Salkunhoitaja tunnistaa korkopelot muttei osakekuplaa

LähiTapiolan salkunhoitajan Heikki Urpelaisen mielestä osakemarkkinoiden korkeahkoista arvostustasoista ei kannata huolestua merkittävästi. Urpelaisen mukaan näkymät osakkeissa on yhä hyvät, mutta korkoliikkeisiin on syytä kiinnittää huomiota.


 

LähiTapiolan salkunhoitajan Heikki Urpelaisen mielestä osakemarkkinoiden korkeahkoista arvostustasoista ei kannata huolestua merkittävästi. Urpelaisen mukaan näkymät osakkeissa on yhä hyvät, mutta korkoliikkeisiin on syytä kiinnittää huomiota.

Osakekurssit niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ovat nousseet selvästi viime vuoden maaliskuun koronapudotuksen jälkeen selvästi. Osakkeiden arvostusta mittaavat mittarit kertovat, että osakkeiden hinnat ovat melko korkeat tällä hetkellä.

Esimerkiksi nobel-palkitun taloustieteilijän Robert Shillerin laskema, seurattu Shillerin p/e-luku varoittelee jo osakkeiden huomattavasta kalleudesta. Yhdysvaltalaisen S&P 500 –indeksin yhtiöiden osakkeiden hintoja ja yhtiöiden tuloksia suhteuttavan mittarin lukema on tällä hetkellä toiseksi korkeimmalla tasolla koko mittarin laskentahistoriassa. Vain juuri ennen 2000-luvun alun teknokuplan puhkeamista luku oli korkeammalla.

Korkeat arvotustasot herättävät usein sijoittajissa huolta, että osakemarkkinoille olisi kehittymässä kupla, joka poksahtaessaan painaisi osakkeiden kurssit laskuun.

LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Heikki Urpelainen kuitenkin rahoittelee kuplapelkoja. LähiTapiola Varainhoidon Sijoituswebinaarissa tiistaina 9. maaliskuuta Urpelainen sanoi, että joissakin tähdeksi nousseissa teknologiayhtiöissä kuplavaaraa voi välillä ollakin, mutta kokonaisuutena vaaraa ei ole näköpiirissä. Voit katsoa koko webinaarin täältä.

- Jos miettii teknologia- ja innovatiivisia kasvuyrityksiä kokonaisuutena, varsin monet näistä yrityksistä pystyy parantamaan liiketoimintaansa hyvää tahtia vuosi vuoden jälkeen. Kun tarkastelee aiempia kuplia, kuten teknokuplaa tai rautatiekuplaa runsas sata vuotta sitten Yhdysvalloissa, niissä arvostukset olivat huomattavasti korkeammalla ja odotukset tuloskasvujen suhteen olivat aivan mielettömät, Urpelainen sanoo.

- Jos katsoo nykyisiä tulosodotuksia jopa hyvissä teknologiayhtiöissä, odotukset ovat aika maltilliset. Suuri selittävä tekijä korkeille arvostuksille on alhainen korkotaso ja alhainen talouskasvuodotus.

Talouden kasvunäkymät ovat sen verran matalat tällä hetkellä, että sijoittajat ovat valmiita ostamaan niiden yhtiöiden osakkeita, jotka pystyvät osoittamaan liiketoimintansa kasvua. Poikkeuksellisen matala korkotaso puolestaan vaikuttaa diskonttolaskelmaan, jota osakkeen arvonmäärityksessä tarvitaan.

Urpelainen ei myöskään näe tällä hetkellä yksittäistä muuta tekijää, joka romauttaisi osakemarkkinat. Hän muistuttaa, että nyt osakemarkkinoilla hyvin tuottaneiden yhtiöiden joukko on kirjava. Näköpiirissä ei ole myöskään yksittäistä teknologiaa tai sääntelyä, joka osakkeiden arvon voisi romuttaa.

- Taloudessahan ei ole ylikuumenemista eikä kuluttajilla eikä yrityksillä. Talouden taustatekijät ovat vahvat. Isoin huoli on korko. Korossakin ajattelisin niin, että kun puhutaan, että talous normalisoituu ja siinä usein mennään johonkin 20 vuoden takaiseen huippusykliin. Voihan olla, että koronakuopasta ponnahdetaan takaisin matillisen kasvun ympäristöön, joka meillä oli viime 10 vuotta. Tällaisessa ympäristössä innovatiivisilla kasvuyrityksillä on sijansa sijoitussalkussa.

Urpelaisen mielestä näkymät osakemarkkinoilla ovat hyvät, sillä pörssiyhtiöiden tulokset ovat paranemassa

- Tulosten suunta osakkeissa on paraneva ja myötätuuli tuloksiin on monellakin tapaa vahva. Arvostukset ovat hieman koholla, mutta arvotukset eivät ole koskaan ollut tekijä, joka muuttaisi koko osakemarkkinan suuntaa. Mutta kyllä korko- tai inflaatiopelot on syytä ottaa tosissaan, Urpelainen sanoo.

- Se mitä miettisin nyt ja jatkossa on, että mikä on se normalisoituva talous ja yritysmaailma, joka meillä on koronan jälkeen. Usein tuntuu, että normaalitilanne on satukuva. Ei kai talous koskaan normaali ole. Luulen, että vuoden päästä meillä on yhä kiinnostavaa puhuttavaa samoista aiheista.

Urpelainen esitteli näkemyksiään LähiTapiolan osakekatsauksessa 11.3.2021.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italiasta talo 3 eurolla?

Sijoittajat keskiössä Ylen dokumenttisarjassa

Lottovoitto yrittäjyyttä hyväksytympi tapa vaurastua