Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2024.

Danske Bank nosti osakkeet ylipainoon

Kuva
Danske Bank kertoo nostavansa suosituksensa osakkeille ylipainoon, koska se arvioi maailmantalouden näkymien muuttuneen valoisammiksi pitkän synkän kauden jälkeen. Kuva: Danske Bank   Danske Bank on päivittänyt sijoitusnäkemystään. Maailmantalouden näkymät muuttuvat valoisammiksi pitkän synkän kauden jälkeen, ja Danske Bank nostaa osakkeet suositussalkuissaan ylipainoon. Yhdysvallat ja Japani pysyvät osakkeissa maantieteellisessä ylipainossa, ja kehittyvillä markkinoilla huomio keskittyy joukkovelkakirjalainoihin.   Koronlaskut alkavat mitä todennäköisimmin tänä vuonna.  Danske Bankin tuoreen sijoitusnäkemyksen mukaan keskuspankit laskevat korkoja, koska inflaatio osoittaa todellisia merkkejä siitä, että se on laskemassa kohti keskuspankkien kahden prosentin tavoitetta. Tällä hetkellä ei ole varmuutta siitä, miten suuria koronlaskut mahdollisesti ovat. Kuitenkin niin kauan kuin laskut tehdään inflaation rauhoittumisen vuoksi ja talouskasvu

Johdon ansiot kasvavat nopeasti suhteessa talouskasvuun -STTK

Kuva
Vertailun perusteella palkansaaja tienaa pörssiyhtiön toimitusjohtajan päiväpalkan 42 päivässä. Kuva: STTK   Palkansaaja on tänään (28.2.2024) tienannut pörssiyhtiön toimitusjohtajan yhden päivän palkan. Tilastokeskuksen yksityisen sektorin palkansaajan mediaanipalkkaa on verrattu vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien mediaanipalkkoihin. Toimitusjohtajien palkkatiedot perustuvat yhtiöiden palkitsemisraportteihin. Vertailun perusteella palkansaaja tienaa pörssiyhtiön toimitusjohtajan päiväpalkan 42 päivässä.   STTK on useita vuosia laskenut niin sanotun Fat Cat Day´n. Viime vuonna vastaava luku oli 44 päivää. Tänä vuonna laskennassa oli toista vuotta käytössä menetelmä, jossa mukaan otetaan OMX Helsinki 25 -indeksin yhtiöiden toimitusjohtajien palkat. Laskennassa huomioidaan sekä varsinaiset palkat että erilaiset palkitsemisjärjestelyt ja johtajien palkansaajaa pidempi työaika. Toimitusjohtajien palkitseminen koostuu usein peru

Asuntojen hinnat laskivat tammikuussa

Kuva
Eniten vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat Tampereella, 10,5 %, ja Vantaalla, 9,6 %. Helsingissä hinnat laskivat 7,0 %. Kuva: OP Media   Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tammikuussa 2024 koko maassa 5,6 % edellisestä vuodesta. Joulukuusta hinnat laskivat 2,9 %.   ”Hintojen lasku on hieman tasaantunut: hinnat ovat laskeneet viimeisen kolmen kuukauden aikana noin 4–5 % edellisestä vuodesta, kun sitä ennen hinnat laskivat yli puolen vuoden ajan 7–8 %”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Anu Rämö.  Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuodentakaiseen verrattuna 6,7 %, muualla maassa 3,6 %.   ”Muualla maassa hinnat ovat laskeneet maltillisemmin, koska kesään 2022 asti jatkunut hintojen nousu oli kaupungeissa nopeampaa. Kuitenkin niin suurissa kaupungeissa, pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin maassa hinnat ovat laskeneet noin 6–7 % vuodesta 2020”, Rämö sanoo. Eniten vanhojen osakea

Yrityskaupat ja listautumiset vähenivät Suomessa

Kuva
Listautumismarkkinat ovat jäässä myös globaalisti, mutta yrityskauppojen suhteen Suomen lasku on ollut kansainvälistä kehitystä rajumpaa , sanoo PwC Suomen toimitusjohtaja Kauko Storbacka . Kuva: Lari Järnefelt   Konsulttitoimisto PwC Suomen toimitusjohtaja Kauko Storbacka kertoo, että käsillä oleva kvartaali kuuluu globaalisti yrityskauppa- ja listautumismarkkinoilla koko 2000-luvun huonoimpien joukkoon. Jo ennen kesää on kuitenkin näköpiirissä pientä piristymistä – parhaimmat diilit solmitaan historiallisesti heti kriisikauden jälkeen. Korkotason ja inflaation nousu ovat kurittaneet yrityskauppa- ja listautumismarkkinaa, kun pääomasijoittajien perinteiset arvostusmallit eivät toimi ja rahoituksen saannin ehdot ovat tiukentuneet. Yrityskauppojen määrä Suomessa laski noin kolmanneksella vuoteen 2023 verrattuna ja listautumisaktiivisuudessa nähtiin äkkijarrutus. Koko vuoden aikana Suomessa toteutui vain kaksi teknistä listautumista ja yksi p

Sveitsi houkutteleva varakkaalle maastamuuttajalle

Kuva
Sveitsi houkuttelee varakkaita maahanmuuttajia. Vuoret ovat siellä korkeita ja verotus matala. Kuva: visitswitzerland   Finnwatchin seurantaraportti osoittaa, että paljon omaisuustuloja saaneet muuttavat Suomesta huomattavasti muita useammin Sveitsin, Singaporen ja Arabiemiraattien kaltaisiin edullisen verotuksen maihin . Portugalin suosio on sen sijaan romahtanut Suomen irtisanottua maiden välisen verosopimuksen. Selvityksen tulokset viittaavat siihen, että verosuunnittelulla on vaikutusta muuttokohteiden valintaan. – Suomen lainsäädännön puutteet kannustavat muuttamaan veroparatiisiin ennen omaisuuden realisointia. Näin toimimalla erittäin varakas henkilö voi välttää kokonaan sijoitusomaisuuden myynnistä normaalisti perittävät verot, kertoo Finnwatchin veroasiasiantuntija Saara Hietanen . Tilastokeskuksen aineistoihin pohjaavassa raportissa tarkastellaan vuosina 2019–2022 tapahtuneita maastamuuttoja kohdemaittain ja omaisuustuloluokitt

Almaral teki pääomasijoituksen Orla DTx:ään

Kuva
Orla DTx tarjoaa terveysalan ammattilaisille digitaalisia hoitomuotoja, kuten potilaiden etämonitorointia.   Pääomasijoitusyhtiö Almaral on sopinut rahoituksesta suomalaisen terveysteknologiayrityksen Orla DTx :n kanssa.  Almaral johti 1,1 miljoonan euron sijoituskierrosta, johon osallistui sekä nykyisiä että uusia yksityissijoittajia. Orla DTx tarjoaa terveysalan ammattilaisille digitaalisia hoitomuotoja, kuten potilaiden etämonitorointia. Rahoituksen avulla Orla aikoo kehittää digitaalisia hoitomuotojaan sekä laajentaa palvelujaan kansainvälisesti.    Orlan ohjelmistoilla terveysalan ammattilaiset pystyvät monitoroimaan potilaita etäältä. Ohjelmistot on suunniteltu hengitystiesairauksien sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Korkealaatuisella etämonitoroinnilla hoidon saatavuus helpottuu, on nopeampaa ja kustannustehokasta. Ennen kaikkea etämonitorointi on osoittanut parempia hoitotuloksia ja merkittäviä terveyshyötyjä. Suurin osa

Ay-liike yhä pahempi investointijarru -tutkimus

Kuva
Viesti on selvä: Suomi ei ole houkutteleva investointikohde. Tämä näkyy myös investointitilastoista. Monet yrittäjät ja omistajat laittavat, jos mahdollista, investointirahansa muualle, missä on vakaammat olot ja paremmat näkymät, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Johanna Erjonsalo   Pk-yrittäjät eivät näe Suomessa juurikaan tekijöitä, jotka lisäisivät investointihaluja. Pahin investointijarru on yrittäjien mielestä aiempaakin selkeämmin ay-liikkeen toiminta.   Tuoreessa Yrittäjägallupissa kysyttiin pienten ja keskisuurten yritysten edustajilta eri asioiden vaikutuksesta investointihalukkuuteen Suomessa. Vastaajien mielestä kaikki luetellut 20 vaihtoehtoa vähentävät enemmän kuin lisäävät investointihaluja.    − Viesti on selvä: Suomi ei ole houkutteleva investointikohde. Tämä näkyy myös investointitilastoista. Monet yrittäjät ja omistajat laittavat, jos mahdollista, investointirahansa muualle, missä on vaka

Ulkomaisten investointien määrä putosi vuoden 2019 tasolle

Kuva
Suomeen sijoittui 247 uutta ulkomaista yritystä vuonna 2023. Kuva: Business Finland   Uusia ulkomaisia yrityksiä sijoittui Suomeen vuonna 2023 yhteensä 247 kappaletta Invest in Finlandin seurannan mukaan. Edellisen kerran yhtä vähän investointeja sijoittui Suomeen vuonna 2019. Yritysten investointihalukkuutta koettelivat taloudellinen epävarmuus sekä korkeat korot.    Uusia ulkomaisia yrityksiä tuli Suomeen viime vuonna 247, mikä on merkittävästi vähemmän kuin edellisinä kahtena vuotena (330 vuonna 2021 ja 300 vuonna 2022). Uusien investointien lisäksi myös Suomessa jo toimivien ulkomaisomisteisten yritysten jatkoinvestointien määrä laski 135 kappaleeseen. Eniten uusia ulkomaisia suoria investointeja tuli kappalemääräisesti Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Norjasta. Yhdysvallat tippui top kolmesta viidennelle sijalle.   – Epävarmat ajat näkyvät investointivirtojen hiljentymisenä ja Suomessa tilanne heijastelee kansainvälistä trendiä. La