukyvyn parantaminen on mahdollista toteuttaa nopeasti, koska se on lähes täysin kansallisen lainsäätäjän käsissä. Nopea toteutus toimii myös koronakriisin elvytystoimena”, sanoo asianajaja Janne Juusela.

 

Juusela esitti näkemyksensä EVAn tiedotteessa 19.11.2020.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aviopari saa edullisemman pankkilainan

Italiasta talo 3 eurolla?

Metsässä nyt ostajan markkinat