Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

SRV aikoo luopua kauppakeskuksesta Pietarissa

Kuva
Rakennuskonserni SRV on sopinut alustavasti Pietarissa olevan kauppakeskus Pearl Plazan myynnistä. Kuva: SRV   SRV:n ja kiinalaisen Shanghai Industrial Investment (Holdings) Co., Ltd:n omistama yhteisyritys on allekirjoittanut ei-sitovan aiesopimuksen omistamansa, Pietarissa sijaitsevan Pearl Plaza –kauppakeskuksen myynnistä venäläiselle kiinteistösijoitusyhtiölle. SRV kertoi asiasta pörssitiedotteessaan 13.9.2021. Kauppakeskuksen mahdollinen myynti toteuttaa SRV:n strategiaa, jossa yhtiö on linjannut keskittyvänsä velkaantuneisuuden alentamiseen ja Sijoittaminen-liiketoiminnassa edelleen taseen keventämiseen. Strategisessa linjauksessa todetaan, että yhtiö kehittää Venäjän kauppakeskusten operatiivista liiketoimintaa tavoitteenaan kauppakeskusten divestoinnit kauppakeskusten kehitysvaiheen ja markkinatilanteen perusteella arvioituna ajankohtana. Yhtiö odottaa kaupan toteutumisen ja sen aikataulun tarkentuvan syksyn aikana. Yhtiö ennakoi

Moskovan pörssi nousee öljyn tukemana

Kuva
Moskovan pörssi ja öljyn hinta ovat olleet vahvassa myötätuulessa viime kuukausina. Lähteet: Moskovan pörssi, Macrobond, BOFIT   Öljyn hinnan voimakas nousu ( BOFIT Viikkokatsaus 27/2021 ) ja Venäjän talouden toipuminen viime vuoden koronakuopasta ( BOFIT Viikkokatsaus 33/2021 ) ovat nostaneet osakekursseja Moskovan pörssissä. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuskeskus Bofit kertoi asiasta viikkokatsauksessaan 2.9.2021. Ruplapohjainen MOEX-indeksi on noussut vuoden alusta elokuun loppuun mennessä 17 % ja on tällä hetkellä historiallisen korkealla tasolla. Dollaripohjainen RTS-indeksi on 19 % korkeammalla tasolla kuin vuoden alussa. Ruplan heikon kehityksen vuoksi se on kuitenkin edelleen noin 30 % historiallisesti korkeimman tasonsa alapuolella (toukokuu 2008). Pörssin vahvaa kehitystä on alkuvuonna tukenut ulkomaalaisten sijoittajien kasvanut kiinnostunut venäläisosakkeita kohtaan. Heinäkuun alussa ulkomaalaiset sijoittajat omisti

Vuokramarkkina tasapainottumassa -Nordea

Kuva
Korkeakouluopiskelijat ovat palaamassa osittain lähiopetukseen kahden uuden ikäluokan voimin ja palvelualojen työllisyys on parantanut huomattavasti tämän vuoden aikana. Näiden pitäisikin kasvattaa vuokra-asuntojen kysyntää loppuvuonna , arvioi Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.   Vuokrattavana olevien asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti korona-aikana. Opiskelijat ovat loistaneet poissaolollaan vuokra-asuntomarkkinoilta, mikä on johtanut vapaiden vuokra-asuntojen määrän kasvuun. Samoin myös palvelusektorin heikko työllisyystilanne on vähentänyt vuokrakysyntää kaupungeissa. Asuntosijoittamisen suosion kasvu on puolestaan tuonut markkinoille lisää tarjontaa, samoin kuin lyhytaikaisvuokrauksen väheneminen. Nordea ennakoi tilanteen ennustetaan tasaantuvan syksyllä. Vuokrattavana olevien asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti korona-aikana. Monia lyhytaikaisvuokrauksessa olleita asuntoja on laitettu pitkäaikaisvuokralle. Alhainen korkot

Vuokra-asuntojen suuri tarjonta jatkunee -Oikotie

Kuva
Asuntomarkkinoilla olevista suomalaisista peräti 40 prosenttia etsii paraikaa uutta kotia.   Oikotie Asuntojen palvelua käytettiin elokuussa ennätyksellisen paljon . Oikotie kertoi asiasta tiedotteessaan 8.9.2021.   Asuntomarkkinoilla olevista suomalaisista peräti 40 prosenttia etsii paraikaa uutta kotia. Vain 13 prosenttia asuntoja katselevista suomalaisista ilmoittaa, ettei aio vaihtaa kotia seuraavan 12 kuukauden aikana. 51 prosenttia asuntomarkkinoilla aktiivisista aikoo asua omistusasunnossa. On ennustettavaa, että koko kuluvan vuoden kestänyt kova menekki omistusasunnoille jatkuu. Asuntomarkkinoiden aktiivisuus näkyy sitenkin, että Oikotie Asuntojen palvelussa vieraili elokuussa käyttäjiä enemmän kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Asuntomarkkinoilla aktivoituneista suomalaisista yhteensä 78 prosenttia kuvailee maksukyvykkyyttään joko erittäin hyväksi tai kohtalaiseksi. Mielipiteet selviävät Oikotien asiakaskunnalleen syysku

Osakemarkkinoiden tuotto-odotus matalampi -Danske

Kuva
Säilytämme lievän ylipainon osakkeissa, eli osakkeiden osuus salkuissamme on hieman suurempi kuin odotamme pitkällä aikavälillä, mutta nyt ei ole oikea aika sijoittajana lisätä riskiä , sanoo Dansken Tuukka Kemppainen.   Osakemarkkinoilla on edelleen tilaa nousulle, mutta nousun hidastuminen tai jopa korjausliike ovat mahdollisia, arvioidaan Danske Bankin tuoreessa sijoitusnäkemyksessä. Pankki ylipainottaa katsauksessa Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoita. Tämän vuoden suurimmat tuotot osakemarkkinoilla ovat takana, arvioi Dansken tuore sijoitusnäkemy s . Osakemarkkinat Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat tuottaneet tänä vuonna noin 20–25 prosenttia, mutta jatkossa kasvun normalisoituminen voi jarruttaa kurssien nousuja. – Talouskasvu on ohittanut huippuvauhtinsa. Loppukeväästä ja alkukesästä kasvu sai merkittävän sysäyksen, kun koronarokotteiden käyttöönotto mahdollisti useimpien rajoitusten poistamisen. Poikkeuksellisen voimakas kasvu

Ruokaverkkokauppa Oda tulee Suomeen

Kuva
Ryhmäkuvassa vasemmalta oikealle Suomen toimitusjohtaja Tobias Niemi, kaupallinen johtaja Anne Terimo, operatiivinen johtaja Timo Ponkkonen ja markkinointijohtaja Sami Törmä.   Verkkoruokakaup paan erikoistunut teknologiayhtiö Oda keräsi kansainvälistymiseen sijoittajilta yli 220 miljoonaa euroa – pääkaupunkiseudulle rakenteilla moderni keräilykeskus . Puhtaasti ruoan verkkokauppaan keskittynyt Oda aloittaa toimintansa Suomessa loppuvuonna 2021. Oda toimittaa kotiin aluksi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, mutta laajentaa kysynnän kasvaessa palveluaan nopeasti uusille alueille. Oda toimii Vantaalle rakennettavasta uuden ajan keräilykeskuksestaan paikallisen tiimin voimin, jota palkataan parhaillaan. Norjassa yli 70 % markkinaosuuteen yltänyt Oda tunnettiin aiemmin nimellä Kolonial.no. Tänään yritys julkisti nimenmuutoksensa yhteydessä saaneensa yli 220 miljoonan euron rahoituksen aiemmin mm. Supercelliin sijoittaneelta So

Osinkojen lähdeverolle tyrmäys veroprofessorilta

Kuva
Osinkojen lähdevero soveltuisi huonosti nykyiseen osinkoverojärjestelmään ja tekisi järjestelmästä vieläkin monimutkaisemman , arvioi veroprofessori Reijo Knuutinen Alma Talentin haastattelussa.   Institutionaalisille sijoittajille kaavailtu osinkojen lähdevero on esillä 8. syyskuuta 2021 alkavassa hallituksen budjettiriihessä. Alma Talent haastatteli valtiovarainministeriön asiantuntijaryhmässä mukana ollutta Turun yliopiston veroprofessori Reijo Knuutista . Hän on vahvasti sillä kannalla, että lähdeveroa ei kannattaisi ottaa käyttöön siitä huolimatta, että lähdeverolle katsottiin olevan perusteita veropohjan tiivistämisessä. ”Tällainen lähdevero soveltuisi huonosti nykyiseen osinkoverojärjestelmään ja tekisi järjestelmästä vieläkin monimutkaisemman. Julkisuudessa on saattanut syntyä kuva siitä, että tällaisella keinolla voitaisiin kohdistaa verorasitusta ulkomaisiin sijoittajiin. Ei ole kuitenkaan mahdollista kohdistaa lähdeverotusta es