Tekstit

Tokmanni ja Iris Energy kiinnostivat osakesijoittajia marraskuussa

Kuva
Suomalaisten yksityissijoittajien osakekauppa keskittyi loppusyksyn kurssiputoajiin Helsingin pörssissä , sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen .   Helsingin pörssin yleisindeksi laski marraskuussa 2025 noin prosentin. Kauppamäärät ja nettosijoitukset hiipuivat Q3-tuloskauden vilkastuttamista lokakuun luvuista, mutta lisäsijoitusten tekeminen kuitenkin jatkui varovaisen optimistisissa tunnelmissa myös marraskuussa. Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto nousi vuodentakaisesta marraskuusta 16,6 prosenttia. Sen sijaan pörssin kauppojen kappalemäärät laskivat 11,6 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa putosi lokakuun 2025 euromääräisestä aktiviteetista 19,4 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäyntikin hiipui edelliskuuhun nähden 23,8 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä yhä suurin 14,9 prosentilla kauppojen määrästä. Maltillisia nettosijoituksia kaikkiin sijoitu...

Vuokranantajalle tarjolla laaja kirjo vakuutuksia

Kuva
Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa, Suomen Vuokranantajien juristi  Saara Penttilä  toteaa.   Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus . Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa? Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. Painoarvoa on annettava myös vuokranantajan omalle riskinkantokyvylle ja sille, vuokrataanko kohteita pitkä- vai lyhytaikaisesti. Käytännössä erilaisten keskittämisalen...

Pörssin 10 lupaavaa kasvajaa pitkällä tähtäyksellä -OP

Kuva
Listan yhtiöitä yhdistää pitkäjänteinen strategiatyö, ja monella on arviomme mukaan merkittäviä kilpailuetuja omalla alallaan, sanoo OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen .     OP:n analyytikot kokosivat listan suomalaisista pörssiyhtiöistä, joilla on lupaavat kasvunäkymät pitkällä tähtäyksellä.   – Listan yhtiöitä yhdistää pitkäjänteinen strategiatyö, ja monella on arviomme mukaan merkittäviä kilpailuetuja omalla alallaan, sanoo OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen . Analyytikoiden top 10 -listalle pääsivät seuraavat yhtiöt satunnaisessa järjestyksessä:   Kesko Kauppayhtiö Keskon näkymät saavat tukea rakentamisen suhdanteen elpymisestä sekä uusien K-Citymarkettien avauksista. – Listan yhtiöitä yhdistää pitkäjänteinen strategiatyö, ja monella on arviomme mukaan merkittäviä kilpailuetuja omalla alallaan, sanoo Parkkinen. Harvia Saunayhtiö Harvian kasvunäkymät näyttävät lupaavilta pitkälle tulevaisuuteen...

Postin IR-johtajaksi Marja Mäkinen

Kuva
Marja Mäkinen on nimitetty Posti Groupin sijoittajasuhdejohtajaksi (Head of Investor Relations).   Marja Mäkinen on nimitetty Posti Groupin sijoittajasuhdejohtajaksi (Head of Investor Relations). Hän siirtyy Postille osakeanalyysi- ja sijoittajaviestintäyhtiö Inderesiltä . Mäkisellä on pitkä kokemus sijoittajasuhteiden hoitamisesta useissa eri pörssiyhtiöissä sekä konsulttina. Marja raportoi Postin talous- ja rahoitusjohtaja Timo Karppiselle . "Olen erittäin iloinen saadessani toivottaa Marjan töihin Postille ja mukaan ammattitaitoiseen taloustiimiimme. Hän pääsee vahvalla kokemuksellaan rakentamaan hiljattain listautuneen yhtiömme sijoittajasuhdetoimintoa", Karppinen kertoo. "On hieno mahdollisuus päästä luomaan perusta Postin sijoittajasuhdetyölle sekä palvelemaan Postin osakkeenomistajia ja muita sidosryhmiä", sanoo Mäkinen. Marja aloittaa työt Postilla 26.1.2026. Lähde: Posti Group Oyj 8.12.2025  

Miehillä lähes kaksinkertainen tili- ja sijoitusvarallisuus

Kuva
Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimuksen mukaan miesten tili- ja sijoitusvarallisuus on keskimäärin lähes kaksinkertainen naisten varoihin verrattuna, vaikka miehet ja naiset ovat miltei yhtä aktiivisia sijoittajia ja säästäjiä.   Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimuksen mukaan miesten tili- ja sijoitusvarallisuus on keskimäärin lähes kaksinkertainen naisten varoihin verrattuna, vaikka miehet ja naiset ovat miltei yhtä aktiivisia sijoittajia ja säästäjiä. Myös miesten ja naisten tavoissa sijoittaa on huomattavia eroja.    Miehet arvioivat tili- ja sijoitusvarojensa määrän keskimäärin lähes kaksi kertaa suuremmaksi kuin naiset. Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -tutkimuksessa miehet ilmoittavat, että heillä on noin 42 400 euroa tileillä ja mahdollisissa arvopaperisijoituksissa , kun taas naisilla vastaava summa on keskimäärin 22 800 euroa. Sama suhde oli havaittavissa myös D...