Venäjän osakkeet vahvoina alkuvuonna

Vuodessa OP-Venäjän arvo on noussut yli 57 prosenttia. Kuvassa Moskovan keskustan liikerakennuksia.


 

Venäjän osakemarkkinat ovat kehittyneet vahvasti kuluvana vuonna, kertoo OP-Venäjä-rahaston salkunhoitaja Jouni Nissinen kuukausikatsauksessaan.

OP-Venäjän arvo nousi syyskuussa 4,2%, mikä jäi vertailuindeksin tuottoa (5,9%) heikommaksi. Tuottoa rasitti suhteessa vertailuindeksiin eniten alipainot Rosneftissa, Lukoilissa ja Phosagrossa. Tuottoa paransi eniten alipaino Polyuksessa ja ylipaino Gazprom Neftissä.

Vuodessa OP-Venäjän arvo on noussut yli 57 prosenttia. Rahastossa oli syyskuun lopussa 37 yhtiön osakkeita, joista painoiltaan viisi suurinta olivat Sberbank, Gazprom, Tatneft, Novatek ja Lukoil. Suurimmat ylipainot kuun vaihteessa olivat Magnitogorsk, Tatneft ja Detsky Mir. Suurimmat alipainot olivat Rosneft, Lukoil, Polyus. Ostin syyskuussa mm. Lukoilin, Novatekin ja Rusalinn osakkeita ja kevensin mm. Norilsk Nickelin ja Polymetalin painoa salkussa.

Sijoitusmarkkinoilla syyskuu oli heikko kuukausi. Negatiivisia tuottoja tuli sekä koroista että osakkeista. Korkojen nousu oli varsin rivakkaa Fedin annettua ymmärtää, että arvopaperiostot tulevat kohta vähenemään. Korkojen nousu käynnisti osakemarkkinoilla jälleen alkuvuodesta tutun rotaation arvoyhtiöihin. Inflaatio-odotusten pysyttyä vakaina nousivat myös reaalikorot, mikä ruokkii riskimarkkinoiden varovaisuutta. Osakemarkkinat olivatkin laajasti laskussa. Venäjän osakemarkkinat tuottivat kuitenkin jälleen hyvin, etenkin öljy- ja kaasuyhtiöiden ansiosta.

-Venäjä on ollut alkuvuonna yksi parhaista markkinoista, pitkälti tuntuvasti nousseiden raaka-aineiden hintojen ansiosta. Venäjän osakemarkkinoiden arvostustasot ja ennustetut osinkotuotot ovat edelleen houkuttelevia ja tulosennusteet ovat nousussa. Suurimmat riskit liittyvät öljyn ja muiden Venäjälle tärkeiden raaka-aineiden hintojen kehitykseen. Sykliset arvo-osakkeet muodostavat selvän enemmistön salkun sijoituksista. Osakevalinnoissa suosimme edelleen korkeaa ja kasvavaa osinkoa tarjoavia yhtiöitä, Nissinen kirjoitti katsauksessaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua