Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2025.

Metsäkiinteistöjen tarjonta kasvanut

Kuva
Hyvälaatuiset, hoidetut metsät ovat ostoslistojen kärjessä. Kuva: Pasi Heikkinen   Metsäkiinteistöjen tarjonta on kasvanut ennätystasolle, mikä on kasvattanut myös ostajien valinnanvaraa. Myynnin kannalta tilanteessa korostuvat realistinen hintapyyntö ja laadukas myyntiaineisto. Tammi–elokuussa 2025 julkisesti myyntiin tuli 1 580 yli 10 hehtaarin metsäkiinteistöä tai määräalaa. Etelä- ja Väli-Suomessa myyntiin tulleiden kohteiden määrä oli Suomen Sijoitusmetsien 2017 alkaneen seurannan korkein. Pohjois-Suomessa ja Lapissa on ollut aiemmin vilkkaampia alkuvuosia. Myyntiin tulleista kohteista alle 20 hehtaarin tilojen osuus on vahvistunut, kun taas 20–50 hehtaarin kohteiden suhteellinen osuus on hieman pienentynyt. Suurten, yli 50 hehtaarin kohteiden osuus markkinasta on säilynyt vakaana. Myyntiin tulleet tilat ovat kehitysluokiltaan aiempaa varttuneempia, ja tämä trendi on jatkunut jo pidempään. ”Metsäkiinteistöjen ennätyskorkea hintat...

OP julkisti analyytikoiden suosikkiosakkeet

Kuva
OP:n analyytikot listasivat loppuvuoden kotimaiset osakesuosikkinsa, joiden joukosta löytyy sekä vakautta että merkittävää nousupotentiaalia. Yksi osakepoiminnoista on Neste, jolla on nyt analyytikoiden mukaan houkutteleva arvostustaso ja vahvistuva näkymä.   OP:n analyytikot listasivat loppuvuoden kotimaiset osakesuosikkinsa, joiden joukosta löytyy sekä vakautta että merkittävää nousupotentiaalia. Yksi osakepoiminnoista on Neste , jolla on nyt analyytikoiden mukaan houkutteleva arvostustaso ja vahvistuva näkymä. Eurooppalaiset ja suomalaiset osakkeet ovat tänä vuonna ottaneet kiinni amerikkalaisosakkeiden takavuosien etumatkaa. Kääntöpuolena aiemmin edulliset arvostustasot ovat normalisoituneet, ja jatkossa osakkeiden kurssinousun jatkumiseen tarvitaan myös yritysten tuloskasvua. OP:n osakeanalyytikot poimivat suosikkinsa kotimaisista osakkeista tämä mielessä. – Oikein hinnoiteltu ja luotettava tuloskasvuprofiili ovat mielestämme t...

Osakkeiden vahva kehitys voi jatkua -Danske

Kuva
Danske Bank näkee osakemarkkinoilla jatkossakin tuottomahdollisuuksia etenkin Euroopan ja Yhdysvaltojen osakkeiden osalta.   Danske Bank näkee osakemarkkinoilla jatkossakin tuottomahdollisuuksia etenkin Euroopan ja Yhdysvaltojen osakkeiden osalta.   Danske Bank on päivittänyt sijoitusnäkemystään. Pankki suosittelee jatkamaan osakkeiden ylipainotusta ja joukkolainojen alipainotusta. Alueellisessa painotuksessa Eurooppa pysyy ylipainossa ja Yhdysvallat nostetaan ylipainoon. Globaalin talouskasvun Danske Bank odottaa jatkuvan, joskin mahdollisesti hieman hitaampana. “Osakesijoituksille näkymät ovat edelleen maltillisen positiiviset. Yhdysvalloissa tuloskasvun odotetaan jatkuvan vakaana, ja Euroopassa näkymät ovat parantuneet. Kauppasodan riskit ovat vähentyneet, mikä on lievittänyt pelkoa Yhdysvaltain taantumasta, vaikka liittovaltion työmarkkinat ovatkin heikentyneet. Toisaalta juuri jäähtyvä työmarkkina yhdessä maltillistuneen inf...

OP lisäsi osakeylipainoa

Kuva
Myönteinen uutisvirta markkinoilla on jatkunut, joten OP nosti salkkujensa osakeylipainoa. Hyvien tulosuutisten myötä osakelisäystä kohdistettiin erityisesti Pohjois-Amerikkaan, jonka osakkeet nostettiin ylipainoon.   Myönteinen uutisvirta markkinoilla on jatkunut, joten OP nosti salkkujensa osakeylipainoa. Hyvien tulosuutisten myötä osakelisäystä kohdistettiin erityisesti Pohjois-Amerikkaan, jonka osakkeet nostettiin ylipainoon. Osakepainoa puolestaan pienennettiin kehittyvillä osakemarkkinoilla ja Pohjoismaissa. Yhdysvaltaisyritykset raportoivat vuoden toisen neljänneksen tuloskaudella hyviä lukuja, ja kyseinen markkina näyttää OP:n mukaan nyt aiempaa houkuttelevammalta. – Yhdysvaltalaisyritysten tulokset ovat suurimpien teknologiayhtiöiden johdolla nousseet yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta, kun vielä kesäkuussa analyytikot odottivat vain kuuden prosentin kasvua. Tästä syystä nostimme Pohjois-Amerikan osakkeet ylipainoon. ...

Novo Nordisk kiinnosti osakesijoittajia elokuussa

Kuva
Muun muassa Ozempic-laihdutuslääkkeestään tunnetun Novo Nordiskin osakkeella käytiin yhä vilkkaasti kauppaa elokuussa 2025.   Helsingin pörssin yleisindeksi kehittyi läpi kesän ilman huomattavia kurssivaihteluita. Q2-tuloskausi onnistui vahvistamaan yleistä sijoittajaluottamusta. Novo Nordisk säilyi selvänä hittiosakkeena. Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta elokuusta 12,7 prosenttia. Pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 22,9 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa putosi heinäkuun 2025 euromääräisestä aktiviteetista 12,6 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäynti hiipui edelliskuuhun nähden 18,3 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä yhä suurin 15,0 prosentilla kauppojen määrästä. Suomalaisia pörssiosakkeita nettomyytiin neljättä kuukautta peräkkäin - Nordnet Suomen asiakkaiden elokuu muodostui tavanomaista selvästi maltil...

USA:n miljardööreistä useat maahanmuuttajia

Kuva
Yhdysvaltain varakkaimpien maahanmuuttajamiljardöörien listalla on monia suomalaisillekin tuttuja nimiä huipputeknologian yrityksistä. Kuva: Forbes   Yhdysvalloissa ei puhuta heikkolaatuisista maahanmuuttajista, koska siellä on peräti 125 maahanmuuttajamiljardööriä. Asia käy ilmi talouslehti Forbesin raportista.   Yhdysvaltain dollarimiljardööreistä peräti yksi seitsemästä on syntynyt ulkomailla ja näistä yli 90 prosenttia on luonut omaisuutensa yrittäjätoiminnalla muutettuaan Yhdysvaltoihin. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa Teslan perustaja Elon Musk, joka muutti Etelä-Afrikasta, Googlen perustajiin kuuluva Sergey Brin, joka muutti Venäjältä, ja Nvidian taiwanilainen perustaja Jensen Huang.   Useimmat nykyisistä maahanmuuttajamiljardööreistä olivat Yhdysvaltoihin tullessaan käytännössä tyhjätaskuja, mutta heillä oli korkea työmoraali, kiitollisuus ja halu hyödyntää saamansa mahdollisuus, kuten Moderna -yhtiön per...