Säästövakuutuksella joustoa sijoittamiseen

Iäkkäille ihmisille säästöhenkivakuutus voi olla hyvä keino varautua perinnönjakoon, sanoo johtava asiantuntija Päivi Luna Finanssiala ry:stä.


 

Vakuutussäästäminen mahdollistaa rahastotyyppisen säästämisen, mutta antaa säästäjälle mahdollisuuden valita säästövakuutuksen sisällä, säästääkö osakkeisiin, velkakirjoihin tai rahastoihin. Säästövakuutuksen sisällä sijoituskohteita voi vaihtaa ilman, että verotus realisoituu. Verot maksetaan siinä vaiheessa, kun varoja nostaa omaan käyttöön. Vakuutussäästäminen sopii myös perintösuunnitteluun, muistuttaa Finanssiala artikkelissaan 14.10.2021.

Rahastosäästäjä ei voi itse vaikuttaa rahaston tekemiin sijoituspäätöksiin, kun taas vakuutussäästäjä voi valita säästövakuutuksensa sisällä, sijoittaako hän suoraan osakkeisiin, velkakirjoihin tai rahastoihin. Saman vakuutuksen sisällä voi myös nopeasti vaihtaa sijoituksia esimerkiksi rahastoista velkakirjoihin. Verot maksetaan vasta, kun varoja nostetaan omaan käyttöön.

”Säästövakuutuksessa tavoitteena on säästää pitkäaikaisesti. Niinpä vakuutusten kustannusrakenne ja korkoa korolle kerryttävä tuotonmuodostus
kannustavat säästämään pitkäjänteisesti”, sanoo johtava asiantuntija Päivi Luna Finanssiala ry:stä.

Säästövakuutuksiin liittyy melkein aina turva ennenaikaisen kuoleman varalle. Näin jälkeläiset, puoliso tai muu vakuutukseen merkitty edunsaaja saa vakuutukseen säästetyt rahat, jos säästöhenkivakuutuksen ottaja kuolee.

”Iäkkäille ihmisille säästöhenkivakuutus voi olla hyvä keino varautua perinnönjakoon”, Luna toteaa. Perinnönjako nopeutuu ja yksinkertaistuu,
koska vakuutussäästäjä voi ohjata osan perinnöstä suoraan haluamallaan tavalla omille jälkeläisilleen. Henkivakuutusten sisältöä ei lasketa
osaksi kuolinpesää, vaan henkivakuutuskorvaukset menevät suoraan edunsaajille.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua